Hesan Sanomat -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

2013 Syyskuu N:o 102
Torstai 2013-09-19
Edellinen - Seuraava
Joka etusivulle!
Wahlroos Lue! Ahde Lue!
Ollila Lue!

Hjallis Haista Vittu! Kuva

Arkisto 2004. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset ...



"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

Arkisto 2004. Pankkivangit. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan
osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa".

TALOUSARVIO
YLE. Radio perjantaina 14.05.2004
NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN.

seppo konttinen

tervetuloa taas kaikki vapaan suomen vapaat miehet ja naiset talousarvion pariin seuraavaksi runsaaksi 25 minuutiksi nyt kärkeen heti suomen taloushistorian murheellisimpaan lukuun pankkikriisiin velallisiin ja pankkitukeen
näinä aikoina pankit jakavat miljoonien eurojen osinkoja omistajilleen

sampo pankkikin tuo pankki jossa siis me veronmaksajat eli valtio on huomattava osakkeenomistaja jakoi osakkeelleen osinkoa puolitoista euroa huikean summan
pankkiahan johtaa yksinoikeudella nalle wahlroos entinen syp:n johtaja hänelle on tässä kertomuksessa varattu tärkeä rooli
samoin kuin entisellä syp:llä ja pankin pienasiakkaalla sepolla se en suinkaan ole siis minä
tässä vaiheessa käytän hänestä vain etunimeä koska oikeusjuttu syp:tä vastaan on vireillä sepon toimesta

veronmaksajien rahoilla runsaat kymmenen vuotta sitten pelastettiin pankit konkursseilta ja ehdottomasti mikä tärkeintä pankkien omistajien rahat ja varat
tämä on nyt hyvä muistaa niidenkin jotka ovat leipäjonoissa ja kilometritehtailla
silloin elettiin aikaa jolloin köyhänkin viimeiset rovot kelpasivat pankeille
tässä talousarviossa nyt kuultavaa tositarinaa voitaisiin kutsua se voitaisiin kastaa operaatio roskapankiksi

mutta mennään ensiksi kuumaan tunnelmaan helsingin säätytalolle maaliskuun 18 päivänä vuonna 1992
tilassa leijuu tuskaa ja suurta epätietoisuutta
lehdistön edessä istuvat pääministeri esko aho valtiovarainministeri iiro viinanen pankkien pääjohtajat pankkivaltuuston puheenjohtaja ja myös suomen pankin pääjohtaja sirkka hämäläinen
se on suomen talouselämän herraeliitti jolle oli nyt annettu paljon vastuuta ja valtaa
aho myönsi heti tilaisuuden aluksi että nyt liikutaan alueella jossa housunpuntitkin voivat kastua
tosiasiassa kosteus oli jo ylempänä housuissa

ja näin aho jatkoi 
nyt tehdyt päätökset ovat sekä hallitukselle ja veron maksajille raskaita ja vastenmielisiä
vaihtoehtoja ei ole pankkeja on pakko tukea 
siis toistan
vaihtoehtoja ei ole pankkeja on pakko tukea julisti nuori pääministeri

ja kun tultiin tilaisuuden loppupuolelle aho julisti
virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava 
toistan
virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava
enempää ei voi rehellinen suomalainen mies voi olla väärässä
ketään ei ole pantu vastuuseen pankkien väärinkäytöksistä
kukaan ei ole ottanut poliittista vastuuta pankkihölmöilystä 
mutta useat ovat palkitut

tilaisuudessa ensimmäisen kerran julkistettu kahdeksan miljardin pääomatuki avasi pankkiherroille veronmaksajien kymmenien miljoonien markkojen piikin ei kenenkään rahaa
valtio otti lisäbudjettiin kahdeksan miljardin könttäsumman luottolaman torjumiseksi niinkuin muotoiltiin eli veronmaksajat antoivat huonosti kannattaville pankeille luoton edullisesti
tuki oli suomen taloushistorian suurin

se oli kuitenkin alkusoitto kymmenille tuhansille velkavankeuksille ja vararikoille inhimillisten kärsimysten golgatan tielle
se oli tie jolla pankkien omistajien varat ja velat pelastettiin ja joista tuli meille veronmaksajille ainakin 50 miljardin markan lasku
siis ainakin 50 miljardin markan lasku

pankkikriisin hoidon päävastuun valtion taholta kantoivat kaksi pankkiamatööriä kannuksen kunnan entinen elinkeinoasiamies ja riihimäkeläinen entinen pienyrittäjä
tästä ei voinut seurata kuin kärsimystä

mutta palatkaamme kertomuksemme syp:n pienasiakkaan sepon surulliseen ja ikävään tositarinaan
hän oli perheineen ruvennut syp:n asiakkaaksi jo 90-luvun alussa ulkomaisten luottojen myötä raha-asioista keskusteltiin pankinjohtajan opastuksella
kun markan erm-kytkennän yhteydessä ruvettiin puhumaan devalvaatiosta ehdotti pankkiasiantuntija terminointia eli luoton vakauttamista devalvaation varalta
syksyllä sitten vuonna 91 devalvaatiohuhut voimistuivat mutta nyt jostain kumman syystä uusi pankinjohtaja ei kannattanutkaan terminointia
devalvaatio kuitenkin tuli ja lasku sepolle lankesi valuuttakurssimuutoksesta

seppo siinä pähkäili ja ihmetteli että mistä tämä pankinjohtajan takinkääntö oikein johtui
siinä sitten selvisi että sepon velat oli kaikessa hiljaisuudessa siirretty toiseen pankkiin
suomen yhdyspankkiin perustettuun uuteen roskapankkiin ilmoittamatta

sepolle tuli tässä vaiheessa mieleen vanha talousrikollisten temppu siirretään vanhan yhtiön omaisuus ja varat uuteen yhtiöön ja jätetään vanhaan yhtiöön velat
samalla pidetään uudella yhtiöllä vanha nimi ulospäin silloin näyttää siltä että kaikki menee entisenlaisena eteenpäin

mutta mitä siis syp:ssä oli kaikessa hiljaisuudessa oikein tapahtunut
pankkitarkastusviraston ylijohtaja jorma aranko oli syksyllä 89 kirjoittanut luottamuksellisen muistion valtionvarainministeri erkki liikaselle
siinä luki muunmuassa luottovetoisen suhdannenousun hillinnässä käytettävät keinot samoinkuin taloudellisen kasvun laantuminenkin heikentävät näissä oloissa pankkien kannattavuutta velkaisten kotitalouksien velanhoitokykyä ja vakuuksien arvoa
seurauksena on noidankehä jota on vaikea katkaista
arangon näkökyky oli loistava
harva näki tuohon aikaan näin pitkälle ja selvästi

samoihin aikoihin suomen yhdyspankin tuore pääjohtaja ahti hirvonen alkoi selvittää pankin riskikeskittymiä sen seurauksena pankissa jarrua ei vielä paniikissa
riskiasteita kuitenkin alennettiin ja luotonannon kriteerejä kiristettiin mutta toimenpiteet eivät auttaneet
pankki oli matkalla kohti loppuaan
osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa

jo vuotta ennen esko ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut suomen yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto
paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia
johtokunnan jäsenet ahti hirvonen ja björn wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta
lopuksi esitettiin suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio
oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset

vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä
velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta syp:stä pohjoismaiden yhdyspankki oy:lle joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 suomen yhdyspankiksi
vanha ja kunnianarvoisa entinen syp se muutettiin unitas oy:ksi

uudelle yhtiölle roskapankki syp:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat sekä ulkomaiset että kotimaiset ne siirrettiin tälle susipankille
kysymys kuuluu antoivatko ulkomaiset velkakirjojen omistajat ja velkojat luvan siirroista roskapankki syp:lle
ilmoitettiinko siirroista suomalaisille tallettajille takaajille ja velallisille
tuskin muutenhan kymmeniä tuhansia velallisia ei olisi keskuudessamme

miksi tällainen salainen operaatio tehtiin
heinäkuussa tehty nimenmuutos ja menettelytapa todistaa että kaikki haluttiin tehdä salassa niin veronmaksajilta pankin asiakkailta kuin valtiovallalta

mutta annetaan syp:n silloisen pääjohtaja ahti hirvosen todistaa

ahti hirvonen

sehän ei liittynyt tähän pankkikriisiin millään tavalla vaan se oli sellainen pitemmän ajan suunnitelma sillon sillon tuota muutettiin silloisen yhdyspankin nimi liikepankki unitas oy:ksi
ja sitten perustettiin uusi liikepankki jolleka tää vanha nimi annettiin ja pankkitoiminta siirrettiin sille sille tuota uudelle yhdyspankille ja tästä tuli holding-yhtiö tälle tuota konsernille tästä liikepankki unitas oy:stä
ja sitten se seuraavana vuonna luopui liikepankkioikeuksistaan ja siitä tuli tavallinen yhtiö
ja näinollen sitten se ei tarvinnut enää hallintoneuvostoa vaan sille muodostettiin normaali ulkopuolinen hallitus

seppo konttinen

niin miksi pankkitoiminta otettiin pois unitas oy:ltä hyvä kysymys
mutta ahti hirvonen ilmotettiinko tästä pelastusoperaatiosta nimenmuutoksesta ja yhtiöjärjestyksen muutoksista tallettajille velkojille ja velallisille

ahti hirvonen

juu hyvin tarkkaan hyvin tarkkaan sehän oli sehän oli tietysti viranomaiset valvo sitä ja kaikki kansainväliset velalliset niille niille meillä kiersi sillon harri holmén joka oli pankin johtokunnan jäsen kiersi ympäri maailmaa ja piti näitä kokouksia joissa joissa tuota ne jotka oli sijoittanut rahaa saivat selostukset tästä
eikä siitä kenellekään mitään vahinkoa tietenkään tullutkaan
sehän perusteellisesti informoitiin julkisuuteen joo onhan se pankin historiassa myöskin sehän oli nimenomaan kaa kaa se hyvin tarkkaan kerrottiin

seppo konttinen

tässä tuota

ahti hirvonen

se oli tietysti aika monimutkainen operaatio moni ei ehkä ymmärtänyt sitä tai ei kiinnittänyt siihen huomiota sanotaan näin
eikä sillä ollut mitään teke ei ei sillä ollut kenellekään mitään haitallisia vaikutuksia

seppo konttinen

valtio siis antoi tukea tälle uudelle perustetulle pankille

ahti hirvonen

joo o hetkinen vaan mitenkähän se nyt oikein oli kyll mä luulen että se anto sille sille tuota noin niin unitas kyllä se oli unitas oy joka se ne rahat sai siitä

seppo konttinen

kyllä se ei ollut se oli suomen yhdyspankki

ahti hirvonen

no jaa ehkä se voi olla joo mutt ei sillä ollut mitään merkitystä joo kyllä

seppo konttinen

eli

ahti hirvonen

ja pää pääomaa vastaavasti joo ei siinä siinä ei oo mitään semmosta joka siinä ei oo mitään hämärää se oli kaikki täysin viranomaisten suostumuksella
ja suorastaan sillon muistan kun käytiin kertomassa suomen pankissa ja pankkitarkastusvirastossa niin pitivät sitä erittäin hyvänä

seppo konttinen

pelastettiinko tällä operaatiolla vanhojen omistajien rahat ja varallisuus

ahti hirvonen

siis missään tapauksessa valtiolle ei tullu siitä penninkään vahinkoa se on ihan varma
ei sillä mitään omistajia pelastettu mutta unitas omisti sen pankin kokonaan

seppo konttinen

niin

ahti hirvonen

jos jos sä etsit tämmöstä tässä jotakin hämärää niin lopetetaan tää keskustelu tähän
mä oon sataprosenttisen varma ett siinä ei ollut pienintäkään hämärää
pankkia ei tällä mitenkään pelastettu sii sillä ei olis ollu mitään vaikutusta vaikka se ois jatkanut ennallaankin

seppo konttinen

joo no kiitoksia haastattelusta

ahti hirvonen

joo

seppo konttinen

syp:n pääjohtaja ahti hirvonen käsi sydämellä jos asiassa ei kerran ollut mitään hämärää miksi syp sitten perustettiin samannimisenä uudelleen
en ymmärrä

nyt oli siis olemassa kaksi pankkia mutta minkälaista omaisuutta uuteen roskapankki syp:hen oikein siirrettiin
vanhasta syp:stä siirrettiin apportio-omaisuutena varallisuutta talletuksia velkoja ja niiden takauksia
jopa suomen pankin talletuksia siirrettiin roskapankkiin siunattiinko sielläkin tämä käsittämätön operaatio niinkuin hirvonen tuossa aiemmin vakuutti

vanhalle syp:lle eli siis uuden nimen saaneelle unitas oy:lle jätettiin hetkeksi liikepankkistatus niinkuin hirvonen sanoi
vaikka ei 19 hengen työvoimalla mitään pankkitoimintaa voitukaan pyörittää ja niin liikepankkistatustuksesta luovuttiinkin jo syyskuussa 92
näin oli itse asiassa pakko tehdä koska veronmaksajien pääomalainaa voitiin maksaa vain pankkitoimintaa harjoittavalle yhtiölle eli siis roskapankki syp:lle
vaarana oli että pääomalaina olisi mennyt rikkaalle emopankki unitakselle

unitaksen vuosikertomus paljastaa hirvosen ja wahlroosin tarkoituksena olleen pelastaa vanhat osakkeenomistajat ja työntää kaikki roskat roskapankki syp:lle joka myös teki valtion kanssa kaikki sitoumukset
myös siis tuon pankkitukisitoumuksen

valtiovarainministeri ja virkamiesjohto siunasi pankin nimenmuutoksen ja yhtiöjärjestyksen muutoksen
ja talletuspankkistatus hyväksyttiin kädenkäänteessä

kannuksen entinen elinkeinoasiamies ja pienyrittäjä riihimäeltä tekivät pääomasijoituksen roskapankki syp:n kanssa
sitoumus oli jopa vakuudeton
rahan saajana oli siis kerrattakoon vuotta aikaisemmin perustettu roskapankki jonka pääomat olivat sitä sun tätä

valtion herroja vietiin näin rätti silmillä roskapankin pelastajaksi
sitä todistaa pankkitukisopimuksen ehto jossa puhutaan pääomasijoituksen vaihtamisesta pankin osakkeisiin eli sanatarkasti näin

pankkitukisopimus, lukijana seppo konttinen

vaihdettaessa pääomasijoitusta pankin osakkeisiin vaihtosuhteena on pidettävä osakkeen nimellisarvoa tai sitä korkeampaa markkina-arvoa joka saadaan kun lasketaan vaihtovaatimuksen esittämistä edeltävän kahden kuukauden aikana julkisessa kaupankäynnissä osakkeesta maksettujen hintojen kaupankäyntimäärällä painotettu keskiarvo

seppo konttinen

kapulakieltä mutta tästä paljastuu se että valtion edustajat luulivat että roskapankki syp:n osakkeita noteerataan pörssissä
niitä ei siellä koskaan noteerattu ei julkisessa kaupankäynnissä
uskomaton moka

ja vielä uskomattomammaksi asian tekee se että vajaan parin miljardin pankkituella valtio olisi voinut ostaa lähes kokonaan emopankki unitaksen
uskomatonta

professori matti rudanko helsingin kauppakorkeakoulusta  kun pankkikriisi oli pahimmillaan niin ihmiset rupesivat tiedustelemaan sitä että mitkä ovat velallisen ja takaajan ja toisaalta tallettajien oikeudet
jos lähdetään ensiksi siitä että mitkä ovat tallettajien oikeudet noin yleensä

matti rudanko

tallettajahan on tehnyt sopimuksen  pankin kanssa siitä että hän on antanut ei oikeastaan niinku talletuksena vaan velaksi pankille summan rahaa siinä tarkoituksessa että hän tästä sijoituksena hyötyy tilille maksettavan koron ja toisaalta että rahat ovat siellä tallessa käytettävissä silloin kun niitä tarvitaan tiliehtojen mukaan tietysti
ja toisaalta pankki on sitoutunut rahoja hoitamaan sellaisena sijoituksena jonka ehdot on määritelty siinä tilisopimuksessa

seppo konttinen

entäs jos pankki sitten siirtää tämän talletuksen toiselle uudelle osakeyhtiölle

matti rudanko

siinä tilanne riippuu tietysti näistä sopimusehdoista mutta lähtökohta ja minimisuojahan on se että tämän tallettajan asema siinä sopimussuhteessa ei saa huonontua tämmösen muutoksen johdosta

seppo konttinen

kai tästä on ilmoitettava tallettajille

matti rudanko

kyllä siitä on ilmoitettava nyt on tosin tilanne sellainen että mitään yksityiskohtaisia lain normeja ei oo jossa näin sanotaan mutta hyvä pankkitapa ja sopimusoikeudelliset periaatteet ilman muuta tämmösen velvollisuuden asettavat

seppo konttinen

no puhutaan sitten velallisen oikeuksista ja velvollisuuksista mitkä ne ovat noin yleisesti ottaen professori rudanko

matti rudanko

velallisen päävelvollisuutena on tietysti maksaa velan korot ja pääoma maksusuunnitelman mukaan eräpäivinä siinä kai on ytimekäs vastaus tähän kysymykseen

seppo konttinen

entä sitten jos tämän velallisen asema muuttuu että nämä velat siirretään johonkin muualle esimerkiksi toiseen pankkiin

matti rudanko

ei nämä velvollisuudet ja oikeudet mitä velallisella sopimussuhteessa on niin tällasessa nimenomaan pankkisuhteessa muutu

seppo konttinen

pitääkö tästä ilmoittaa pankin asiakkaalle

matti rudanko

kyllä pitää

seppo konttinen

no sitten takaajan asema pitääkö takauksesta jos se muuttuu toiseen pankkiin tämä velka niin pitääkö tästä ilmoittaa takaajalle

matti rudanko

kyllä takaaja on tässä suhteessa ihan samassa asemassa kuin velallinen kyllä pitää ilmoittaa
tämähän on erityisen selvää niin sanotussa omavelkaisessa takauksessa missä velkoja voi vaatia heti eräpäivänä tätä velkaa myös takaajalta

seppo konttinen

onko teillä tiedossa tällaisia tapauksia että näin olisi käynyt suomen maassa

matti rudanko

ihan yksityiskohtaisia tapauksia ei ole tiedossa mutta tuolta velallisten kentältä sen suuntaisia viestejä tulee että tällaista hyvää pankkitapaa ei aina olisi ihan tarkkaan noudatettu

seppo konttinen

niin esimerkiksi suomen yhdyspankki samannimisenä perustettiin eli oli kaksi pankkia toiseen siirrettiin nämä velat ja vastuut ja toiseen sitten jotkut sanovat hyvä omaisuus
ulospäin näytti siltä että mitään ei olisi tapahtunut koska nimi säilyi entisenä mitäs mieltä te olette tällasesta toiminnasta

matti rudanko

jos sitä katsoo ihan tämän velallisen oikeussuojan kannalta niin asiahan olisi ollut kunnossa jos velallisen tai sanotaan takaajan asema olis säilynyt ennallaan
mutta nythän näihin on liittynyt selviä ongelmia on esimerkiksi tullut viestejä tilanteissa joissa velallinen tai takaaja väittää joutuneensa maksamaan kahteen kertaan sellaisia eriä jotka joko hänen toimestaan tai jonkun toisen toimesta on jo maksettu
samoin siis ylipäänsä epätietoisuutta on ollut siitä kuka on velkoja ja mikä on tilanne tässä velkasuhteessa saldot ja tämmöset on voinut olla epäselviä

seppo konttinen

niin kesällä 91 tuskin kukaan tiesi että yhdyspankki muutti nimensä suomen yhdyspankki muutti nimensä
osakeyhtiö muuttui mutta nimi säilyi samana että ulospäin tästä operaatiosta tuskin kukaan ties kukaan muu kuin pankin johto

tämä pankkiherrojen kuppaus
se hipoo täydellisyyttä
ensin sumutettiin pankin pienasiakkaita ja sitten pelastettiin suuri raha omistajineen operaatio roskapankilla
tämä tiesi usein pankin tunnollisten pienasiakkaiden joutumista ikuisiksi ajoiksi pankkivangeiksi

olisiko jo aika armahtaa vai mitä hirvonen ja wahlroos käsi raamatulla

mitä se nuori pääministeri aho sanoikaan säätytalolla
virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava

TALOUSARVION TOIMITTAJA OLI SEPPO KONTTINEN

siitä mistä voi puhua-ohjelmassa kerrotaan kuinka hullu apina kesytetään filosofisilla harjoituksilla
tamperelainen filosofi yhteiskuntatieteiden tohtori timo klemola on jo vuosia harjoittanut zeniläistä filosofiaa
tässä tuhansia vuosia vanhassa itämaisessa ajattelussa filosofia ymmärretään ruumiinharjoitukseksi toisin kuin lännessä jossa filosofia tapahtuu päässä
seuraavan 25 minuutin ajan timo klemola selvittää kuinka mieli saadaan tyyntymään filosofisilla harjoituksilla
ohjelman lomassa kuullaan jukka mikkolan lukemia zen-runoja toimittaja on liisa vihmanen

Yle. Radio perjantaina 14.05.2004. Nauhalta kuunnellut Pertti Manninen.

http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm

Lue myös!

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki.

Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille.

http://www.sanomanetti.fi/1999/12/09/n9919arsenaljapankki.htm

 

Linkkejä ja kuvia. Valikoima.

"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

"Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.
Nettisanomat 12.08.1999.

"Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!" 
Nettisanomat 18.11.1999. 

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen.
Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 
Torstaina 01.04.2004.

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  
Nettisanomat 18.11.1999. 

"Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa." Ilta-Sanomat 16.11.1999.  
Nettisanomat 18.11.1999.
 

"Ruotsissa päästiin ainakin kuiville. Norjassa valtio on jo tähän mennessä voittanut. Ja lisää tuottoa on odotettavissa. Siellä valtio otti tukensa vastikkeeksi sumeilematta omistusta pankeista."  Kaleva 18.11.1999
Nettisanomat 18.11.1999. 

"Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy." Velkaneuvoja Ritva Anttonen. Keskisuomalainen 15.05.2001. 
Nettisanomat 17.05.2001. 

Aho - anteeksiantamaton amatööri? Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. 
Nettisanomat 14.10.1999.

Velka, vankeus vai armo? Pääkirjoitus.
Nettisanomat 17.05.2001.

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat?  Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla.  Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? 
Nettisanomat 18.11.1999.


Tukea se on takaisinmaksettukin tuki. MATTI EKLUND Helsinki Kauppalehti tiistaina 7.12.1999. Mielipide.   Nettisanomat 09.12.1999.

Lue myös! "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." Iltasanomat 26.10.1999. 
Nettisanomat 28.10.1999.


"Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin."  
Nettisanomat 18.11.1999. 

Kuinka velallinen pääsi pankkivankeusta sopimukseen pankin kanssa, mutta joutui osille tulleen asianajaja (Pekka Mononen)  vangiksi pankin virkailijan (Lauri Kara) myötävaikutuksella asian hoidon ja sitten oikeudenkäynneissä todistajan muistamattomuuden takia. Pankki oli luvannut tehdä sopimuksen niin, ettei siitä tulisi velalliselle mitään kuluja. Asianajajan tyytymättömyys maksuttomasta oikeudenkäynnistä saamaansa korvaukseen johti kuitenkin siis uuteen vankeuteen!
sanomanetti.fi 06.05.2004!

Lisää luettavaa alla olevalla Nettisanomien omalla haulla!

http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm


Tämä linkkilista on julkaistu aiemmin 17.05.2001. 

kiirastorstaina 2001 - etusivu - kaipuu - matteus - evankeliumi - velka - kertomus - pääkirjoitus - kuva - kuvat - elokuva - sanomanetti.fi 12.04.01 - ... 
Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo ...
  ...velkakertomuksista"Ja niin verottaja, pankki, velkojat ja pesänhoitajat veivät kaiken, minkä kykenivät kenenkään estämättä." kiirastorstaina 2001. ...
  ... Otteitavelkakertomuksista"Toivon, että jokin ihme pelastaisi perheemme tuholta. Joskus olen toivonut rekan ajavan päällemme. Ja kaksi kertaa olen ...
  ... korkoihin. Kahdentoista vuoden velkavankeuden aikana noin miljoonan markan velka on kasvanut seitsemään miljoonaan ja kasvaa edelleen. - - Viimeinen ...


otteita velkakertomuksista - vanhassa kirkossa kuultiin karmeita tarinoita - sanomanetti.fi 20.04.00
 ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteitavelkakertomuksistaTyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
  ... Otteitavelkakertomuksista"Toivon, että jokin ihme pelastaisi perheemme tuholta. Joskus olen toivonut rekan ajavan päällemme. Ja kaksi kertaa olen ...
  ... korkoihin. Kahdentoista vuoden velkavankeuden aikana noin miljoonan markan velka on kasvanut seitsemään miljoonaan ja kasvaa edelleen. - - Viimeinen ...
etusivu - miksei piinaviikolla luettaisi ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista - diakoniasihteeri kaarina lappalainen - ...
 ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteitavelkakertomuksistaTyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
vanhassa kirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita - niiden rinnalla karpolla ei ole juurikaan asiaa - ... 
  ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteita velkakertomuksista Tyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
jot - osakkeiden arvo romahtanut - viestintäjohtaja eronnut - veikko lesonen - timo korhonen - sanomanetti.fi 20.04.00
 ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteitavelkakertomuksistaTyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ... 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... jokainen suomalainen muistaa sen pitkään. Kriisin hintana on edelleenkin velka, josta jokainen suomalainen kantaa 10 000 markan henkilökohtaista ...
  ... -Velkavankeuteen ja unohdukseen tuomitut tarvitsevat yleistä ja yhtäläistä velka-armahdusta, Smeds julisti. Velallisia ei pelastettu Perussuomalaisten ...
  ... kun taas kriisin alkuvaiheenvelka-asiakkaat voivat useimmiten kaikkea muuta kuin hyvin, Vistbacka sanoi. Myös Vistbacka ehdottaa velka-armahdusta ...

pankinomistajien tuki - mauno koivisto - esko aho - ulf sundqvist - pentti kouri - per-erik lundh - jaakko lassila - voutilaisen ajoitettu juoni - ...
  ... ja unohdukseen tuomitut tarvitsevat yleistä ja yhtäläistä akordia, velka-armahdusta, laajaa sopimisen ja sovittelun henkeä". Perusssuomalaisten Raimo ...
sanomanetti.fi - 19.04.01 - etusivu - nokia - matti ahde - janne virkkunen - pekka karhuvaara - kuolema - raid - lätkä - elämä - pääkirjoitus - ... 
  ...velkakertomuksista"Ja niin verottaja, pankki, velkojat ja pesänhoitajat veivät kaiken, minkä kykenivät kenenkään estämättä." kiirastorstaina 2001. ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo


1. viikon kuva - pankkikonttorin karu kohtalo - pertti manninen - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - joka torstai 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... "Pankkikonttorinkaru kohtalo" Keski-Suomen Säästöpankki Suomen Säästöpankki Kansallis-Osake-Pankki Merita Tyhjillään monta vuotta ja edelleen... ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 etusivulle Lahjoita ruokaa: "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia ...
etusivu - viikon kuvakysymys - mikä liikaa? - kulvik operoi jerseyn saarilla - viimeinen painokone? - minä ja media - sanomanetti.fi 16.12.99 - avoin - ... .. 

  ... Pankkikonttorin karu kohtalo torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 bisnes + urheilu = urheilubisnes "Lyytikäinen ja Harkimo sukset ristissä". ...
pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ...
valokuvagalleria hakemisto kaikki lehdet sanomanetti.fi 1999/17 vanhin edellinen tämä nyt seuraava uusin Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo: Säästöpankki - Säästöpankki - KOP- Merita - TYHJÄ. Mitä STT kertoi "Suuresta pankkituki-keskustelusta" ja mitä tästä ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo: Säästöpankki - Säästöpankki - KOP- Merita - TYHJÄ. Mitä STT kertoi "Suuresta pankkituki-keskustelusta" ja mitä tästä ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 etusivulle Lahjoita ruokaa: "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo


1. vallan väärinkäyttö - martti ahtisaari - bill clinton - hannes kulvik - armahdukset - armahdus - vero - jälkiverot - pentti kouri - kouri-kaupat - ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo


1. ulf sundqvist - halusiko arsenal-silta todellista ulosottoa? - jarmo matinlassi vain teetti ulosottoselvityksiä? - netisanomat.com 04.11.99 - avoin - joka ...
... Halusiko Arsenal-Silta todellistaulosottoa? Entisen STS:n pääjohtaja Ulf Sundqvistin oikeudenkäynti näyttää jälleen kerran mihin hyvä asianajaja ...

 


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo

 

ilmoitukset

pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ... 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Ja myös! Aho - anteeksi antamaton amatööri? ...
  ... Keskustan mielestäpankkituki oli välttämätön paha. Siimes pitää pankkien huonon palvelun syynä kilpailun puutetta (11/17/99 23:03:50) HELSINKI, STT ...
pankkituki - kompastuuko aho pankkisaliin? - norjassa valtio otti haltuunsa - lindblom vääristelee - paikallispankkeja painostettiin - pankkimurros ollut ...Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Pankkitukipuheetjatkuvat Timo Paakki "Monissa muiden alojen yrityksissä ajatellaankin yleisesti, että asiakkaat tuottavat. Siksi heidän käyntejään ...
  ... pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan"pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, ...
etusivu - miten voi sivistynyt kansakunta sallia pankkikriisiksi kutsutun toiminnan ja suoranaisen koronkiskonnan? - pankkituki - sanomanetti.fi 25.05.00 ... 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä huhtikuu ...
eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä - tapio soivio - pankkituki - pankinomistajien tuki - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä huhtikuu 2000. Viikon ...
ottakaa varas kiinni ! - viikon kuva - kuvasarja - pertti manninen - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai - pankkituki
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki
pankkituki - pankinomistajien tuki - tukea se on takaisin maksettukin tuki - arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille - matti eklund - harri ruohola - ...
etusivu - riittävätkö rahasi ruokaan? - viikon kysymys - katujuopottelu - rantojen ryöstö golf-seuralle -pankkituki ruotsiin - pääkirjoitus - ... 
valokuvagalleria hakemisto kaikki aiemmat sanomanetti.fi 1999/08 vanhin edellinen tämä nyt seuraava uusin 1999/8b maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999 ...
matti inha - pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu - eino halonen - markku pohjola - taisto joensuu - pankkituki - totisinta totta suomessa 1993 - ... 
valokuvagalleria hakemisto kaikki aiemmat sanomanetti.fi 1999/08 vanhin edellinen tämä nyt seuraava uusin 1999/8 torstaina syyskuun 23. päivänä 1999 Joka ...
etusivu - varjoja - varjoja - varjoja - pankinomistajien tuessa - speden peleissä - arena-teatterissa - jyväskylä paviljongissa - viikonkuva 1 - viikonkuva ...
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle! ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...

harry harkimo sopimuskumppanina 2 - tapaus hjk - olli-pekka lyytikäinen - harkimoiden hattutemppu - pentti sainio - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - ... 
Viikon kuva: Pankkikonttorin karu kohtalo ...
  ... Mitä STT kertoi "Suurestapankkituki- keskustelusta" ja mitä tästä poimittiin edelleen kerrottavaksi? Poliisien liitto politikoi: Häkämies on ...


etusivu - viikon kuva - viikon kettunen - viikon ovi - viikon supo - sanomanetti.fi 01.06.00 - avoin - joka torstai 
  ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. aiemmin ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän ...
etusivu - käytä yläpäätä - hyppää kantapäät edellä - kesän hyvä teko - opeta lapsi uimaan - sanomanetti.fi 08.06.00 - avoin - joka torstai - 2000 
... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. aiemmin ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän ...
etusivu - lomalla - rannalla - sanomanetti.fi 15.06.00 - 22.06.00 - 29.06.00 - 06.07.00 - 13.07.00 - 20.07.00 - 27-07.00 avoin - joka torstai - 2000 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. aiemmin ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän ...

pankinomistajien tuki - mauno koivisto - esko aho - ulf sundqvist - pentti kouri - per-erik lundh - jaakko lassila - voutilaisen ajoitettu juoni - ...
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... "Pankkituki"- keskustelu eduskunnassa Helsingin Sanomien mukaan (Jaakko Hautamäki ja Jouni Mölsä). Helsingin Sanomat, torstaina 18 marraskuuta 1999. Ei ...
  ... Perusssuomalaisten Raimo Vistbacka totesi, että:"pankkituki olisi pitänyt kierrättää velallisten kautta"." Remonttiryhmän Risto Kuisma arvioi, että ...
varjoja - speden peleissä - arenateatterissa - lain yläpuolella - jouko k. leskinen - mika salo - sundqvist - arsenal-silta - matinlassi - sanomanetti.fi ... 
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan ...
etusivu - romut pois paviljongin edestä - selänne ampui kolme surmanluotia dallasissa - kopterien yhteishankinta bluffia? - viikon kysymys - ... 
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta: Harry Harkimo ...
etusivu - hakkaamista harkimon hartwall areenalla - urheilubisnes - harkimo - lyytikäinen - kummola - viikon kysymys - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta: Harry Harkimo ...
etusivu - kela - tilintarkastus - tarkoituksenmukaisuustilintarkastus - gangsteritilintarkastus - viikon kysymys - sanomanetti.fi 09.11.99 - avoin - joka ... 
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta: Harry Harkimo ...

1. pankinomistajien tuki - mauno koivisto - esko aho - ulf sundqvist - pentti kouri - per-erik lundh - jaakko lassila - voutilaisen ajoitettu juoni - ...
...Pankinomistajientuki Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 torstaina marraskuun 18. päivänä 1999 Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Per-Erik Lundh vai Jaakko Lassila vai vai vai ... voi voi ...
  ...Pankinomistajientuessa VARJOJA Mauno Koivisto, entinen Suomen tasavallan presidentti, entinen Suomen Pankin johtaja ja entinen Työväen Säästöpankin ...
eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä - tapio soivio - pankkituki - pankinomistajien tuki - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä huhtikuu 2000. Viikon ...
pankkituki -pankinomistajientuki - tukea se on takaisin maksettukin tuki - arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille - matti eklund - harri ruohola - ... 
sanomanetti.fi - avoin nettilehti - ilmestyy joka torstai. Uutisia, juttuja ja valokuvia. Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.
pankkituki - kompastuuko aho pankkisaliin? - norjassa valtio otti haltuunsa - lindblom vääristelee - paikallispankkeja painostettiin - pankkimurros ollut ... 
sanomanetti.fi - avoin nettilehti - ilmestyy joka torstai. Uutisia, juttuja ja valokuvia. Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.
  ...Pankinomistajientuki Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 maanantaina marraskuun 22. päivänä 1999 Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva ...
  ... "Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin! Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!" torstaina elokuun 12. päivänä vuonna 1999 Tässä numerossa: ...
etusivu - ilkka suominen armahdettiin - erkki tuomioja - björn wahlroos - niinistö - lipponen - puhkupillit - kiukas - zyskowicz - siitonen - virkkunen - ... 
 ... Ette maksa tarpeeksipankinomistajientukea! Suuri Sanan Selittäjä Zyskowicz sai sittenkin sanansa solmuun, suuret selitykset suistivat suohon. Siis: ...
  ... Ette maksa tarpeeksipankinomistajientukea! KIRJOITA MIELIPITEESI TOIMITUKSELLE: ... Ylläolevalle lomakkeelle kirjoitetun teksti välittyy anonyymina, ...
etusivu - miten voi sivistynyt kansakunta sallia pankkikriisiksi kutsutun toiminnan ja suoranaisen koronkiskonnan? - pankkituki - sanomanetti.fi 25.05.00 ...
  ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
etusivu - viikon kuva - viikon kettunen - viikon ovi - viikon supo - sanomanetti.fi 01.06.00 - avoin - joka torstai
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
etusivu - käytä yläpäätä - hyppää kantapäät edellä - kesän hyvä teko - opeta lapsi uimaan - sanomanetti.fi 08.06.00 - avoin - joka torstai - 2000 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
etusivu - lomalla - rannalla - sanomanetti.fi 15.06.00 - 22.06.00 - 29.06.00 - 06.07.00 - 13.07.00 - 20.07.00 - 27-07.00 avoin - joka torstai - 2000 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...

ottakaa varas kiinni ! - viikon kuva - kuvasarja - pertti manninen - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai - pankkituki 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki
presidentinvaalit - luonteenpiirteitä kaivetaan esille - uosukainen lupsakka - aho kireä - rehn kompasteleva - sanomanetti.fi 25.11,99 - avoin - joka torstai 
Viikon kuva: Pankkikonttorin karu kohtalo ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Presidenttiehdokas Elisabeth ...
etusivu - puhkupillit jyväskylän kesässä - viikon kuvakertomus - pehkonen - viitanen - perho - ikonen - helsingin sanomat - hurskastelu - työttömät - ... 
 ...Pankinomistajien- tukeako tässäkin maksetaan? (Nettisanomat 5.8.99 pm) seuraava Nuoret ovat aina halunneet kivuta ylöspäin, kun heille on siihen annettu ...
  ...Pankinomistajien- tukeako tässäkin maksetaan? (Nettisanomat 5.8.99 pm) alkuun Jaakko Pehkonen: Mistä töitä pitkäaikaistyöttömille? (Katkelmia ...
pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ... 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... Varjojapankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
  ... "Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin! Ette maksa tarpeeksipankinomistajientukea!" torstaina elokuun 12. päivänä vuonna 1999. Seuraavat STT:n ...
etusivu - joulusanomat - jouluviikon kuva - onnellinen lapsi - kuvakertomus - pertti manninen - erika manninen - sanomanetti.fi 23.12.99 - avoin - joka
Milloin ihminen vapautuu ...
  ... Kaupunginjohtaja Kettunen - uupumaton ideanikkari Mauno Koivisto Varjojapankinomistajientuessa Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin ...
  ... Merita-Nordbanken: Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin.Pankinomistajientuki Varjojapankinomistajientuessa Posti Kokonaisuus kadoksissa Suomen valtio ...
etusivu - hakkaamista harkimon hartwall areenalla - urheilubisnes - harkimo - lyytikäinen - kummola - viikon kysymys - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - ... 
 ... vai Erkki ikonen? Arena-teatterissa Antti Viinikka vai Eva-Riitta Siitonen.Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo

 

ilmoitukset


 

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Ahde Lue! - Nokia Lue!

Hjallis Haista Vittu! Kuva

Arkisto 1999. ...Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:  Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos ...

 

Arkisto 1999. Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan.

Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui.

Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä.

Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:
Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta.

Voi aikoja, voi tapoja!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)

http://www.sanomanetti.fi/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

 

Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon. Video

Video: Nettisanomat 20130915 Hjallis haista vittu!! Yle Urheiluruutu 20130914.

Jokerien fanit levittävät lakana-banderollin Rauman jäähallissa lauantai-iltana 14.09.2013. "Hjallis haista vittu!! S-kirjaimet taalan merkein. Toisessa hiukan pienemmässä lukee: "Ei Raha Kiekkoa!". Urheiluruudun tämän uutisen otsikko:"Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon!". Harkimon Twitter-viesti ja Duvfa ajettiin pukukoppiin ja Rauma voitti jännittävän ottelun 2 -1.

http://youtu.be/XFVl0sAqIUg

Kuvassa: "HJALLI$ HAI$TA VITTU!!" Yle Urheiluruutu lauantai 2013-09-14.

Heinäkuussa:

"Karalahden Jokerit-saaga päättyi jo ennen kuin se alkoi".



"Paljon melua tyhjästä".
Keskisuomalainen. Urheilu. Perjantaina 2013-07-19.

Kuva: Pertti Manninen perjantaina 2013-07-19 12:31 Rosannen terassilla Laukaassa, jossa Forcit Oy on saanut hetki sitten luvan käynnistää tuotantonsa uudelleen viimeviikkoisen vaaratilanteen jälkeen.


Mm. 2007:
Jere Karalahti kunnian päivinään.  Kuva Suomi-Kanada -ottelusta 3-1 keväällä 2001. Nettisanomat 2001-04-19. 
Tänään elämä on umpisolmussa ja liiga asetti hänet eilen pelikieltoon solmujen selvittämisen ajaksi.

http://www.sanomanetti.fi/2007/12/13/etusivu.htm#jere

Harkimo höynäytti faneja Karalahdella. Medianhallintamestari asialla.

heinäkuu 19, 2013

Harkimo höynäytti faneja Karalahdella. Medianhallintamestari asialla.

Ei voi kuin ihailla kuinka taitavasti, oikeasti, Harry Harkimo hallitsee mediamanipuloinnin ja siinä sivussa tällä kertaa fanien höynäyttämisen. Fanien ”raivo” KHL-kaupasta kanavoitiin väitteellä, että Jere Karalahti olisi tulossa Jokereihin. Kyllä Harkimo tiesi, että se nostattaa valtavan myrskyn ja jonkunlaisen neuvottelukokouksen jälkeen Karalahdesta luovuttiin!

Tätä tempausta voi verrata esimerkiksi Juhani Peltosen telomiseen, jonka Harkimo järjesti ennen edelliskauden alkua (Ben Amor oli siinä asialla), Silloin saatiin Helsingin Sanomat vetäytymään Jokereiden sponsoroinnista, ei vielä sentään Sanoma Oy:tä merkittävästä osaomistuksesta. Tämä vetäytyminen toteutui sitten Helsinki-Halli Oy:n myymisellä venäläismiljardöörille ja KHL-siirtymiselle, joka tietenkin vaatii hyvin onnistuakseen fanien ja kannattajien hyväksymisen.

Tätä helpottaa se, että Jere Karalahti ei tulekaan Jokereihin.

”Kyllä Harkimo on reilu jätkä”.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2013-07-19 09:17.

Tags: , ,

http://viikkosanomat.fi/2013/07/19/harkimo-hoynaytti-faneja-karalahdella-medianhallintamestari-asialla/

Lue myös!

Sanoma pääsi Jokerit-sotkusta Harkimon avulla kuin koira veräjästä. ”Taivaan lahja”.

Peltosen aivotärähdyskin tarvittiin Sanoman irtautumisessa Helsinki-Hallista ja Jokereista KHL-matkalla.

http://viikkosanomat.fi/2013/07/17/sanoma-paasi-jokerit-sotkusta-harkimon-avulla-kuin-koira-verajasta-taivaan-lahja/

http://viikkosanomat.fi/2013/07/06/peltosen-aivotarahdyskin-tarvittiin-sanoman-irtautumisessa-helsinki-hallista-ja-jokereista-khl-matkalla/



Lukko löi Jokerit, fanit protestoivat. - Harkimo: "Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon". HS sunnuntai 2013-09-15



Kuvassa: "Ei Raha Kiekkoa!" - "HJALLI$ HAI$TA U" HS sunnuntai 2013-09-15

"Jokerifanit levittivät katsomooon lakanoita, joissa muun muassa haistateltiin joukkueen omistajalle Harry Harkimolle."

"Avauserässä fanikatsomossa oli kaksi lakanaa. Isommassa, kymmenen metriä pitkässä kaksiosaisessa lakanassa, haistateltiin alatyylisesti Harkimolle. Tekstien s-kirjainet oli korvattu dollarimerkeillä. Pienemmässä luki "ei rahakiekkoa".

"Jokerien fanikatsomosta lähetettiin Harry Harkimolle seurapomon KHL-suunnitelmia vastustavat lakanaterveiset."
Helsingin Sanomat sunnuntai 2013-09-15.

Kuvat: Nettisanomat. Pertti Manninen. Isonna!


Jokerifanien lakana sai Harkimon suuttumaan. Keskisuomalainen STT sunnuntai 2013-09-15.



Ei kuvaa.
"Liigakautensa avanneen Jokerien kannattajien katsomolakana hätkähdytti lauantaina Raumalla. Vierasjoukkueen fanien mielenilmauksessa haistateltiin seuran toimitusjohtajalle Hjallis Harkimolle. Vastalause koski ilmeisesti Jokerien kotihallin myyntiä ja siirtymistä KHL-liigaan."

"Haistattelulakanan lisäksi Jokerifanien katsomonosassa oli toinen pienempi lakana, jossa luki "Ei rahakiekkoa".

Keskisuomalainen STT sunnuntai 2013-09-15.
Kuvat: Nettisanomat. Pertti Manninen. Isonna!


MTV3:n tulosruudussa ei kerrottu fanien mielenosoituksesta mitään. Näytettiin pelin lisäksi Lukon valmentaja Risto Dufvan poistuminen pukusuojaan helmat ja käsi terävästi heiluen. Duvfa oli astunut jäälle, jonne hänellä ei tietenkään ollut mitään oikeutta mennä pelin aikana. Kuva: Nettisanomat. Pertti Manninen.



Heinäkuu 2013. Ilta-Sanomat panimoteollisuuden agentti?



Ilta-Sanomat valitsi Harkimon haastattelusta tämän oluen nauttimista koskevan lausahduksen etusivulleen!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Ylä-Ruth. Keskiviikkona 2013-07-31 12:05 ja 12:10. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


2010. Liikemies Harry Harkimo penää olematonta kunniaansa Lue! Helsinki-Halli. Kauppa tutkitaan? Lue! Ilta-Sanomat ja panimoteollisuus Lue!


Elokuu 2013. Urheilu. Viikkosanomat.

”Hänellä on vahva eettinen näkemys, jota hän on pystynyt toteuttamaan. Siinä mielessä ihan hienoa. Uskon, että hän eettisesti myös ymmärtää, miten Olympiakomitean tulee tässä tilanteessa toimia.” Risto Nieminen Paavo Arhinmäestä.

elokuu 21, 2013

Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Niemisen eettinen luonnehdinta Paavo Arhinmäen sateenkaarilipun heiluttelusta uutisessa, jossa Suomen Olympiakomitea kieltää sateenkaarikynnet Sotshin Olympialaisissa.

Lähde: HS.fi keskiviikkona 2013-08-21.

Viikkosanomat. Pertti Manninen Keskiviikkona 2013-08-21 21:47

Tags: ,

http://viikkosanomat.fi/2013/08/21/hanella-on-vahva-
eettinen-nakemys-jota-han-on-pystynyt-toteuttamaan-siina-
mielessa-ihan-hienoa-uskon-etta-han-eettisesti-myos-
ymmartaa-miten-olympiakomitean-tulee-tassa-tilanteessa-toimia/

Elokuu 2013. Talous. Viikkosanomat.

Kustantajan mukaan Mahdoton menetys – Kasvun paikkana Nokia on kertomus miehestä, josta tuli Nokian päätuhooja …

elokuu 21, 2013

Ollilan ja Harri Saukkomaan kirjoittama elämäkerta ilmestyy lokakuussa, kertoo Otava tiedotteessaan. Kustantajan mukaan Mahdoton menestys – Kasvun paikkana Nokia on ”kertomus miehestä, josta tuli Nokian pääjohtaja, vaikka hänestä piti tulla fyysikko tai taloustieteilijä”.
Uusi Suomi

Otsikko Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-08-21 02:25

Tags: , http://viikkosanomat.fi/2013/08/21/kustantajan-mukaan-mahdoton-menetys-kasvun-paikkana-nokia-on-kertomus-miehesta-josta-tuli-nokian-paatuhooja/


Elokuu 2013. Politiikka ja urheilu. Viikkosanomat.

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sekoilee: HS kirjoitti väärin, en ole kieltänyt sateenkaarikynsiä.

elokuu 22, 2013

HS:n  julkaisemassa uutisessa on seuraava alku:

LAINAUS ALKAA

UUTISET URHEILU

Suomen olympiakomitea kieltää kilpailijoilta sateenkaarikynnet
21.8.2013 20:35 Päivitetty 21.8.2013 21:55

Jussi Sippola
HELSINGIN SANOMAT

(Kuvateksti:) Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sanoo, että suomalainen urheilija voidaan sulkea ulos Sotšin olympialaisista, jos hän maalaa kyntensä sateenkaaren väreihin. PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

Olympiakomitean linja on selvä.

Jos suomalainen urheilija maalaa kyntensä sateenkaaren värein Sotšin olympialaisissa ensi vuonna, hänet voidaan sulkea kisoista.
”Monen mielestä se voi vaikuttaa kylmältä, mutta toisaalta se on mahdollistanut sen, että kilpailut ovat säilyneet globaaleina ja ilman boikotteja”, sanoo Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen.

Hän puhuu olympialiikkeen säännöistä, jotka kieltävät poliittisten viestien lisäksi muun muassa mainonnan.

”Urheilija sitoutuu näihin sääntöihin.”

Olympiakomitean hallitus käsitteli paljon kritisoitua Venäjän homopropagandalakia kokouksessaan keskiviikkona. Laki kieltää ”homopropagandan” levittämisen alaikäisille Venäjällä.

”Kisojen ulkopuolella ihmiset ovat vapaita ottamaan kantaa, mutta kisojen aikana ei”, Nieminen sanoi.

LAINAUS LOPPUU

Suomen olympiakomitea kieltää kilpailijoilta sateenkaarikynnet – Seksuaalivähemmistöt – Urheilu – Helsingin Sanomat

Päivitetyssä versiossa sitten kerrotaan Niemisen soittaneen toimitukseen ja kiistäneen aikaisemman sanomansa.

Tähän sitten Olympiakomitean julkaisema tiedote asiasta niin kuvana kuin tekstinä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2013-08-22 17:37

TIEDOTE ALKAA

http://www.noc.fi/?x2008=7544564

Suomen Olympiakomitea ei kiellä sateenkaarikynsiä urheilijoilta

22.8.2013



suurenna kuva
>>>

Toisin kuin Helsingin Sanomat eilen verkkosivuillaan virheellisesti otsikoi, Suomen Olympiakomitea ei erikseen kiellä sateenkaarikynsiä urheilijoilta.

Olympiakomitean hallitus keskusteli eilen kokouksessaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Olympiakomitean suhtautumisesta siihen. Hallitus totesi, että Suomen Olympiakomitea on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen Olympiakomitean sääntöjä, jotka kieltävät poliittiset kannanotot kisa-aikana. Asiasta tiedotettiin eilen myös Olympiakomitean kotisivuilla kohdassa ilmoitukset / Hallituksen päätöksiä.

- Suomen Olympiakomitea ei voi sen paremmin kieltää kuin salliakaan sateenkaarikynsiä olympiaurheilijoilta, vaan asiasta päättää Kansainvälinen Olympiakomitea, joka määrittelee, milloin kyseessä on säännöissä mainittu poliittinen kannanotto, sanoo Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen.

Nieminen korostaa, että Kansainvälinen Olympialiike ja Suomen Olympiakomitea pitävät urheilua kaikille kuuluvana ihmisoikeutena.

- Urheilu on ihmisoikeus, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille maailman ihmisille etniseen taustaan, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta, Nieminen sanoo.

KOK:n säännöt (Olympic Charter)

TIEDOTE LOPPUU

Lue myös edellispäivän  kirjoitus:

”Hänellä on vahva eettinen näkemys, jota hän on pystynyt toteuttamaan. Siinä mielessä ihan hienoa. Uskon, että hän eettisesti myös ymmärtää, miten Olympiakomitean tulee tässä tilanteessa toimia.” Risto Nieminen Paavo Arhinmäestä.

elokuu 21, 2013

Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Niemisen eettinen luonnehdinta Paavo Arhinmäen sateenkaarilipun heiluttelusta uutisessa, jossa Suomen Olympiakomitea kieltää sateenkaarikynnet Sotshin Olympialaisissa.

Lähde; HS.fi keskiviikkona 2013-08-21.
http://www.hs.fi/urheilu/Suomen+olympiakomitea+
kielt%C3%A4%C3%A4
+kilpailijoilta+sateenkaarikynnet/
a1377055621676?ref=tf_iHSisboksi300-
artikkeli&jako=3a9f67bf85b246a3bace16f41c244e81

Viikkosanomat. Pertti Manninen Keskiviikkona 2013-08-21 21:47

Tags: ,

Lisäys
Hallituksen päätös ko. asiasta:

”Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia rajoittava laki Venäjällä

Hallitus keskusteli Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Olympiakomitean suhtautumisesta siihen. Todettiin, että Suomen Olympiakomitea on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen Olympiakomitean sääntöjä, jotka kieltävät poliittiset kannanotot olympiakisojen aikana. Suomen Olympiakomitea pitää urheilua ihmisoikeutena, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille maailman ihmisille etniseen taustaan, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta. ”

Läsnä hallituksesta: Risto Nieminen, Jukka Rauhala, Kalervo Kummola, Maria Laakso, Tuuli Merikoski, Antti Peltoniemi, Peter Tallberg, Emma Terho, Hannu Tihinen, Susanna Rahkamo, Olli-Pekka Karjalainen, Antti Pihlakoski.

Läsnä Olympiakomitean toimihenkilöistä: Mika Kojonkoski, Leena Paavolainen, Hanna Sarkeala, Mika Sulin, Jari Elo, Laura Lehtonen.

http://www.noc.fi/?x43=7540661

Tags: 
,


Suomen olympiakomitean tiedote sateenkaarikynsistä torstaina 2013-08-22.


Elokuu 2013. Politiikka. Viikkosanomat.

Professori ei ymmärrä lipun merkitystä: ”Itse asiassa lipun liehuttaminen on hienovaraisempi mielipiteenilmaus kuin sanallinen Venäjän lakien moittiminen. Sanat voisi Venäjän valtio ottaa virallisena ja suhteita huonontavana, lipunliehutukseen puuttuminen sen sijaan voisi olla outoa, kun katsomossa niin monet liput liehuvat joka tapauksessa.” Erkki Karvonen.

elokuu 19, 2013

Ei tietenkään voi olla varma onko professori Karvonen ikinä osallistunut vappumarssiin punalippujen liehuessa. Enpä usko tai ainakaan hän ei ole sisäistänyt lippujen merkitystä. Lienee kuitenkin nähnyt kuvia natsiparaatien jättitapahtumista, joissa lipuilla oli todella merkitystä kansan kiihottamisesta.

Tämä lause on poimittu MTV3:n uutisesta, joka kokonaisuudessaan on osoitteessa: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/08/1793435/professori-ministerikin-saa-heiluttaa-sateenkaarilippua

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Maanantai 2013-08-19 22:36.

Professori: Ministerikin saa heiluttaa sateenkaarilippua

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki keskustelee provokaatiostaan Venäjän urheiluministeri Vitali Mutkon kanssa MM-kisoissa Moskovassa 17.8.2013.

Tags: 
,
,,
 

http://viikkosanomat.fi/2013/08/19/professori-ei-ymmarra-lipun-merkitysta-itse-asiassa-lipun-liehuttaminen-on-hienovaraisempi-mielipiteenilmaus-kuin-sanallinen-venajan-lakien-moittiminen-sanat-voisi-venajan-valtio-ottaa-virallisena/


Matti Ahde 2001 Lue!

Nokia 2000 ja 2011 Lue!


Lauantai-illan huumaa.

Kuvassa vanha, alkuperäisin kilvin varustettu kuplavolkkari kiitää rauhallisesti Laukaan pääkatua, joka on välillä aivan autio.

Kaupat, muut kuin Siwa, ovat sulkeneet ovensa, niin K-Kaupan vieressä oleva Alkokin. R-kioskilla ihmiset tekevät hankintojaan ostaen lehtiä ja purtavaa, toiset syytävät kolikoitaan tai tilejään pelikoneissa.

Kulkijakin ottaa kahvikupin ja muffinsin mukaansa ja istahtaa matalan kivikaiteen päälle, joka usein päiväaikaan on alan miesten valloittama, kun kaikki penkit yhtä lukuunottamatta on kylältä aikojen kuluessa hävitetty.

Tämä stoori on tarpeen, koska pokkarikamera ei oikein pystynyt kuvaa tarkasti tallentamaan: Etupenkillä istuu pariskunta kesäisissä tamineissaan ja takapenkin kokonaan valloittaa valtava ruskea lyhytkarvainen isokokoinen koira. Sekä rouva ja koira vilkaisevat kadulla istujaa ja hymyilevät, molemmat.

Toisessa kuvassa muffinssi on jo syöty ja viimeiset kanvipisarat täytyy imeä suu tötteröllä. Tässä ilta-auringon varjottamassa kuvassa ei muita näy.

Tapahtumapaikka: Keski-Suomi. Laukaa. Laukaantie, Osuuspankin oven edessä. Tapahtuma-aika lauantai 2013-09-14 18:41 (Kupla) ja 18:44 (Kahvi). Kuvat ja teksti: Pertti Manninen. Isonna!



Hesan Sanomat -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

2013 Syyskuu N:o 1662
Keskiviikko 2013-09-11

Joka etusivulle!

Matti Ahde 2001 ja 2013

Nokia 2000 ja 2011 Lue!

Matti Ahde (Kovakantinen kirja). Prisman luettelosta 2013:

Nuori sähköasentaja Matti Ahde nousi vuoden 1970 protestivaaleissa kansanedustajaksi ja Kekkosen lastenkutsujen kautta ilmiömäisen nopeasti ministeriksi ja eduskunnan puhemiesaitioon.

Hän sai paljon aikaan Pohjois-Suomen, urheilun ja kulttuurin hyväksi. Myös Veikkaus Oy:n liikevaihto ja tuotto tuplaantuivat Ahteen johtajakaudella, sitten vuosikausien ajojahti huipentui potkuihin ja valtakunnankäpälöitsijän poltinmerkkiin. Kansa kuitenkin muisti myös hyvällä ja äänesti miehen uudelleen eduskuntaan.

Ahteen perhe eli jatkuvasti julkisuuden valokeilassa mutta joutui koko perheen voimin myös kohujuttujen keskiöön. Hilkka Ahteen kiusaamiskohu repi auki jo arpeutuneet haavat. Matti Ahde kertoo niin saavutuksistaan kuin vastoinkäymisistään riipaisevan avoimesti, mitään salaamatta.


Torstaina 15.03.2001

sanomanetti.fi 2001/85
Täällä lasitalossa päätettiin olla julkaisematta nimi:
Matti Ahde, Veikkaus.
Pertti Manninen 

Tätä juttua Helsingin Sanomat ei julkaissut.

Tämän jutun Helsingin Sanomat julkaisi.

"Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde painoi naisen seinää vasten."

"Toimitusjohtaja painoi naisen seinää vasten."

Lähentelyt, ehdottelut ja yksityiselämään puuttuminen osasyinä irtisanoutumisiin. Lähentelyt, ehdottelut ja yksityiselämään puuttuminen osasyinä irtisanoutumisiin.
Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde ahdisteli muutamaa naisalaistaan niin, että se oli naisten mukaan osasyy heidän irtisanoutumiseensa. Erään suuren suomalaisyhtiön miestoimitusjohtaja ahdisteli muutamaa naisalaistaan niin, että se oli naisten mukaan osasyy heidän irtisanoutumiseensa.
Lähentelyjen, kaksimielisten ehdottelujen ja yksityiselämään puuttumisen lisäksi naiset tympääntyivät myös yhtiön jäykkään ja autoritääriseen herrakulttuuriin. Lähentelyjen, kaksimielisten ehdottelujen ja yksityiselämään puuttumisen lisäksi naiset tympääntyivät myös yhtiön jäykkään ja autoritääriseen herrakulttuuriin.
Kaksi yhtiön entistä naistyöntekijää ja yksi ulkopuolinen naisyrittäjä kertoivat kokemuksistaan Helsingin Sanomille lopetettuaan työsuhteen yhtiöön tai yhteistyön toimitusjohtaja Matti Ahteen kanssa. Kaksi yhtiön entistä naistyöntekijää ja yksi ulkopuolinen naisyrittäjä kertoivat kokemuksistaan Helsingin Sanomille lopetettuaan työsuhteen yhtiöön tai yhteistyön toimitusjohtajan kanssa.
Tiettävästi ainakin yhteen naisista Matti Ahde kävi myös käsiksi. Tiettävästi ainakin yhteen naisista toimitusjohtaja kävi myös käsiksi.
Lisäksi tiedossa on muitakin henkilöitä, joita tämä on ahdistellut 90-luvulla. Lisäksi tiedossa on muitakin henkilöitä, joita sama toimitusjohtaja on ahdistellut 90-luvulla.
Ahdistellut naiset ovat kolmekymppisiä. He joutuivat työtehtävissään suoraan tekemisiin yli viisikymppisen perheellisen Matti Ahteen kanssa. Ahdistellut naiset ovat kolmekymppisiä. He joutuivat työtehtävissään suoraan tekemisiin yli viisikymppisen perheellisen toimitusjohtajan kanssa.
Jokainen heistä vältteli joutumasta kahdestaan tämän kanssa samaan huoneeseen ja etenkin edustustiloihin, jossa ei ole henkilökuntaa. Jokainen heistä vältteli joutumasta kahdestaan tämän kanssa samaan huoneeseen ja etenkin edustustiloihin, jossa ei ole henkilökunta
Ahde ehdotteli milloin menoa kahdestaan työmatkalle Lappiin, milloin samaan hyttiin menoa työristeilyllä. Toimitusjohtaja ehdotteli milloin menoa kahdestaan työmatkalle Lappiin, milloin samaan hyttiin menoa työristeilyllä.
Yhdelle naisista hän sanoi, että "voin tulla kotiisi käymään, onko sulla ovikoodi". Yhdelle naisista hän sanoi, että "voin tulla kotiisi käymään, onko sulla ovikoodi".
Törkeimmin toimitusjohtaja Matti Ahde kohteli talon ulkopuolista yrittäjää, joka joutui tapaamaan työnsä takia tätä yhtiön tiloissa, usein hyvinkin myöhään illalla. Törkeimmin toimitusjohtaja kohteli talon ulkopuolista yrittäjää, joka joutui tapaamaan työnsä takia toimitusjohtajaa yhtiön tiloissa, usein hyvinkin myöhään illalla.
"Muutaman kerran Ahde kävi kiinni, painoi seinää vasten, otti mun käden ja työnsi housuihinsa." "Muutaman kerran mies kävi kiinni, painoi seinää vasten, otti mun käden ja työnsi housuihinsa."
... ...

Tämä juttu perustuu toimittaja Harri Nykäsen torstaina 08.03.01 Nelosen "Palaneen käryä"- ohjelmassa antamaan ilmoitukseen, jossa hän paljasti Matti Ahteen nimen.

Näin alkoi juttu Helsingin Sanomissa maanantaina 26.02.01, jonka ovat kirjoittaneet HARRI NYKÄNEN JA VELLAMO VEHKAKOSKI.
Täällä lasitalossa päätettiin olla julkaisematta nimi:
Matti Ahde, Veikkaus.
Pertti Manninen

Täällä lasitalossa kirjoitettiin myös ainutlaatuinen selvitys siitä, miksi nimeä ei julkaistu.

http://www.sanomanetti.fi/2001/03/15/helsinginsanomat.htm

 

Torstaina 15.03.2001

sanomanetti.fi 2001/85
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 10. maaliskuuta 2001 KOTIMAA/POLITIIKKA- sivun alaosassa koko sivun levyisenä seuraavan jutun:

Erään kirjoituksen tarina

Neloskanavan Palaneen käry- ohjelmassa torstaina 8. maaliskuuta esitettiin Helsingin Sanomista väitteitä, jotka antavat väärän kuvan lehden uutistoiminnasta. Siksi haluamme kertoa yksityiskohtaisesti, kuinka uutinen sukupuolisesta häirinnästä työpaikoilla (HS 26. helmikuuta) syntyi. Uutisen mukaan suuren suomalaisen yrityksen toimitusjohtaja oli toistuvasti ahdistellut naisalaisiaan.

Joulunalusviikolla 2000 toimittaja Harri Nykänen otti yhteyttä toimituksen johtoon ja kertoi kuulleensa, kuinka "lukuisat naiset" ovat eronneet yhtiöstä toimitusjohtajan vuosien varrella harjoittaman seksuaalisen häirinnän vuoksi. Naiset eivät olleet käynnistäneet oikeustoimia toimitusjohtajaa vastaan, eikä yhtiön sisällä ollut virallisesti käsitelty asiaa.

Naisten kertomukset vaikuttivat uskottavilta, ja seksuaalista ahdistelua pidettiin tärkeänä yhteiskunnallisena aiheena. Niinpä toimituksen johto pyysi Nykästä jatkamaan tutkimuksia.

Nykänen sai kirjoituksensa valmiiksi 5. tammikuuta. Kirjoituksen näyttö ja lähteytys olivat kuitenkin vaillinaisia. Sellaisenaan sitä ei voitu julkaista.

Nykänen oli lähdössä tammikuun puolivälissä puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Nykäsen kanssa sovittiin, että hän antaa aineistonsa toimittaja Vellamo Vehkakoskelle lisäselvityksiä ja täsmennyksiä varten. Nykänen kävi aineiston läpi Vehkakosken kanssa ennen lähtöään.

Vehkakoski tutki materiaalin, haastatteli väitteet esittäneet naiset ja muuten asianosaisiksi katsotut henkilöt, hankki lisätietoja ja laajensi uutisen yhteiskunnallista ulottuvuutta.

Uutisen lähteinä olleet naiset kielsivät yksiselitteisesti nimiensä julkistamisen uutisen yhteydessä. Naiset pelkäsivät nimiensä vuotavan julkisuuteen. Heille luvattiin täysi lähdesuoja. Lehden lupaama lähdesuoja on rikkomaton. Kaksi naisista lupasi kuitenkin lähteä todistajiksi oikeuteen, jos lehteä vastaan käynnistettäisiin oikeustoimia.

Vellamo Vehkakosken työstämä aineisto käytiin läpi 15. helmikuuta palaverissa, johon osallistuivat toimituspäällikkö Jouko Jokinen, toimituspäällikkö Mika Petterson, kotimaan toimituksen esimies Kimmo Pietinen, Nykänen ja Vehkakoski.

Vehkakoski ilmoitti kokouksessa, että hänen mielestään näyttö toimitusjohtajan nimen laittamiseksi lehteen ei riitä. Jokinen, Petterson ja Pietinen olivat samaa mieltä. Nykänen oli eri mieltä.

Samana päivänä Jokinen ja Petterson kertoivat ratkaisusta uutispäätoimittaja Reetta Meriläiselle ja lehden vastaavalle päätoimittajalle Janne Virkkuselle. He hyväksyivät ratkaisun ja olivat samaa mieltä luettuaan Vehkakosken ja Nykäsen kirjoitukset.

Vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen ei siis poistanut toimitusjohtajan nimeä lehdestä.

Uutinen ja laajempi selvitys sukupuolisesta häirinnästä työpaikoilla julkaistiin 26. helmikuuta ilman toimitusjohtajan nimeä. Toimituksen mielestä sukupuolinen häirintä työpaikoilla on yhteiskunnallinen ongelma, josta on puhuttu liian vähän. Lukijoita pyydettiin kirjoittamaan omista kokemuksistaan.

Helsingin Sanomat ei suojele ketään hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi. Yhteiskunnallinen asema sinänsä ei myöskään tee lehden mielestä kenestäkään rikollista. Jos rikoksia ja väärinkäytöksiä epäillään, asiat tutkitaan ja uutinen julkaistaan, kun näyttö riittää.

Helsingin Sanomat noudattaa kaikkien kohdalla hyvää lehtimiestapaa yksilön suojaa koskevissa uutisissa. Lehdellä on oma selkeä nimensuojaohje. Monessa tapauksessa nimen esiintuonti on jo tuomio. Lehti ei ole poliisi eikä tuomioistuin, mutta sillä on velvollisuus uutisoida yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita.

Reetta Meriläinen
päätoimittaja, uutiset
Jouko Jokinen
toimituspäällikkö, uutiset
Mika Petterson
toimituspäällikkö, uutiset

Täällä lasitalossa päätettiin olla julkaisematta nimi:
Matti Ahde, Veikkaus.
Pertti Manninen

Täällä lasitalossa kirjoitettiin myös ainutlaatuinen selvitys siitä, miksi nimeä ei julkaistu.
Tätä juttua Helsingin Sanomat ei julkaissut: 

"Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde painoi naisen seinää vasten." Lue!

http://www.sanomanetti.fi/2001/03/15/helsinginsanomatselvitys.htm

 


Torstaina 29.03.2001

torstaina 29. maaliskuuta 2001, lisäykset päivittäin.
Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.

"Palaneen käryä" sammutettiin jo alkutulilla.

Nelosella esitetty suora tv-ohjelma oli liikaa Neloselle. Ohjelman toista osaa ei esitetä.

Ohjelmassa Helsingin Sanomientoimittaja Harri Nykänen "paljasti" lehdessä julkaistun kirjoituksen 

"Toimitusjohtaja painoi naisen seinää vasten"
 

naisia ahdistelleen toimitusjohtajan nimen: Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde.

Lisäksi hän antoi ymmärtää, että päätöksen nimen poistamisesta oli tehnyt Ahteen kanssa samassa saunaseurassa kylpevä Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen.

Myöhemmin esitetyssä uutislähetyksessä Helsingin Sanomien kustantaja Seppo Kievari kertoi myös Virkkusen olleen nimen poistaja.

Lisäksi Palaneen käryä- ohjelmassa Radio Keski-Suomen toimittaja Pentti Manninen väitti, että aluejohtaja Ilkka Pekkala oli kieltänyt muutama vuosi sitten lähettämästä ohjelmaa, jossa lakossa ollut keskisuomalainen sairaanhoitoväki kehoitti lopettamaan sanomalehti Keskisuomalaisen tilaukset, koska lehti oli kirjoittanut lakosta törkeästi lakkolaisia halveksien.

Toimittaja oli joutunut useaksi vuodeksi tekemään ohjelmia linnunpönttöjen rakentamisesta ja muusta samantapaisesta.

sanomanetti.fi 29.03.01 pertti manninen


kiihkeää tiedonhakua!

Lue myös: 

Palaneen käryä-ohjelma loppuu nelosella.

Helsingin Sanomat kertoi ohjelman loppumisesta lyhyesti LYHYESTI-uutispalstalla.





Helsingin Sanomien lasipalatsi Helsingissä.

Lue: "Erään kirjoituksen tarina".

Päivä jälkeen Palaneen käryä-ohjelman esittämisen Helsingin Sanomat julkaisi jutun 

"Erään kirjoituksen tarina",
 

jossa Helsingin Sanomien viisi toimituksen edustajaa,
Vellamo Vehkakoski, Jouko Jokinen, Mika Petterson, Kimmo Pietinen ja Reetta Meriläinen,
todistivat, että päätoimittaja Janne Virkkunen ei ole poistanut Matti Ahteen nimeä naisten ahdistelusta kertovasta jutusta.

sanomanetti.fi 29.03.01 pertti manninen.

sivun alkuun!

etusivulle

muu elämä:

Helsingin Sanomat puukottelee: ensin Sonera, sitten Salo. 
18 ja 23 nimetöntä iskua!

Palaneen käryä sammutettiin jo alkutulilla.

kirjoituksia:

Ben Zyskowicz: "Köyhien määrä on laskenut, niin pitääkin.

Päivi Ketolainen: Köyhättääkö?

urheilu:

Ralli, säännöt ja urheilu sekä vedonlyönti.

"Hänen ei annettu tulla maaliin"

kirjoituksia: 

"Unohtuuko urheilijoiden psyyke?"

"Huipulle vain urheilijan omin ehdoin."

"Urheilun huipuilla leikki on kaukana."

uutinen:

"Liikunta kohottaa nuorten itsetuntoa.

etusivulle
nyt 29.03.01


urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2.kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaamiset

lukijoilta

info

LYHYESTI
Palaneen käryä-ohjelma loppuu Nelosella.

Muut lehdet:

Helsingin Sanomat perjantaina 23.03.01 Kulttuuri-sivulla:

"Neloskanavalla esitetty Palaneen käry- ohjelma lopetetaan.

Nelosen toimitusjohtaja Juha-Pekka Louhelainen kertoi torstaina, että pari viikkoa sitten lähetetty sensuuria käsitellyt jakso oli epäonnistunut, eikä Nelonen lähetä toista Tarinatalo-tuotantoyhtiön kanssa täksi kevääksi sovittua jaksoa.

Ohjelmassa rikostoimittaja Harri Nykänen kertoi suorassa lähetyksessä, että Helsingin Sanomissa 
helmikuussa julkaistu kirjoitus
 
toimitusjohtajan lähentelyistä ja ehdotteluista naistyöntekijöille koski Veikkauksen toimitusjohtajaa Matti Ahdetta.

Lehdessä toimitusjohtajan nimeä ei mainittu.

 




Helsingin Sanomien lasipalatsi Helsingissä


Palaneen käryn erikoisjakso oli ensimmäinen kokeilu ohjelman lähettämisestä suorana. Nyt se jää ainoaksi. Ensi viikon torstaiksi aiottu poliiseja ja rikollisuutta käsittelevä ohjelma jää esittämättä.

Louhelaisen mielestä mediakritiikkiä käsitellyt lähetys epäonnistui. "Se ylitti hyvän maun rajat, eikä sen toteutus vastannut Nelosen standardeja. Asiaa olisi voinut käsitellä sivistyneemmin."

Palaneen käry- ohjelman työryhmä sai vastikään Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-tunnustuspalkinnon vanhusten hoidon puutteita käsitelleestä ohjelmasta.
HS"

Muut lehdet:

Helsingin Sanomat perjantaina 23.03.01 Kulttuuri-sivulla.

sivun alkuun!

etusivulle



Tyhjien pullojen kerääjä Helsingissä


"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.


Kuvannut, kirjoittanut ja rakentanut
Pertti Manninen.

Kirjoita mielipiteesi !


 

 

http://www.sanomanetti.fi/2001/03/29/helsinginsanomatpalaneen.htm



Torstaina 19.04.2001

Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.

torstaina 19. huhtikuuta 2001, lisäykset päivittäin.
ON PURGE BEBE

de Jean Renoir

Suomi
voittaa.
Tehkää jotakin! 

Etsi arkistosta!

Ex-toimitusjohtaja Ahde ja päätoimittajat Virkkunen ja Karhuvaara.

Totuuden vai median voitto?

Pääkirjoitus

Viikon kysymys: 

Säälitkö Matti Ahdetta?

 

Suojelivatko ja tiesivätkö päätoimittajat Janne Virkkunen ja Pekka Karhuvaara?


Kun Helsigin Sanomat ei julkaissut valmiissa kirjoituksessa nimeä Matti Ahde tai kun ministeri Suvi Lindén sai lukea lausumansa päälaelleen käännettynä Iltalehden toisessa painoksessa, on syytä kysyä tiesivätkö päätoimittajat Janne Virkkunen, Helsingin Sanomat, ja Pekka Karhuvaara, Iltalehti, asiasta enemmän kuin antavat ymmärtää.

Suojelivatko he kaveriaan yli hyväksyttävän rajan?

avarra

 

Ex-toimitusjohtaja Ahde...

sukupuolinen häirintä - veikkaus - matti ahde - helsingin sanomat - ei julkaissut - painoi naisen seinää vasten - 

sanomanetti.fi 15.03.01


sukupuolinen häirintä - matti ahde - veikkaus - helsingin sanomat - harri nykänen - vellamo vehkakoski - matti virkkunen - reetta meriläinen - jouko ...

palaneen käryä - sensuuri - nelonen - helsingin sanomat - juha-pekka louhelainen - janne virkkunen - harri nykänen - matti ahde -

etusivu - ilkka suominen armahdettiin - erkki tuomioja - björn wahlroos - niinistö - lipponen - puhkupillit - kiukas - zyskowicz - siitonen - virkkunen 

  ... Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on JanneVirkkunen). 

lue lisää leikkauksista (kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana

veikkaus oy - miljoonatappiot myyntiseikkailuista - matti ahde - rautakirja osti vihdoinkin veikkausrasti-myymälät - pentti sainio - harkimo-kirja - ... 
 
 ... Veikkaus Oy:lle miljoonatappiot Matti Ahteen myyntiseikkailuista. Pentti Sainio tuo esille vaiennetussa ja myyntiboikotissa olevassa kirjassaan kuinka ...
 
 ... olevassa kirjassaan kuinka Veikkaus Oy:lle syntyi miljoonatappiot Matti Ahteen epäonnisesta(?) myyntikuviosta varattomalle liikemies Veikko M. ...

  ... "Läsnä oli Matti Ahde,muun muassa Suomen olympiakomitean valtuuston puheenjohtaja ja valtionyhtiö Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja, joka oli palkannut ...

supo tutkii stasin agentteja - matti ahde - ulf sundqvist - 

sanomanetti.fi - 01.06.00

 
 ... Matti Ahde ja Ulf Sundqvist on mainittu ehdokkaiden joukossa. Kuinka kansakunnan ylimmän johdon suojeluksessa olevat voitaisiin todeta syyllisiksi ...

pentti sainio - harkimoiden hattutemppu - kuoliaaksi vaiettu kirja sai palkinnon - sanomanetti.fi 06.01.00

etusivu - kela - tilintarkastus - tarkoituksenmukaisuus-
tilintarkastus - gangsteritilintarkastus - viikon kysymys - 

sanomanetti.fi 09.11.99 

 
 ... Matti Toivonen Lastenklinikoiden Kummit ry Hilkka Ahde Lastenklinikan Tuki ry Juha Rantasila KHT-tilintarkastaja Yrjö Tuokko tilintarkastustoimisto ...


Torstaina 19.04.2001

 

lukijalta

Date: Tue, 17 Apr 2001 21:19:59 +0300
To: nettisanomat@
sanomanetti.fi

Subject: Matti Ahde

Hei!

 

Jos ihminen leimataan, niin pitää olla muutakin kuin sana vasten sanaa.
Näyttäkää niiden Monica Lewinskien kuvat!!

Olen todella typertynyt Suomen oikeuslaitoksen toimintaan, jos näin kevein
perustein ihminen tuomitaan. Toivon, että ette häpeä ottaa kantaa asiaan.

En ole soliaalidemokraatti, enkä myöskään sovinisti, mutta ottakaa järki
käteen.

 

Olemmeko menossa todella Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmään, jossa media on
muka aina oikeassa.

Minä häpeän ja olen sanaton...

Tehkää jotakin Matin ja Hilkan maineen palauttamiseksi.
lukijalta

 

http://www.sanomanetti.fi/2001/04/19/etusivu.htm



Torstaina 19.04.2001

torstaina 19. huhtikuuta 2001, lisäykset päivittäin.

Viikon kysymys: Säälitkö Matti Ahdetta?


 kyllä
 en
Mielestäni... 
 
 

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.


http://www.sanomanetti.fi/2001/04/19/viikonkysymys.htm

 

 

Torstaina 03.05.2001

torstaina 3. toukokuuta 2001. 
Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.

Vappu 2001

sanomanetti.fi: "Aaton alku sujui rauhallisesti." lue!

HELSINGIN SANOMAT: "Helsingissä vappu oli iloa, maailmalla mellakoitiin." lue!

KESKISUOMALAINEN: "Himoksen nudistirinne korkattiin vappuna." lue!

Ahde. Koskinen.
Helsingin Sanomat. Linden.

KOSKISEN RAPORTTI: Ahde on syyllinen. lue!

KOSKISEN RAPORTTI: Ahde on syyllinen. lue!

HELSINGIN SANOMAT: Toinen selitys, miksi nimeä ei julkaistu. lue!
 
sanomanetti.fi: Falhetta fai faktaa? Pääkirjoitus. lue!



Viikon kysymys:
 

Onko Sinulla kevättä rinnassa?

Viikon kuvasarja: 

Falhetta fai faktaa?



Lätkäfanin hurma ja humala. Pertti Manninen.

HERTTUA ETSII YÖSIJAA, LA KERMESSE HÉROIQUE de Jaques Feyder 1935. 

Sunnuntaina 06.05.01 TV2:ssa.

F alhetta
ai
aktaa?


ilmoitukset

linkit

kirjoita

lukijalta

urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

ilmoitukset

 

Ahde. Koskinen. Helsingin Sanomat. Linden.

KOSKISEN RAPORTTI: Ahde on syyllinen. lue!


Lyhennelmä Pirkko K. Koskisen selvityksestä Oy Veikkaus Ab:n hallitukselle. ILTA-SANOMAT 18.04.01.


Minua on pyydetty selvittämään, onko toimitusjohtaja Matti Ahde syyllistynyt sukupuoliseen häirintään, ja myönteisessä tapauksessa tekemään ehdotukseni tarvittaviksi toimenpiteiksi. Selvityksen tuloksena esitän seuraavaa:

Tapahtumien kulku.

Olen kuullut seuraavia henkilöitä: toimitusjohtaja Matti Ahde, toimitusjohtaja Erkki Alaja, johtaja Jussi Isotalo. pääluottamusmies Teija Kallioperä, fysioterapeutti N.N. (ILTA-SANOMIEN nimiversio), copywriter N.N. (ILTA-SANOMIEN nimiversio), toimitusjohtaja Risto Nieminen ja Oy Veikkaus Ab:n juristi Carl-Henrik Nyberg.

Lisäksi minuun ovat ottaneet yhteyttä eräät henkilöt, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen. He ovat kertoneet eräistä yksittäistapauksista.

Fysioterapeutin ja copywriterin mukaan Ahde on eri tavoin, halaamalla ja muutenkin koskettelemalla, puhein ja ehdotuksin lähennellyt heitä kumpaakin. 
Heidän kertomuksensa ovat varsin yksityiskohtaisia.
Lähentely alkoi vuonna 1998, fysioterapeutin muistaman mukaan jo aikaisemminkin, ja jatkui, vaikka kumpikin on yrittänyt torjua sitä.

Copywriter oli Oy Veikkaus Oy:n palveluksessa useita vuosia, mm. Ahteenalaisessa tiedotusosastossa ja viimeksi yhteyspäällikkönä. 
Työnsä vuoksi hän joutui tapaamaan Ahdetta myös kahden kesken yleensä muutaman viikon välein joko työpaikalla tai työasioissa jossain muualla. 
Ahde oli kertojan kielloista huolimatta pyrkinyt usein halaamaan häntä tavalla, jota kertoja piti liian intiiminä, ja ehdottanut kahdenkeskisiä tapaamisia, joihin copywriter ei ollut kuitenkaan suostunut. 
Copywriter sanoutui irti v. 2000 alussa oltuaan yhteyspäällikkönä vain puolitoista kuukautta.

Fysioterapeutti ei ole ollut työsuhteessa Oy Veikkaus Ab:hen. 
Hänellä on oma yritys ja hänen asiakkaisiinsa kuuluu mm. Oy Veikkaus Ab:n palveluksessa olevia, joiden hieromisesta hän on laskuttanut Oy Veikkaus Ab:ta. 
Ahteen kanssa hän joutui tekemisiin v. 1995, kun Ahteen sihteeri soitti hänelle varatakseen Ahteelle ajan. 
Hän on hieronut Ahdetta, milloin Ahteen kotona, milloin Oy Veikkaus Ab:n tiloissa, milloin omissa toimitiloissaan. 
Ahde oli fysioterapeutin estelyistä huolimatta toistuvasti yrittänyt lähennellä häntä. 
Lopulta Ahteen käyttäytyminen oli käynyt niin asiattomaksi, ettei fysioterapeutilta hänen omien sanojensa mukaan "enää löytynyt hieronta-aikoja" Ahdetta varten.

Kumpikaan ei ole väittänytkään, että Ahde olisi vaatinut seksipalveluita joidenkin etujen vastineeksi tai ollut väkivaltainen. 
Suoranaisesta esimiesaseman väärinkäytöstäkään ei ole ollut kysymys. 
Kummallakaan ei ole mitään vaatimuksia; heidän mielestään olisi aikanaan riittänyt, että asia olisi selvitetty avoimesti ja että Ahde olisi pyytänyt aidosti anteeksi.

Ahde kiistää sukupuolisen häirinnän. 
Hän myöntää, että hän on joskus voinut halata fysioterapeuttia ja copywiteria, koska se kuuluu hänen tapoihinsa, mutta on sitä mieltä, ettei halauksissa ole ollut mitään seksuaalista. 
Hän kiistää myös ehdottaneensa koskaan copywriterille kahdenkeskistä tapaamista.

Näyttökysymykset ovat tällaisissa asioissa aina vaikeita. 
Puolueettomia silminnäkijöitä ei yleensä ole. 
On vain sana vastaan sana. 
Kun häirinnästä on kysymys, ei voida edes soveltaa syrjintäväitteiden toteennäyttämisessä noudatettua jaettua todistustaakkaa: kukaanhan ei voi näyttää, ettei hän ole koskaan häirinnyt ketään sukupuolisesti.

Muu aineisto kuitenkin tukee epäsuorasti fysioterapeutin ja copywriterin kertomaa. 
Ensinnäkin julkisesti nimellä esitettyjä, samansuuntaisia, mutta toisistaan riippumattomia kertomuksia on kaksi. 
Jos niitä olisi vain yksi, se olisi helposti riitautettavissa, puhumattakaan sitten nimettä tai nimimerkillä esitetyistä kirjoituksista tai puhelinsoitoista, joilla ei juuri ole arvoa näyttönä. 
Nekin voivat tosin antaa työnantajalle viitteitä siitä, ettei työpaikan henkilösuhteissa kaikki ole kohdallaan.

Fysioterapeutin ja copywriterin kertomukset saavat tukea myös siitä, että molemmat ovat aikaisemmin, joskin epävirallisesti, puhuneet muiden kanssa Ahteen käyttäytymisestä. 
Copywriterin luotettuna on ollut Alaja, joka oli Oy Veikkaus Ab:n yhteyspäällikkö ennen copywriteria ja joka on tuntenut copywriterinvuosikausia. 
Hän kertoo copywriterin soittaneen hänelle useita kertoja vuoden 1999 aikana valittaen sitä, että Ahde lähentelee ja tekee tungettelevia kysymyksiä, ja ihmetellen, mitä asiassa on tehtävissä.
Fysioterapeuttikin oli ottanut häneen yhteyttä joulun alla 1999 ja kuvannut omia kokemuksiaan Ahteen kanssa. Alaja, joka ei enää ollut Oy Veikkaus AB:n palveluksessa, kertoo myös keskustelleensa Ahteen kanssa tämän aloitteesta ja yrittäneensä välittää asiassa.

Isotalo puolestaan oli keskustellut copywriterin kanssa sen jälkeen, kun copywriter oli yllättäen eronnut yhteyspäällikön tehtävästä, jossa hän kuitenkin oli Isotalon mukaan "uransa huipulla". 
Isotalo oli kysynyt copywriterilta, miksi hän sanoutui irti. 
Copywriter oli ilmoittanut eräksi syyksi Ahteen käyttäytymisen, jota hän oli kuvannutkin. 
Keskustelu oli käyty vuoden 2000 alkupuolella. 
Copywriter ei ollut siinä vaiheessa halunnut asiaa käsiteltävän enempää sisäisesti kuin julkisestikaan eikä Isotalo näin ollen katsonut voivansa viedä asiaa eteenpäin. 
Isotalo ei ollut sitä ennen kuullut Ahteen aiheuttamista hankaluuksista. 
Aikaisemmalle esimiehelleen Niemiselle copywriter oli sanonut eronsa erääksi syyksi vain sen, että hän oli kokenut yhteistyönsä Ahteen kanssa "ahdistavaksi". 
Mistään sukupuolisesta häirinnästä ei Niemisen kertoman mukaan ollut puhetta.

Epäsuora näyttö huomioonottaen pidän fysioterapeutin ja copywriterin kertomuksia pääpiirteissään uskottavina. 
En epäile muidenkaan häirintäväitteiden paikkansapitävyyttä sinänsä; totean kuitenkin, ettei niiden tueksi ole esitetty edes epäsuoraa näyttöä.

Tapahtuneen arviointi.

Tasa-arvolain 6 §:n 2 momentin 4 kohta ei tarkkaan ottaen velvoita työnantajaa huolehtimaan muiden kuin työntekijöittensä suojelemisesta sukupuoliselta häirinnältä. 
Fysioterapeutti ei ole ollut työsuhteessa Oy Veikkaus Ab:hen, vaan yhtiö on ostanut hänen toiminimeltään palveluita, joita mm. Ahde on käyttänyt. 
Fysioterapeutin työoikeudellinen asema ei kuitenkaan vaikuta Ahteen käyttäytymisen arviointiin. 
Tasa-arvolaista riippumatta työnantaja voi ryhtyä toimenpiteisiin silloinkin, kun häiritty esim. on asiakas tai alihankkija.

Mielestäni on riittävää näyttöä siitä, että Ahde on syyllistynyt sukupuoliseen häirintään. 
Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että fysioterapeutti ja copywriter kokivat hänen lähentelynsä seksuaalisina. 
Fysioterapeutti ja copywriter ovat myös osoittaneet Ahteelle, että hänen lähentelynsä oli heistä vastenmielistä, ja yrittäneet torjua sitä. 
Sukupuolisen häirinnän tunnusmerkistö täyttyy.

Mikään yksittäinen teko ei ole ehkä sellaisenaan kovin vakava. 
Kysymys on lähinnä asianosaisille kiusallisesta, asiattomasta ja sen vuoksi moitittavasta käyttäytymisestä. 
Mutta arviointi muuttuu, kun otetaan huomioon, että häirintä on kielloista huolimatta toistunut ja sitä on jatkunut pitkän aikaa. 
Merkitystä on silläkin, että häiritsijä on yhtiön toimitusjohtaja, siis työyhteisön ylin vallankäyttäjä. 
Esimiesaseman väärinkäytöstä ei kuitenkaan ole kysymys.

Selvitys ei sen sijaan osoita, että työnantajan edustajat olisivat ennen copywriterin irtisanoutumista tienneet kuvatusta tai muustakaan sukupuolisesta häirinnästä Oy Veikkaus Ab:ssä. 
Yhtiössä, jonka pääkonttorissa Vantaalla on noin 220 työntekijää, selvitettiin v. 1998 henkilöstön käsityksiä Oy Veikkaus Ab:stä työnantajana. 
Vaikka työntekijät vastasivat tiedusteluun nimettä, ei vastauksissa ole mitään sukupuoliseen häirintään viittaavaa.

Yhtiö ei ole toteuttanut mitään sukupuolista häirintää ennaltaehkäiseviä toimia. 
Kielteinen asenne on tosin pääteltävissä yhtiön itselleen vahvistamista arvoista, erityisesti siitä, että arvoihin henkilöstöpolitiikassa kuuluu avoimuus, tasapuolisuus ja inhimillisyys, mutta asiaa ei ole konkretisoitu tarkemmin. 
Tietääkseni sitä ei ole käsitelty edes missään Oy Veikkaus Ab:n lakisääteisessä henkilöstösuunnitelmassa.

Lopputulokset ja ehdotukset.

Oikeuskäytännössä sukupuolinen häirintä on hyväksytty jopa työsuhteen purkamisperusteeksi. 
Edellytyksenä näyttää olleen se, että työntekijää on aikaisemmin varoitettu tai työpaikalla on muuten tehty selväksi, ettei sukupuolista häirintää suvaita.

Kysymyksessä olevat teot eivät sinänsä ole kovin vakavia. 
Raskauttavaa on kuitenkin se, että ne eivät ole vain yksittäisiä tapauksia, vaan häirintä on kielloista huolimatta toistunut ja sitä on jatkunut pitkän aikaa. 
Silti jos kysymyksessä olisi työsuhteessa, vaikkapa korkeassakin asemassa oleva henkilö, voisi tässä vaiheessa varoitus tai siirto toisiin tehtäviin hyvinkin riittää semminkin, kun asia ei ole aikaisemmin ollut mitenkään esillä.

Toimitusjohtajan asemaa joudutaan arvioimaan hiukan toisella tavalla. 
Toimitusjohtajahan ei ole työsuhteessa, van hänen ja yhtiön välillä on erityinen, luottamukseen perustuva palvelussuhde. 
Toimitusjohtaja ei voi jatkaa tehtävissään, jos hän syystä tai toisesta menettää hänet nimittäneiden luottamuksen. 
Kysymys ei näin ole niinkään tietyistä rikkomuksista, niiden arvioinnista ja seuraamusten määräämisestä. 
Kysymys on luottamuksen säilymisestä.

Oy Veikkaus Ab:n hallitus päättänee harkintansa mukaan, nauttiiko Matti Ahde edelleenkin sen luottamusta. 
Luottamuskysymyksestä riippumatta on nähdäkseni kuitenkin paikallaan, että yhtiö selväsanaisesti tuomitsee sukupuolisen häirinnän työpaikalla, päättää yleisellä tasolla tällaisen käyttäytymisen seuraamuksista ja nimeää jonkun henkilön tai joitakuita henkilöitä, joiden puoleen työntekijät voivat luottamuksella kääntyä, jos heitä sanotuin tavoin häiritään. 
Järjestelyn yksityiskohdista voidaan päättää myös tasa-arvo- tai muussa lakisääteisessä henkilöstösuunnitelmassa.

Helsingissä, huhtikuun 17. päivänä 2001. Pirkko K. Koskinen OTT.


Lyhennelmä Pirkko K. Koskisen selvityksestä Oy Veikkaus Ab:n hallitukselle. ILTA-SANOMAT 18.04.01.


Nimien lihavoinnit ja lauseiden erottelu: sanomanetti.fi.

sanomanetti.fi

ahde-sivu 03.05.01.

1

x

2

p

e

n

n

i

t

m

i

l

j

o

o

n

a

k

s

i

1

x

2

p

e

n

n

i

t

m

i

l

j

o

o

 

HERTTUA ETSII YÖSIJAA, LA KERMESSE HÉROIQUE de Jaques Feyder 1935. 

Sunnuntaina 06.05.01 TV2:ssa.
F alhetta
ai
aktaa?

sanomanetti.fi 

ahde-sivu 03.05.01.

urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

ilmoitukset

 

Ahde. Koskinen. Helsingin Sanomat. Linden.


HELSINGIN SANOMAT:



Toinen selitys, miksi nimeä ei julkaistu. lue!


HELSINGIN SANOMAT 29.04.01 SANOJEN TAKANA.

Sunnuntain mediapalstalla kerrotaan ilmiöistä ja ihmisistä uutisten ja otsikoiden taustalla.

Älä turhaan lausu edes herran nimeä


Susanna Reinboth,
 HELSINGIN SANOMAT

"Matti Ahteen ahdistelujupakan nostattamasta myrskystä on riittänyt roiskeita myös tiedotusvälineiden ylle. Mielipidesivuilla moni lukija on ihmetellyt median moraalia; heidän mielestään syytön mies tuomittiin ilman mitään näyttöä.

Eräät päätoimittajatkin ovat olleet samaa mieltä. Ennen kuin Veikkauksen hallituksen asettama selvittäjä, oikeustieteen tohtori Pirkko K. Koskinenedes ehti aloittaa työnsä, muutama lehti tiesi kertoa, ettei näyttöä ole. 

"Leimaaminen seksuaalirikolliseksi on paha juttu. Tutkimusta ei ole tehty eikä syytteitä nostettu. On vain (Helsingin Sanomien) toimittajan Harri Nykäsen sana. Edes omat eivät tue häntä", kirjoitti Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen. 

Samoilla linjoilla oli Iltalehden vastaava päätoimittaja Pekka Karhuvaara:
"Väitetyt ahdistelutapaukset ovat yli vuoden takaa. Niistä ei ole tehty edes tutkintapyyntöä. Tapauksilla ei ole todistajia. On vain naisten kertomukset toimittaja Nykäselle."

+++

Kuinka paljon näyttöä tiedotusvälineellä sitten pitää olla väitteidensä tueksi? Eikö toimittajan työn perusmenetelmä, haastattelu, riitäkään todisteeksi? Pitääkö olla muutakin näyttöä? 

Viime kädessä asian ratkaisee tuomioistuin. Jos tiedotusväline aikoo säästyä kunnianloukkaustuomiolta, sen on pystyttävä todistamaan, että sillä on ollut riittävät perusteet kirjoittaa niin kuin se on kirjoittanut. 

Haastattelut voivat riittää näytöksi, jos haastatellut suostuvat tulemaan oikeuteen todistajiksi. Tilanne on ongelmallinen, jos tiedotusväline on luvannut tietolähteille olla paljastamatta heitä. Tähän kompastui Suomen Tietotoimisto (STT) taannoisessa dopinguutisessaan.

STT ei tuonut oikeuteen salaperäistä tietolähdettään, sillä hänelle oli luvattu, ettei hänen henkilöllisyyttään paljasteta. Välttämättä tietolähteen todistajankertomuskaan ei olisi pelastanut STT:tä; yhden ihmisen kertomus ei ole parasta mahdollista näyttöä. 

Tietolähde siis puuttui, eikä STT muutenkaan pystynyt todistamaan väitettään, että hiihtäjä Jari Räsänen olisi käyttänyt kasvuhormonia. STT tuomittiin maksamaan huomattavat korvaukset Räsäselle ja muutamalle Hiihtoliiton johtohenkilölle. Päätoimittaja ja toimittaja saivat sakkoja.

Lakikirja ei ole toimittajan ainoa ohjenuora, vaan media on itse luonut omat eettiset norminsa, journalistin ohjeet. Ne antavat yksityiskohtaisempia neuvoja muun muassa tiedonhankinnasta. 

Ohjeissa muistutetaan, että hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja. 

Toimittajaa kehotetaan suhtautumaan kriittisesti tietolähteisiinsä. Varsinkin kiistanalaisissa asioissa on muistettava, että tietolähteellä voi olla vahingoittamistarkoitus. 

Toimittajan on kuultava kaikkia jutun osapuolia. Erityisen voimakkaan arvostelun kohteeksi joutuneen on saatava vastata häntä vastaan esitettyihin väitteisiin samassa yhteydessä.

+++

Nimen julkaiseminen vaatii oman harkintansa. Kun Helsingin Sanomat julkaisi 26. helmikuuta kohun käynnistäneen kirjoituksen, Matti Ahteen nimeä ei mainittu. Siinä kerrottiin vain naisalaisiaan ahdistelevasta toimitusjohtajasta. 

Nimi paljastettiin vasta maaliskuussa Nelosen  Palaneen käry-ohjelmassa. 
Saiko Ahteen nimen sitten paljastaa? Kumpi toimi oikein, Helsingin Sanomat vai Palaneen käry?

Laki ei aseta esteitä nimen julkaisemiselle, vaan asia on puhtaasti eettinen. Journalistin ohjeista ja niitä tulkitsevan Julkisen sanan neuvoston (JSN) ratkaisuista löytyykin runsaasti aineistoa asian arvioinnille - olihan nimen julkaisemiseen liittynyt eettinen pohdinta aikoinaan yksi keskeisimmistä syistä koko ohjeiden tekemiseen. 

Tarkalleen ottaen journalistin ohjeissa puhutaan nimen julkaisemisesta rikosuutisisssa. Niitä voi silti soveltaa Ahteen jutussa, vaikkei siinä ollut kyse rikoksesta, vaan muuten epäasiallisesta käytöksestä. 

Ohjeiden mukaan nimen saa julkaista rikosuutisissa vain, jos sillä on huomattavaa yleistä merkitystä. Tätä ympäripyöreää ohjetta JSN on täsmentänyt lausumalla, jonka mukaan nimen julkaisemista harkittaessa on kiinnitettävä huomiota kolmeen seikkaan.

Ensinnäkin otetaan huomioon epäillyn yhteiskunnallinen asema. Poliittista tai taloudellista valtaa käyttävän nimen suoja on pienempi kuin esimerkiksi viihdemaailman julkkisten. Kaikkein parasta nimensuojaa nauttivat tavalliset kansalaiset. 

Toiseksi arvioidaan rikoksen törkeys. Mitä törkeämpi rikos, sitä helpommin nimen saa julkaista. 

Kolmanneksi otetaan huomioon asian käsittelyvaihe. Jos jutun tutkinta on aivan alkuvaiheessa, nimen julkaisemisessa on oltava varovaisempi kuin tuomioistuimen päätöksen jälkeen.

Matti Ahteen ahdistelujupakka oli hankala rajatapaus. Siinä oli sekä nimen julkaisemista puoltavia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. 
Nimen julkaisemista puolsi Ahteen yhteiskunnallinen asema valtionyhtiön toimitusjohtajana. Hänen väitetty epäasiallinen käytöksensä liittyi hänen asemaansa, ja sitä oli väittämän mukaan jatkunut pitkään. 

Toisaalta kyse oli nimenomaan epäasiallisesta käytöksestä, ei rikoksesta. Siten oli pohdittava, aiheutuiko nimen julkaisemisesta kohtuutonta haittaa Ahteelle ja hänen perheelleen.

Päätoimittaja Reetta Meriläisen mukaan Ahteen nimi jätettiin pois ensimmäisestä Helsingin Sanomien uutisesta, koska julkisuus olisi toiminut liian kovana rangaistuksena.

"Meillä ei ollut näyttöä niin vakavasta epäasiallisesta käyttäytymisestä, että olisi ollut itsestään selvä syy nimen julkaisemiseen." 

Ahteen nimen paljastuttua jotkut päätoimittajat pitivät ongelmana sitä, ettei asiassa ollut tuomioistuimen päätöstä. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma. Toimittajat eivät ole virkamiesten kirjureita, vaan he voivat julkaista myös tietoa, joka ei ole koskaan edes ollut viranomaisten käsittelyssä. 
Saiko nimen siis julkaista? Siihen ei ole vain yhtä oikeaa vastausta.

+++

Kun Pirkko K. Koskisen raportti julkaistiin, siinä mainittiin nimeltä kaksi Ahteen häirinnän kohteeksi joutunutta naista. Suurin osa tiedotusvälineistä jätti uhrien nimet julkaisematta. Ne noudattivat journalistin ohjeiden kohtaa, jonka mukaan tiedon julkisuus ei merkitse sitä, että sen voi vapaasti julkaista. JSN onkin painottanut, että uhrin suojaamiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Poikkeuksen yleisestä linjasta tekivät eräät työväen lehdet. Sekä Uutispäivä Demari että Kansan Uutiset julkaisivat toimitusjohtajan häirinnän kohteiksi joutuneiden naisten nimet.
Ainakin ne osoittivat, kenen joukoissa ne seisovat."

HELSINGIN SANOMAT 29.04.01 SANOJEN TAKANA.
Sunnuntain mediapalstalla kerrotaan ilmiöistä ja ihmisistä uutisten ja otsikoiden taustalla.

Älä turhaan lausu edes herran nimeä. Susanna Reinboth, HELSINGIN SANOMAT


HELSINGIN SANOMAT:



Toinen selitys, miksi nimeä ei julkaistu. lue!


Tiedotusvälineiden nimien lihavoinnit ja tekstin ilmavointi sanomanetti.fi.

lue myös!



HELSINGIN SANOMAT: Ensimmäinen selitys, miksi nimeä ei julkaistu. 

Erään kirjoituksen tarina


lue myös! 



HELSINGIN SANOMAT:

"Toimitusjohtaja painoi naisen seinää vasten."


lue myös!



HELSINGIN SANOMAT: 

Palaneen käryä-ohjelma loppuu nelosella.
 



lue myös!

sanomanetti.fi: 

Nelosella esitetty suora tv-ohjelma oli liikaa Neloselle. Ohjelman toista osaa ei esitetä.



sanomanetti.fi: Ex-toimitusjohtaja Ahde ja päätoimittajat Virkkunen ja Karhuvaara. 

Totuuden vai median voitto?
 


Suojelivatko ja tiesivätkö päätoimittajat Janne Virkkunen ja Pekka Karhuvaara? 

(Kysymyksiä vailla vastauksia!)



lukijalta


Tehkää jotakin Matin ja Hilkan maineen palauttamiseksi.



"Päätoimittaja"-linkki

Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus.
 

Toimittajalautakunta sai omituisen nimityksen.
 

"Toimittajalautakunnan yhdeksi uudeksi jäseneksi kulttuuriministeri Suvi Lindén on nimittänyt valtiotieteen maisteri Kari Väisäsen, joka taannoin menetti Suomen Tietotoimiston johtajuuden, kun hän oli julkaissut perättömän Suomen Hiihtoliittoon ja hiihtäjä Jari Räsäseen liittyneen dopinguutisen." 

pe 16.2.2001 Keskisuomalainen, 2. pääkirjoitus

takaisin juttuun!


sivun alkuun!

sanomanetti.fi 

ahde-sivu 03.05.01.

 

HERTTUA ETSII YÖSIJAA, LA KERMESSE HÉROIQUE de Jaques Feyder 1935. 

Sunnuntaina 06.05.01 TV2:ssa.

F alhetta
ai
aktaa?

sanomanetti.fi 

Pääkirjoitus.03.05.01.

urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

ilmoitukset

F alhetta
ai
aktaa?

 

Ahde. Koskinen. Helsingin Sanomat. Linden.

sanomanetti.fi: Falhetta fai faktaa? Pääkirjoitus. lue!


Pääkirjoitus.
Falhetta fai faktaa?

Ministeri Suvi Lindén on julkisuudessa esitettyjen tietojen (?) mukaan ilmoittanut etukäteen ennen Pirkko K. Koskisen raportin julkistamista, että Oy Veikkaus Ab:n hallitus erotetaan, jos se ei vedä oikeita johtopäätöksiä julkistamattomasta raportista. Ahde pitää erottaa!

Ilta-Sanomat oli saanut käsiinsä raportin etukäteen ja kissankokoisin kirjaimin kertoi etusivullaan, että Ahde erotetaan.

Sitten kun erottaminen oli tapahtunut lehdellä oli otsaa kirjoittaa "Jos luottamus menee, kaikki menee"- pääkirjoituksessaan keskiviikkona 18.04.01:

"On muistettava, että media ei ole syyttänyt eikä jaellut tuomioita, vaan raportoinut esiin tulleita tietoja ja päättäjien toimia."

Ahteen tuomio tuli kyllä juuri tällä raporttia edeltävän Ilta-Sanomien otsikoinnilla lopulliseksi.

Itse jutussa muuten kirjoitettiin, että tulossa olevassa raportissa näyttö on paljon rankempaa kuin aikaisemmin on esitetty.

Ainakaan siinä raportin osassa, jonka lehti julkaisi tuomiopäivänä, ei ole mitään rankkuutta, korkeintaan runkkuutta.

sanomanetti.fi on yrittänyt seurata, mitä ympärillä tapahtuu, etenkin mitä tiedotusvälineiden toimituksissa on tapahtunut ja kuka on antanut määräyksen nimen julkaisemisesta ja julkaisematta jättämisestä.

Nyt on kuitenkin sormi suussa ja on kysyttävä vain: falhetta fai faktaa ?

pertti manninen, sanomanetti.fi 03.05.01

 

sanomanetti.fi 

Pääkirjoitus.03.05.01.

1

x

2

1

x

2

1

x

2

F alhetta
ai
aktaa?

 

HERTTUA ETSII YÖSIJAA, LA KERMESSE HÉROIQUE de Jaques Feyder 1935. 

Sunnuntaina 06.05.01 TV2:ssa.

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/03/helsinginsanomatahdekoskinen.htm

 


Torstaina 03.05.2001


torstaina 10. toukokuuta 2001. 
Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.
Tehkää jotakin! 
Etsi arkistosta!

sonta- ja potkut-sivu 10.05.01.

Muut lehdet:

Anneli "Sonta" Sundberg
on keksinyt monta hauskaa nimitystä työttömille nuorille.

Muut lehdet:

Erkki "Professori" Laatikainen
olisi antanut potkut Helsingin Sanomien Harri Nykäselle, Ahteen paljastajalle.

Muut lehdet:

Eeva-Kaarina Aronen kertoo kuinka entinen työvoimaministeri Urpo Leppänen puolustaa entistä Matti Ahdetta.

SHERIFFI, HIGH NOON

Fred Zinnemann 1952.Sunnuntaina 13.05.01 TV1:ssä.

Muut lehdet: 

Anneli "Sonta" Sundberg:

"...
Arajärvi oli kutsuttu kommentoimaan Petri Pajun ja Jukka Vehviläisen kirjaa Valtavirran tuollapuolen - Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kitkat 1990-luvulla.
Minua ei ollut kutsuttu.

Saavuin paikalle kuullakseni, pystyvätkö tuhannet työpajat ja projektit ja elämyskurssit tekemään kunnon eläkkeenmaksajia nuorista, jotka nousevat sängystä vain parannellakseen krapulaansa, hankkiakseen piikin tai varastaakseen auton.

Sain selville, ettei syrjäytyneitä tai syrjäytyviä nuoria saa leimata syrjäytyneiksi tai syrjäytyviksi. Miksi heitä pitää kutsua? En todella tiedä: moniongelmaisiksi, yhteiskunnan uhreiksi, elämänhallintavammaisiksi, arvokapinallisiksi?
... "

Helsingin Sanomat 06.05.01 

Anneli Sundberg:
 Ohhoh mikä viikko: "Tarvitsemme tosi miehiä."



Muut lehdet: 

Erkki "Professori" Laatikainen:

"...
Matti Ahteen potkujen pääsankariksi on kohonnut Helsingin Sanomien rikostoimittaja Harri Nykänen. Hänen juttunsa Helsingin Sanomissa käynnisti prosessin sitten, kun tuohtunut Nykänen kertoi Palaneen käryssä epäillyn toimitusjohtajan olevan Matti Ahde.

Helsingin Sanomien toimituksellinen johto oli pyyhkinyt vihjailevasta uutisesta Ahteen nimen pois, kun näyttö tulkittiin vajaaksi. Tätä Nykänen ei hyväksynyt, vaan hän lähti sotaan Helsingin Sanomien vastaavaa päätoimittaja Janne Virkkusta vastaan.

Janne Virkkunen ei suostunut alaisensa Harri Nykäsen julkiseen teilaukseen Nelosen suorassa lähetyksessä. Hän jättäytyi siitä pois.

Virkkusen menettely oli ymmärrettävä ja oikea. sillä työelämän säännöt ovat päälaellaan, sekasortoa aiheuttavia, jos alainen raastaa esimiehensä televisiossa mestattavaksi.

Taistolaiset kommunistit pyrkivät tällaisiin käytänteisiin valtansa kukkuloilla 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin he haaveilivat Suomen muuttuvan Neuvostoliiton tuella kommunistiseksi maaksi. Tämän puolesta he sitkeästi ponnistelivat. Palaneen käryä-ohjelman eettisinä tuomareina liehakoineissa useissa henkilöissä kuohui taistolaisuuden historiallishenkinen veri.

Onko Helsingin Sanomat todella sanomalehti, jossa kenellä tahansa toimittajalla on oikeus viedä oman yhtiönsä hallitukselle vastuullinen esimiehensä koko kansan piinapenkkiin, nolattavaksi ja häväistäväksi?

Keskisuomalaisen toimituksessa moista tuskin kukaan edes yrittää. Mutta jos joku yrittäisi, silloin vaihtuisi joko toimittaja tai päätoimittaja.

Keskisuomalaisessa työskennellään länsimaisen yhteiskunnan ja markkinatalouden johtamisen säännöillä. Talon sisäiset asiat ovat sisäisiä eikä niitä maailmalle pahansuopaisuuden talikoilla levitellä niin kuin valtio-omisteisessa, ajallaan äärivasemmistolaisten hillumassa Yleisradiossa tehtiin kauan.

Sielläkin on jo melkein palattu normaaliin tilanteeseen. Vain viimeisiä provinsiaalisia, tunkkaisan menneisyyden korahduksia joskus pihahtelee ulkopuolisten ihmeteltäväksi."

Keskisuomalainen 21.04.01 

Erkki Laatikainen:
 Erkki Laatikainen: "Ahteen tapauksessa palaneen käryisyyyttä."



Muut lehdet: 

Eeva-Kaarina Aronen:

"...
Parhaat politiikan vuotensa Leppänen porskutti 1980-luvulla ministerinä Suomen maaseudun puolueen voittoisassa aallossa, joka kuivui sitten pieneksi vesinoroksi. Noista vuosista ei ole velkojen ja entisten vaimojen lisäksi jäänyt oikein mitään, ei edes henkilökohtaisia ystäviä.
...
Nykyisessä elämänmennossa Leppästä vaivaa kaikkein eniten "fundamentalismi" elämän kaikilla aloilla. "Kaikki asiat otetaan niin yksioikoisesti", hän valittelee. Fundamentalismin viimeisin räikeä näyte on Veikkauksen toimitusjohtajan Matti Ahteen erottaminen.

"Omituisia menettelytapoja", Leppänen pohtii. "Vanha eläkeläisnaisjuristi kutsutaan paikalle - eihän siinä Ahteella ollut minkäänlaisia selviytymisen mahdollisuuksia."

Vanhana poliitikkona Leppänen ei voi hyväksyä sitä, että ministerinvalan vannoneen miehen sana painaa vähemmän kuin parin naisen.

"Ahteen käyttäytymistapahan on ollut maan tapa", hän analysoi. "Hän tuli taputellen eduskuntaan eikä koe tehneensä väärin. Tapahtui kauhea ylireagointi! Eikä prosessia voinut pysäyttää! Demareilla on muutenkin kauhea tapa taputella, siellä naisetkin taputtelevat miehiä, se on sellainen taputtelukulttuuri!"

Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 05.05.01 

Eeva-Kaarina Aronen: 
Missä hän on nyt:
"Unohdettu kansa unohtui jo Urpoltakin. Entinen ministeri on nyt Matti Ahteen puolella." 

Iso kuva:
Entinen työministeri on 57-vuotiaana jo eläkkeellä mutta auttelee Ana-rouvaa tämän keikkaillessa laulavana tanssijana. 

Pieni kuva:
Kalevi Sorsan neljännen hallituksen työvoimaministeri vuonna 1984.

SHERIFFI, HIGH NOON

High Noon (1952) is possibly the all-time best Western film ever made - a successful box-office production by Stanley Kramer and directed by Fred Zinnemann.

The Western genre was employed to tell an uncharacteristic Western tale without much violence, panoramic landscapes, or tribes of marauding Indians.

The film's screenplay by Carl Foreman, written during a politically-oppressive atmosphere in the early 1950s when McCarthyism was rampant, was tightly scripted from a Collier's Magazine story titled The Tin Star by John W. Cunningham.

In fact, the film's story has often been interpreted as a metaphor for the Hollywood blacklisted artists who faced persecution from the HUAC.

This film tells the tale of a lone, stoic, honor-bound marshal/hero who was left desolate and abandoned by the Hadleyville townspeople he was sworn to protect, thereby sparing the civilized town the encroachment of barbaristic frontier justice brought by a deadly four-man gang.

The film poster described the theme of the deserted marshal who stubbornly insisted on delaying his newly-married life with a pacifist Quaker wife in order to stay and confront the Millers: "The story of a man who was too proud to run."

... http://www.filmsite.org/high.html

Fred Zinnemann 1952.Sunnuntaina 13.05.01 TV1:ssä.
   


 

Torstaina 31.05.2001



torstaina 31. toukokuuta 2001. 
Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.

etusivu 31.05.01.
perseestä


 

"Kumarruksia vallalle"
 

Kuvannut Pertti Manninen.
  Niinistö-Pehkosen esitys perseestä.sanomanetti.fi 17.08.00. lue lisää! 

Iso peppu on pop! 
Ilta-Sanomat 19.05.01. lue lisää! 

Lola Odusoga: Olen takapuoleeni tyytyväinen. 
Ilta-Sanomat 19.05.01. lue lisää! 

Naikkarien Jonna on trendikäs "pyllykkä" 
Ilta-Sanomat 19.05.01. lue lisää! 

Oi Jennifer minkä teit
 
Ilta-Sanomat 19.05.01. lue lisää! 

Leveä lantio on terveellinen 
Ilta-Sanomat 30.05.01. lue lisää! 

Tony Blairillä on paras pylly 
Ilta-Sanomat 30.05.01. lue lisää!

uusin lehti 
seuraava lehti 
tämä lehti 
edellinen lehti 
vanhin lehti 
kaikki lehdet-linkki 
hakemisto
valokuvagalleria



ilmoitukset

 

sanomanetti.fi 17.08.00.



Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Jaakko Pehkonen toteaa kirjoituksessaan lauantaina heinäkuun 31 päivänä 1999 Keskisuomalaisen Vierailija-palstalla, että nykyinen työttömyys on pääosin rakenteellista ja pitkäaikaistyöttömät muodostavat rakenteellisen työttömyyden ytimen.

Kuitenkin hän ehdottaa ratkaisuksi tylyä mallia: Jos työtön ei löydä työpaikkaa hän menettää ansioturvansa. 

Hänen mielestään työttömän velvollisuus on etsiä työpaikka, vaikkei niitä olisikaan! 

(Nettisanomat 5.8.99 pm). 


Valtiovarainministeri Sauli Niinistöinnostui asiasta ja esitti vuoden 2000 budjettiin tämän vaatimuksen, joka silloin kuitenkin tyrmättiin.

 

Sauli Niinistö: 
"... enteilen kyllä vaikeuksia muillekin kuin Italialle pitää verolupauksia voimassa."
 
Helsingin Sanomat 19.05.01 
tulossa!

Tanja Karpela: 
"Hallituksella ei ole mitään perhepolitiikkaa."
Keskisuomalainen 20.05.01 .t
ulossa!


Sauli Niinistön tulevaisuus, ruusuinen vai raasuinen? 
Pääkirjoitus sanomanetti.fi 31.05.01 
lue lisää!


viikon kysymys: syhyttääkö?


linkit sanomanetti.fi:iin sivun yläreunassa olevalla haulla

kirjoita sanomanetti.fi:iin

sanomanetti.fi:in lukijalta

sanomanetti.fi pääkirjoitus
31.05.01.

urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

ilmoitukset

Sauli Niinistön tulevaisuus ruusuinen vai raasuinen? 

Pääkirjoitus
.

Ilmoitettuaan luopuvansa kokoomuksen puheenjohtajuudesta valtiovarainministeri Sauli Niinistö ilmoitti, ettei vielä ole ehtinyt ajatella tulevaisuuttaan. Härskiä puhetta. Hänellehän on kaikki yhteiskunnan korkeatkin virat avoinna. Vaikeus on vain siinä kelpaavatko ne hänelle.

Suomen Pankin johtajaksi hänen kykynsä kyllä riittäisivät, onhan siellä rautainen ammattilaisten joukko tukena. Sinne menemällä saisi myös jälleen kerran tyrmättyä kansanedustaja Ilkka Kanervan haaveet päästä korkeaan virkaan.

Jonnekin Eurooppaan voisi mieli kuitenkin haluta, mutta sinne pääseminen ei ole kovin helppoa. Korkeita virkoja ei Suomelle ole kultalautasella tarjolla.

Täysin yksityiselle liike-elämälle asianajajotoimiston hoitaminen on hiukan liian heppoista korkeaan asemaan pääsemiseksi ja valtiovarainministerin työtkin ovat hiukan liian suoraviivaisia jotta niistä olisi todellista hyötyä jollekin suuryritykselle. Lisäksi poliittinen menneisyys ei ole välttämättä kovinkaan hyvä asiakkaita ajatellen.

Postipankin ja sitten Leonian hävittämisessä on varmaankin ollut oma viehätyksensä ja ehkä nykyinen Sampo voisi palkita likaisen työntekijän korkealla palkalla ja asemalla.

Sauli Niinistö on joutunut sellaisen palvonnan kohteeksi omassa puolueessaan, että siitä on jotakin täytynyt tarttua kohteeseensakin. Näin ollen "tavalliseen arkeen" palaaminen on kyllä vaikeaa. Soisi sen kuitenkin onnistuvan, koska Sauli Niinistö näyttää kuitenkin kuuluvan "tavallisten ihmisten" luokkaan. Hän on varmaankin varakas muttei mitenkään rikas, jos vertailukohdaksi otetaan ne tuhannet ja taas tuhannet, jotka optioillaan ja osakemyynneillään ovat tulleet käsittämättömän rikkaiksi.

Vuoden alussa hän kysyi julkisuudessa, mitä pahaa on rikastumisessa? Politiikasta lähdettyään sitä voi miettiä ja muuttaa kysymyksestä yhden kirjaimen ja elää sen mukaisesti: Mitä vikaa on rakastumisessa? Silloin ainakin tulevaisuus on ruusuinen!

pertti manninen 24.05.01 sanomanetti.fi


Linkkejä: Etsi joka sivun oikeassa yläreunassa olevalla sanomanetti.fi:in haulla esim.

niinistö, sampo, leonia, sonera, leikkaukset, valtiovarainministeri, työttömyys, kuritukset, köyhät jne!

sanomanetti.fi pääkirjoitus
31.05.01.



"Himoksen nudistirinne korkattiin vappuna."lue!



"Tämä viuhahtaja ei liity mitenkään tapaukseen. Hän ei ole rinteessä, eikä hänellä ole monoja jalassaan." pm.

lukijoilta

info

ilmoitukset


Viikon kysymys: Syhyttääkö?


 kyllä
 ei
Mielestäni... 
 
 


Pertti Manninen.

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/31/etusivu.htm


Hesan Sanomat -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

2013 Syyskuu N:o 1661
Tiistai 2013-09-03

Joka etusivulle!

Nokia

Helmikuussa 2011: "Jorma Ollila tulee kaikesta sulavasta selostuksesta huolimatta jäämään Suomen historiaan miehenä, joka teki Nokian ihmeen, mutta joka sen myös hävitti vielä ollesssan yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Surullista. Mutta sellaista elämä on" Lue!

2000 Äänekoskella. "Kepeät mullat Nokialle".

nokiamullat

Heinäkuu 2000.
Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.
nokiahauta700http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/etusivu.htm

Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta. Joka torstai.

torstaina 10. elokuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.

Harjun huminaa tulossa: Ralliko pelastaa konkurssikypsän Paviljongin? Rahat sekaisin? Rikosilmoitus Jyväskylässä.
Onko Nokia vain bulvaani persläven täyttämisessä?
Tulossa: Niinistö- Pehkosen esitys perseestä.
Sonera lopettaa verkon noin vain!
Valehteliko Åkerholm?

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.

etusivu

"Nokia tuotti pettymyksen."

"Nokia vie yli 20 miljoonaa"

"Nokia haudattiin pahoilla mielin"

"Nokia otti
ja lähti"


Kepeät mullat Nokialle

Nokian entiset työntekijät muistivat viimeisenä työpäivänään pitkäaikaista työnantajaansa risuseppeleellä ja ristillä.
Työntekijöiden virallinen viimeinen tervehdys kuvastaa hyvin yllättävän uutisen tuottamia tunnelmia.

Kepeät mullat Nokialle

etusivu

"Nokia tuotti pettymyksen."

lue lisää!

"Nokia vie yli 20 miljoonaa" 
"Yhteisöveron vuosittainen leikkaus ajaa Äänekosken matokuurille."

lue lisää!

"Nokia haudattiin pahoilla mielin" 
"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

lue lisää!

"Nokia otti ja lähti" 
"Talousmahti tallaa omaa tahtia"

lue lisää!


"Nokia tuotti pettymyksen."



Sisä-Suomen lehti torstaina 15 kesäkuuta 2000



 

"Äänekoskella 15.6.2000. 

Nokia tuotti pettymyksen

"Muutama vuosi takaperin Nokian korkeimman johdon edustajat väittivät, että Äänekosken tuotantolaitos on pysyvä osa yhtiön tulevaisuutta.

Yhtiön tutkimusyksikön keskittäminen Jyväskylään oli ensimmäinen pettymys ääneseutulaisille.

Toinen isku tälle takavuosien lupaukselle tuli tiistaina, kun yritys ilmoitti myyvänsä Äänekosken tuotantolaitokset. 

Yrityksen muuton myötä kaupunki menettää huomattavan tukun yhteisöveroja.

Uuden isännän kotipaikka on nimittäin Sievi, mihin yhteisöverojenkin tuotto ohjautuu.


Kylmä suihku äänekoskelaisille elektroniikka-alaan uskoville.
.
Kansainvälinen yritys lentää sinne, missä maito on halvinta.

Yritys-suunnitteluun ei kuulu seutukunnallinen tulevaisuus-ajattelu.

Henkisesti Nokian poismuutto jättää Äänekoskelle imagoaukon. Miten uusi isäntä Scanfil Oy sen täyttää, on ajan kysymys."

Katkelma Sisä-Suomen lehden pääkirjoituksesta torstaina 15 kesäkuuta 2000.


"Nokia vie yli 20 miljoonaa"



Sisä-Suomen lehti torstaina 15 kesäkuuta 2000



 

Issu Huovinen Sisä-Suomen lehti 15.6.2000:

Nokia vie yli 20 miljoonaa

Yhteisöveron vuosittainen leikkaus ajaa Äänekosken matokuurille.

"Nokian Äänekosken yksiköiden myyntiuutiset laittavat kaupungin päättäjät merkittävän pulman eteen. Nokian siirtyminen pohjanmaalaisen Scanfil Oy:n omistukseen leikkaa kaupungin vuosittaisista yhteisöveroista enemmän kuin puolet.

.
Uusi isäntä Scanfil Oy, on ilmoittanut, että tehtaan 140 työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen. Vakavaraisen elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil Oy työllistää tuhat työntekijää kotipaikassaan Sievissä sekä Oulussa. Paimiossa, Hollolassa ja Vantaalla.

.
Vuodesta 1981 Äänekoskella toimineen Nokian lopullinen poislähtö paikkakunnalta sekä yrityskauppa tuli yllätyksenä Äänekosken kaupungin johdolle. Kaupunginjohtaja Arto Lepistö sai tiedon kaupasta puoli tuntia ennen julkistamista tiistaina.

.
Lepistön mielestä Nokian tyylistä "kultamunaa" ei muusta yrityspohjasta saada.
- 20-20 henkeä työllistäviä yrityksiä voidaan Äänekoskelle saada, Nokian tyylistä suurtyöllistäjää ei ole näköpiirissä, Arto Lepistö toteaa.

Kaupunginjohtaja on kuitenkin tyytyväinen siihen, että 140 työpaikkaa säilyvät kaupungissa. Scanfil Oy:stä ollaan oltu jo yhteydessä kaupungin johtoon.

.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaSimo Salmelin taas vastaanottaa uutisen Nokian lähdöstä tyynemmin.
- Itseasiassa se on ollut odotettavissa. Uutinen on enemmänkin se, että tilalle tulee vakavarainen yrittäjä ja työpaikat säilyvät, Salmelin sanoo.

.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajaRisto Kummun mukaan Nokian poislähtö on hyvin vakava asia. Nyt katsotaan myös luottamushenkilöiden todellista kykyä ratkaista isoja asioita."

Issu Huovinen Sisä-Suomen lehti 15.6.2000.


"Nokia haudattiin pahoilla mielin"

"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

Pihla Tiihonen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Nokia haudattiin pahoilla mielin

"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

"13. kesäkuuta kello 8.30 Nokian Äänekosken yksiköiden luottamushenkilöille kerrottiin, että koko tuotanto ja kaikki 140 työntekijää siirtyvät elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil Oy:lle heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Kello 10 muu väki sai saman tiedon. Hetki oli tyrmäävä reilut parikymmentä vuotta Nokialle töitä tehneille ihmisille.


- Se oli kuin isku päin naamaa. Päällimmäisenä on pettymys, paha mieli Nokiaa kohtaan, ja pelko tulevaisuudesta.

Nokia myi meidät varmaan sen takia, ettei sen tarvitse irtisanoa, vaan sen tekee joku muu.

Nokia pesee kätensä, koska se ei halua kielteistä julkisuutta, kasettitehtaalla työskentelevä Sirkka ja kaapelitehtaan Mirja arvostelevat.

Viimeinen nokialainen työpäivä päätettiin perjantaina noin 40 työntekijän voimin Nokian hautajaisiin.

Pitkäaikaista työnantajaa muistettiin ristillä ja risuseppeleellä.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Missä olit, kun sinut myytiin?

- Ennen kysyttiin, että missä olit kunKennedy tapettiin. Nyt kysytään, missä olit kun sinut myytiin.

Kun heräsin tänä aamuna, ajattelin hetken, että se olikin vain pahaa unta, huoltomiesMartti kuvaa tunnelmia.

Joku epäuskoinen lomalainen lähetti nokialaisellaan viestin "keksi parempi vitsi", kun työkaveri ilmoitti tekstiviestillä työnantajavaihdoksesta.

- Kyllä se ärsyttää, kun puhutaan yhtä ja tehdään toista.



Kauniin pinnan alla on sontaa.

Vain voitto merkitsee, ihmiset eivät mitään.

Eikä edes sama voitto riitä, vaan sen on kasvettava koko ajan, Ritva kasettitehtaalta puuskahtaa.

Mikään ei valmistanut työntekijöitä kauppaan.




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Pääyksikkö kasettitehtaalla oli Nokian oma, ja kaapelitehtaalle vuokrattu entinen painotalokin sai vasta viime talvena nyt poistetut Nokia-kyltit katolleen.

Huhtikuussa kerrottiin, että työntekijöiden määrä pysyy samana.

- Ihan loppuun asti suunniteltiin, miten omaa työpaikkaa voi kehittää. Kaipa sitä sitten saneerattiin myyntikuntoon, kaapelitehtaan Mirja ja Sinikka toteavat.

Työntekijät pelkäävät irtisanomisia

Scanfil Oy keskittää syksyn aikana kaupungissa kaiken toimintansa Äänekoskentiellä sijaitsevalle kasettitehtaalle. Työntekijät ihmettelevät, miten kaapelitehtaalla työskentelevät 60 ihmistä mahdutetaan nykyisten 80 lisäksi kasettitehtaan kiinteistöön.

- Väkisin tulee mieleen, että irtisanotaanko ihmisiä. Monelta loppui nyt työsopimus, mutta neljä ihmistä viidestä vakinaistettiin. Se antaa toivoa, Sinikka ajattelee.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000

- Minulla on sellainen tunne, että en jää eläkkeelle työelämästä.

Uusi bisnes on varmaan tyhjien kaljapullojen kerääminen. Meillä on paljon 40-50 -vuotiaita ihmisiä ilman kummempaa koulutusta.

Jos niillä eväillä jää työttömäksi, ei uudesta työpaikasta ole toivoa, Mirja huolehtii.

Nokia karsii pikkuhiljaa ydinosaamiseksi määritellyn ulkopuolelle jäävät osa-alueet. Esimerkiksi terveydenhuolto ulkoistetaan ostopalveluiksi.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


- Ulkoistamiseen liittyy ihmiskohtaloita, jotka yleensä menevät aina huonompaan suuntaan.

Halasimme ja hyvästelimme juuri terveydenhoitajamme, joka myytiin yksityiselle Jyväskylään, Martti kertoo.

Kaikki aika tuottavaan työhön

- Uusi omistaja sanoi suoraan, että tehokkuus on tulevaisuuden sana. Kaikki aika pitää käyttää tuottavaan työhön. Se kuulostaa aika tiukalta, Ritva sanoo.

- Olen aiemmin ollut elektroniikka-alan sopimusvalmistajalla töissä. Siellä vahdittiin toisia ja ilmapiiri oli paljon Nokiaa kireämpi.

Työt on sopimusvalmistajalla tehtävä nopeasti, ja työajoissa on joustettava.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000
 

lue muistokirjoitus!


Minä suunnittelisin elämän mieluummin perheen kuin työn mukaan, vasta pari vuotta kasettitehtaalla työskennellyt Saritoteaa.

Nokian palveluksessa ei Ritvan mukaan ole tarvinnut riidellä työsuojelusta ja muista perusasioista. 

Myös terveyttä ja työkykyä ylläpitävään toimintaan sekä virkistystoimintaan panostettiin.


Saavutetuista eduista luopuminen tuntuu karvalta. Kun Nokia pesi työvaatteet ja toimitti ne viikattuina palkollisilleen, Scanfil Oy antaa pesupulveria ja huuhteluainetta. Entiset kaksi talon tarjoamaa kahvitaukoa päivässä vaihtuvat automaatista ostettavaan sumppiin.

- Vielä muutama vuosi sitten Scanfil oli yksi Suomen pahimmista työnantajista, nyt se on vähän parantunut.

Kotipaikastaan Sievistä yhtiö ei kuulema saa enää uusia työntekijöitä, Ritva ja Mirja kertovat.

Haastateltujen nimet muutettu."


Nokia haudattiin pahoilla mielin "Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista" Pihla Tiihonen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.

"Nokia otti ja lähti"
"Talousmahti tallaa omaa tahtia"

Lasse Hämäläinen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.

Nokia otti ja lähti

Talousmahti tallaa omaa tahtia

Terve vaan ja hyvästi!

Nokian aikakausi päättyi kesän alussa Äänekoskella. 

Taikavoimaiset ja menestystä uhkuvat kyltit poistuvat katukuvasta ja kaupunki palaa samaan ruotuun muiden tehdaskauppaloiden kanssa.

Valtion televarikon perintönä jää sentään muutakin kuin suuret odotukset, toiveet ja pyörretyt lupaukset.

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Lähes 800 ihmistä ottaa ainakin toistaiseksi leipänsä norsutautisesti turvonneilta, mutta vereslihalle kilpailutetuilta elektroniikka-alan alihankintamarkkinoilta.

Halpatyövoiman maat kummittelevat kulisseissa, kun suurin ja kaunein keskittyy Suomessa luovaan hulluuteen, eli Nokia painottaa tuotekehitykseen.

Jatkossa raaka työ suhdanteineen, lakkouhkineen ja lomautuspaineineen ei rassaa eikä tahraa mainetta.

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Vielä nelisen vuotta sitten yhtiön johdon taholta vakuutettiin, että Äänekoski on, pysyy ja kehittyy Nokian paikkakuntana.

Pettymys totta tosiaan

Äänekosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kumpu myöntää, että Äänekoskella ollaan syvästi pettyneitä. 
.
- Nokian laajentumista ja sijoittumista pidettiin viimevuosikymmenen loppupuoliskolla melkein kuin lottovoittona Äänekoskelle.

Viitisen vuotta oli vain nousua ja syntyi sellainen kuva, että kuulumme niiden viiden paikkakunnan joukkoon, joilla yhtiö pysyy Suomessa.

Jyväskylä yliopistoineen nappasi kuitenkin koko potin. Alku oli kankeaa, mutta tuotekehittäjien ja suunnittelijoiden loppumuutto kävikin sitten yhdessä hujauksessa.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000
 


Shokkihoitoa ennenkin


Shokkihoitoa ja ennakkoa kovista otteista saatiin jo kymmenisen vuotta sitten, kun yhtiö lakkautti matkapuhelintehtaansa Äänekoskella ja yli 200 työntekijää sai valita Saloon muuton tai lopputilin välillä.

Lamakauden jo muutenkin synkistämälle Äänekoskelle julistettiin hätätila ja ryhdyttiin etsimään alan jos toisenkin yrittäjiä.

Nokia sentään maksoi tyhjästä hallista vuokraa kaupungille, kunnes Enviset Oyaloitti tiloissa alihankintatoiminnan.

Nyt teollisuuskadun varressa on tuohon aikaan verrattuna kolminkertainen määrä hallineliöitä ja työssä puurtaa useita satoja työntekijöitä.




Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Kaupungin maineen kannalta Nokian lähtö on Kummun mielestä korjaamaton paikka.
.

Lobbaamalla yhtiö myös lähti.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui. Nokian johtaja Jorma Ollila on sattumalta luokka- ja saunakaveri. 
.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Runsaimmillaan on työntekijöitä ollut yli 500 henkeä.

Välillä koko yhtiö notkahti ja pörssiarvot kuihtuivat.

Kännykkäbuumi nosti Nokian hurjaan nousuun 1990-luvun alkuvuosien jälkeen.

Äänekoskellekin sijoitettiin koulutettua kehityshenkilöstöä useisiin toimipisteisiin.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Tuotantohenkilöstöä ei sen sijaan lisätty vaan päinvastoin työt pyrittiin ulkoistamaan.

Osa tehtaan väestä siirrettiin alihankkijan palvelukseen jo muutama vuosi sitten.

Viimeinen veto oli, kun talot, tavarat ja jäljellä ollut tuotantohenkilöstö myytiin sieviläiselle elektroniikkayritykselle."


Nokia otti ja lähti 
Talousmahti tallaa omaa tahtia

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Katkelmat valinnut ja ilmeen antanut Pertti Manninen, sanomanetti.fi 10.08.200 


http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/etusivu.htm

http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/nokia%20tuotti%20pettymyksen.htm

http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/nokia%20vei.htm

http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/nokia%20haudattiin.htm

http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/nokia%20otti.htm

Nokia Elokuu 2000.

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.

Helmikuu 2011:
Omasta käyttöjärjestelmästä luopuminen

Syyskuu 2013:
Matkapuhelimien myynti Microsoftille.

Nokia-farssi-tiedotustilaisuus: Potkut saanut pääjohtaja pääosassa. Elop esiintyi ostajan sankarina!

syyskuu 3, 2013

Aika outo tilanne. Milloin potkut saanut pääjohtaja on saanut esiintyä yhtiön järjestämässä tiedotustilaisuudessa?
Joku roti pitäisi olla ja Siilasvuon olisi tullut ottaa ohjat käsiinsä ja kieltää Elopia osallistumasta tiedotustilaisuuteen.
Olisi pitänyt kertoa, että näin tulevaisuus tuli turvattua. Lammasmainen esiintyminen ei kyllä kovin hyvää lupaa.
Nokialle on saatava jämäkkä toimitusjohtaja ja pääjohtaja mieluimmin siis sama ihminen, jolla olisi särmää pitää yhtiö pystyssä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
tiistai 2013-09-03 18:49

Tags: 

,

http://viikkosanomat.fi/2013/09/03/
nokia-farssi-tiedotustilaisuus-potkut-saanut-paajohtaja-paaosassa-elop-esiintyi-ostajan-sankarina/

(Nimen pitää tietenkin olla Siilasmaa!)


Helmikuu 2011 & Syyskuu 2013.

”Nokia, mitä minä sanoin 2011". Viikkosanomat. Torstai 2011-02-17 klo 00:53:

”Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa.”

syyskuu 3, 2013

”On turha enää haikailla innovaatioista, jos on menettänyt etulyöntiaseman, Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa. Vaikka osaaminen Suomessa on korkeatasoista, niin kilpailu on kovaa.’

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2013-09-03 23:58.

Linkkejä tässä artikkelissa:

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/15/lainattu
-yka-lepola-stephen-elop-nokian-viimeinen-toimitusjohtaja/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/14/nokia-
microsoft-omistajien-edut-turvattiin-niin-hyvin-kuin-se-oli-mahdollista-tyontekijat-menettivat-niinkuin-aina/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/12/petteri-
jarvinen-ja-mikael-jungner-kaksi-kirjoitusta-kaksi-firmaa-ja-kaksi-eduskuntavaaliehdokasta/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-
scanfil-aanekoski-2000-juttu-enaa-valimuistissa/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/arkisto-
2000-esimakua-tulevasta-jaahyvaiset-nokialle-vai-nokian-jaahyvaiset/

Nettisanomissa 2000 julkaistu kuva Äänekosken tehtaan myymisestä Scanfil-yhtiölle.

2000: Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?

Linkki kuvassa!

nokiahauta700

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/lainaus-kauppalehti-osakesaastajien-salo-microsoft-ostaa-viela-nokian/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-
good-bye-uuden-suomen-kommenttipalstalta-2-viimeista/

http://www.sanomanetti.fi/
2011/02/16/
etusivu.htm

http://www.sanomanetti.fi/
2000/08/10/
etusivu.htm

Tags: ,
 

http://viikkosanomat.fi/
2013/09/03/nokia-
mita-mina-sanoin-2011-viikkosanomat-
torstai-2011-02-17-klo-0053-jos-nokia-
olisi-pysynyt-omassa-kayttojarjestelmassaan-
se-olisi-automaattisesti-pitanyt-piuhat-
suomessa-nyt-joudutaan/


Syyskuu 2013.

”This is the place the Finns learn what an American manager means …”
Nokia, Guardian, Ballmer, Microsoft

syyskuu 4, 2013

124C41Seer

03 September 2013 4:28pm
Recommend
11

This is the place the Finns learn what an American manager means when he make this stock, scripted statement.

Ballmer said: ”We have no significant plans to shift around the world where work is done. We are deeply committed to Finland.”

to wit: clean out your desk. An Indian or a Bangladeshi will be sitting there tomorrow, for one quarter of your wage and none of your healthcare.

Soon the Finns will enjoy the benefits of the philosophy of American capitalism. After all, the bosses as well as the drones have the right to sleep under their desks.

LAINAUS Guardianin kommentista kirjoituksesta Microsoft ostaa Nokian matkapuhelinbisneksen

http://www.theguardian.com/
technology/
2013/sep/03/
microsoft-buys-nokia-handset-business

Microsoft chief executive officer, Steve Ballmer, (left) shakes hands with Nokia chairman and interim chief executive, Risto Siilasmaa, to seal their acquisition of Nokia’s mobile phone business. Photograph: Markku Ojala/EPA

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Keskiviikko 2013-08-04 02:09.

http://viikkosanomat.fi/
2013/09/04/this-
is-the-place-the-finns-learn-what-
an-american-manager-means-nokia-guardian/


Helmikuu 2011:

Iltalehti, Jorma Ollila: USA ajanut Euroopan ohi. Kommentti: Miksi näin kävi? Kuva: Kepeät mullat Nokialle. 2000 Äänekoski.

”Kepeät mullat Nokialle”. Äänekoski 2000.

nokiamullat

Äänekoski 2000.
http://www.sanomanetti.fi
/2000/08/10/etusivu.htm

2011
Iltalehti.fi julkaisi Ollilan selityksen Microsoft ”yhteistyölle”.

LAINAUS

Jorma Ollila:
USA ajanut Euroopan ohi
Keskiviikko 16.2.2011 klo 18.23

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila puolustaa yhtiön tekemää sopimusta Microsoftin kanssa.

Ollilan mukaan muutospaineet ovat suuria. Tarvitaan uusia eväitä, sillä Eurooppa ja Suomi eivät ole enää kehityksen kärjessä viestintäteknologia-alalla.

Ollila arvioi, että Yhdysvallat on ajanut Euroopan ja Suomen edelle. Nokialla ei hänen mukaansa ollut enää edellytyksiä tarjota kuluttajille kokonaiselämyksiä, minkä vuoksi Microsoftin Windows Phonen ottamista käyttöön yhtiön älypuhelinten käyttöjärjestelmänä tarvitaan.

Nokian Symbian-käyttöjärjestelmä on jäänyt alakynteen Googlen Androidiin ja Appleen verrattuna. Windows haastaa kaksi muuta amerikkalaista teknologiaa älypuhelimissa. Tekniikka & Talous -lehden 50-vuotisjuhlassa puhunut Ollila muistuttaa, että monilta on jäänyt huomaamatta kaksi muuta peruspilaria Nokian uudessa strategiassa.

Internetin tuominen miljardin uuden ihmisen ulottuville on toinen pilari älypuhelinstrategian jälkeen. Se vaatii Ollilan mukaan runsaasti uusia innovaatioita.

Kolmas pilari ovat tulevaisuuden mobiiliteknologiat. Ollila kertoo, että niiden luomisessa katsotaan todella pitkälle, eikä rajoituta vain lähivuosiin.
STT

LUE MYÖS
Ollila ja Alahuhta äänestettiin teknologiavaikuttajiksi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/
2011021613201679_uu.shtml

LAINAUS LOPPUU

KOMMENTTI:
Siitähän tässä on kysymys, miksi näin pääsi käymään. Tästä hallituksen puheenjohtaja ei halua puhua eikä ottaa vastuuta.

Jostain luin että Nokiassa jopa 90 prosenttia jonkun linjan kehittäjistä on pelkkää hallintoa. Tehottomuus se firman tuhoon ajoi. On turha enää haikailla innovaatioista, jos on menettänyt etulyöntiaseman,

Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt  piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa. Vaikka osaaminen Suomessa on korkeatasoista, niin kilpailu on kovaa.

Yhtiön kannalta Microsoft tietenkin oli pelastusrengas, siis yhtiön omistajien kannalta, he eivät menetä kaikkea niinkuin muuten riski olisi ollut tämän kömpelön jälkeenjääneen johtamiskulttuurin johdosta. Suomalaisilla työntekijöillä ei ole vuosikausia aikaa odottaa niinkuin omistajilla, suurimmalla osalla. Heillä on elinkustannukset ja asuntolainat huolenaan. Lisäksi 5000 henkilön irtisanominen kummasti nostaa kurssia.

Kaiken kaikkiaan ei uutta tarvetta enää tule. Puhelin irroitettuna seinästä oli sellainen. Netti tietenkin miljardille ihmiselle on uutta, mutta kauan se kestää ennen kuin se tulee niin tarpeelliseksi, että se kaikilla olisi oltava.

Taulutietokoneissa on tulevaisuus, mutta Nokia jäi pahasti junasta ja määräävän aseman saaminen ei tule enää mitenkään onnistumaan, Kenttä on jo niin hajautettu ja muut ovat jo niin paljon edellä, että myöhästyminen on kyllä kohtalokasta.

Tähän väliin sopii tehdä pieni korjaus. Kun aikaisemmin kommentoin Mikael Jungnerin stooria siitä kuinka Microsoft oli pelastanut Applen konkurssilta, kirjoitin, että Microsoft ei tehnyt sitä hyvän hyvyyttään, vaan USA:n tiukkojen kartellilakien pelossa. Tarkoitin tietenkin kilpailulakeja. Microsoft oli vaarassa joutua pilkotuksi. Apple oli riittävän kokoinen kilpailijamonopolin murtamisessa.

Jorma Ollila tulee kaikesta sulavasta selostuksesta huolimatta jäämään Suomen historiaan miehenä, joka teki Nokian ihmeen, mutta joka sen myös hävitti vielä ollesssan yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Surullista. Mutta sellaista elämä on.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-02-17 klo 00:53.

Helmikuu 2011

Linkkejä:
http://viikkosanomat.fi/
2011/02/15/lainattu-yka-lepola-stephen-elop-nokian-viimeinen-toimitusjohtaja/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/14/nokia-microsoft-omistajien-edut-turvattiin-niin-hyvin-kuin-se-oli-mahdollista-tyontekijat-menettivat-niinkuin-aina/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/12/petteri-jarvinen-ja-mikael-jungner-kaksi-kirjoitusta-kaksi-firmaa-ja-kaksi-eduskuntavaaliehdokasta/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-scanfil-aanekoski-2000-juttu-enaa-valimuistissa/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/arkisto-2000-esimakua-tulevasta-jaahyvaiset-nokialle-vai-nokian-jaahyvaiset/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/lainaus-kauppalehti-osakesaastajien-salo-microsoft-ostaa-viela-nokian/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-good-bye-uuden-suomen-kommenttipalstalta-2-viimeista/

http://www.sanomanetti.fi/
2011/02/16/etusivu.htm

http://www.sanomanetti.fi/
2000/08/10/etusivu.htm


Tags: 

Helmikuu 2011

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/



Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2006/05/01/etusivu.htm


Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm


Arhinmäen eettinen näkemys Lue! Nokia - Mahdoton menetys Lue! Urheilutunti Kuva Avioliitto Lue! Riskiheitto Lue! Halvalla Lue!


Elokuu 2013. "Kahden kerroksen väkeä ylempää nähtynä".
Keski-Suomi. Laukaa ja Jyväskylä. Tiistai 2012-08-20 11:34 ja 12:05. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Ohituksia Kuvasarja Olympiakomitean puheenjohtaja Nieminen sekoilee Lue! Tiedote sateenkaarikynsistä Lue!
Syrian eyewitness accounts Guardian
Urheilutunti Panoraamakuva Avioliitto kokoelmasta Rakasta Lue! Riskiheitto olisi kirkastanut Lue! Halvalla meni sarjapaikka Lue! Lipun merkitys Lue!


Riskiheitto olisi kirkastanut hopean kullaksi. Lue! Halvalla meni, Jokerien sarjapaikka vain 3 miljoonaa. Lue! Lipun merkityksen ymmärtäminen Lue!


2010. Liikemies Harry Harkimo penää olematonta kunniaansa Lue! Helsinki-Halli. Kauppa tutkitaan? Lue! Ilta-Sanomat ja panimoteollisuus Lue!


Konfirmaatio Lue! Ensirakkaus ja kihlaus Lue! SHIT: Rajapuun kaato Videot Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue!Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Karalahdella Lue! Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue! Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Musiikki ja rakkaus Lue! Vuosisadan kuva EMU-kokouksesta: Sauli Niinistö ja Sirkka Hämäläinen Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva


Rallin aattona 1 Kuvat Iltasanomat panimoteollisuuden agentti Lue! Rugby JRCL - Warriors Kuvat Rajapuun kaato Videot Harkimo höynäytti faneja Lue!


Konfirmaatio Lue! Ensirakkaus ja kihlaus Lue! SHIT: Rajapuun kaato Videot Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Karalahdella Lue! Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue! Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Musiikki ja rakkaus Lue! Vuosisadan kuva EMU-kokouksesta: Sauli Niinistö ja Sirkka Hämäläinen Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva



Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä".
Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Laajenna!


Rugby Kuvat Konfirmaatio Lue! Ensirakkaus ja kihlaus Lue! Puun kaato Videot Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup Lue! Harkimo höynäytti faneja Lue!


Puun kaato rajalla. Kielenkäyttö Videot Vapaudenkatu Kuvat Elämän alku Lue! 2003. Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup. Lue! Harkimo höynäytti faneja Lue!


Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Vapaudenkatu Kuvat Elämän alku Lue! 2003. Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup. Galtung Lue! Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Lue!


Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Elämän alku Lue! Hervannan Varjobaarin ohitus Kuvat & Kuvat Harkimo, Halli ja Sanoma. 3 kirjoitusta Lue! Kaste Lue! Arkisto 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue!

Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva


Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Vihreys Kuva Valoa ja varjoa Kuvat Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Ruusu juhannuksen aikaan Kuva Arkisto 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Kokko 50 vuotta sitten Kuva Nuoruus Lue! Kaupunkikeidas Kuva KO:n valituslupa Lue! Suuri Vakuus Lue!



Musiikki ja rakkaus

All yoy need is love
Lennon/McCartney

Rakkautesi tähden, antaisin kuun jos se olisi annettavissani.
Graham Gouldman - For Your Love

Rakkaus on ruusu, jota ei tule poimia. Se kasvaa vain köynnöksessä.
Neil Young - Love is a rose

Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan.
Dave Lindholm - Sitähän se kaikki on

Kirosanan kaltainen on lempi pohjoisen
Ismo Alanko - Rakkaus on ruma sana

Haluan rakastaa sinua niin kuin merimies rakastaa merta
Kingston Wall - Used to feel before

Syvällä, syvällä sisimmässäni, kulta, tarvitset rakkauttani
Bonham/Dixon/Jones/Page/Plant -Whole Lotta Love

Jos kuningas rakastaa musikkia, on se hyväksi maalle.
Mecinus

Ilman musiikkia elämä olisi virhe.
Friedrich Nietzsche

Jos säveltäjä olisi kyennyt sanomaan sanottavansa sanoin, ei hän olisi vaivautunut sanomaan sitä musiikilla.
Gustav Mahler

Ihmiset julistavat olevansa musiikin rakastajia, mutta suurimmilta osin he eivät anna ilmi mielipiteissään ja elämissään, että he olisivat kuulleet sitä.
Henry David Thoreau

Minulla on omat erityiset suruni, rakkauteni, iloni, ja sinulla on omasi. Mutta suru, ilo, kaipuu, toivo, rakkaus, kuuluvat meille kaikille, kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Musiikki on ainoa tapa, jolla tunnemme nämä tunteet yleismaailmallisina.
H. A. Overstreet

Musiikki ilmaisee sen, jota ei voi sanoa ja josta on mahdotonta olla vaiti.
Victor Hugo

Musiikki on sanoja etsivää rakkautta.
Sidney Lanier

(62) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.




Arkisto:

Huhtikuu 2013. Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Huhtikuu 2013. Violetti taitaja.

Sunnuntai 2013-04-21: Violetti taitaja 16:55. Jyväskylä. Väinönkatu. Skeitti-kolina teki kuvaajan valppaaksi.
Kuva: Pertti Manninen.




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.sanomanetti.fi/2012/01/16/etusivu.htm
Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!






Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm



 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm


 


Hesan Sanomat 2013/09/19 - Arkisto 2004. Björn Wahlroos 1991. "Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. "Arkisto 1999. Bror Wahlroos, Björn Wahlroos, Ilkka Suominen, Erkki Tuomioja, Paavö Lipponen, Sauli Niinistö, Wärtsilä-Meriteollisuus, konkurssin pitkittäminen, SYP, 300 milkoonaa - ...Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma. -  "Hjallis Haista Vittu!" Fanikatsomon lakanaterveiset Lukko-Jokerit-ottelun katsomossa lauantaina 14.09.2013 Ylen kuvasta. Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon. Video - HS:n siisti kuva ja uutinen. Keskisuomalaisen siisti uutinen. MTV3 ei kertonut mitään tästä asiasta. - Lauantai-illan huumaa, Kuvat: Vanha Volkkari kiitää ja Kahvinautinto - Matti Ahde 2001 ja 2013 - Potkuihin johtanut kirjoitus Helsingin Sanomissa 2001 ja kaksi lehden selittelyä - Pirkko K. Koskisen langettava Raportti ja Ilta-Sanomien toiminta. Suvi Linden ja monet muut nimineen - Kommenttikirjoituksia 2001 - Nokia. 2000 Äänekoski: "Keveät mullat Nokialle" - 2011: Omasta käyttöjärjestelmästä luopuminen. Ollilan selitykset, 2013. Matkapuhelimien myynti Microsoftille, Elopin esiintyminen tiedotustilaisuudessa - Ohituksia Kuvasarja - Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sekoilee - Tiedote sateenkaarikynsistä - Arhinmäen eettinen näkemys - Nokia - Mahdoton menetys - Ollilan elämäkerta - Urheilutunti Panoraamakuva - Lipun merkityksen ymmärtäminen - Iltasanomat panimoteollisuuden agentti - Rugby JRCL - Warriors Kuvat - Harkimo höynäytti faneja - Ilta-Sanomat valitsi Harkimon haastattelusta tämän oluen nauttimista koskevan lausahduksen etusivulleen! - Kuva. Kovaa vääntöä. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n! -- Kuva: Ooppera - Violetti taitaja Kuva - Kokoelmasta Rakasta, toimittanut Arto Manninen. - Vuosisadan kuva - Kuva, Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Torstai 19.09.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Jokerit, fanit, haistaus, vittu, Harkimo, Yle

N:o 1666. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu ja 2013-09-19 21:03, linkkejä 2013-09-19.


Sivun alkuun!

Elokuu 2013. Urheilutuntipanoraama: kuulantyöntöä, aitajuoksua ja pituushyppyä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Halssila. Tiistai 2012-08-20 12:08. Kuva: Pertti Manninen. Lähennä! - Laajenna!


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä". Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Lähennä!



Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2006/05/01/etusivu.htm

Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona logot ja osoitteet muuttaen nettiin tiistaina 2013-10-29.


Hesan Sanomat-sivustoon poimittu valikoima otsikot säilyttäen sunnuntaina 2013-11-17.