Hesan Sanomat -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

2013 Lokakuu N:o 104
Lauantai 2013-10-05
Edellinen - Seuraava
Joka etusivulle!

Wahlroos I Lue!
Wahlroos II Lue!
Wahlroos III Lue!

Ahde Lue!

Jyväskylä Rugby Club Ladies Suomen mestari. Helsingin Warriors hävisi tiukan väännön 10 - 5 Töölön kentällä Kesän kuva
Arkisto 2008. Björn Wahlroos-story. Jatkuu! Nettisanomat Torstai 2008-05-08:


"Lokki" 2008.


"Sirkka Hämäläinen". 1992.


"Pupu". 2008.


"Nalle Björn Wahlroos". 1992
Mistä ahneus alkoi?

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen nimitettiin aikoinaan Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi, peräti varajohtajaksi (?). Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, eikö ole väärin, että hän nauttii yhtäaikaa huippueläkettä Suomen pankista, joka on tavallaan Euroopan keskuspankin filiaali, ja huippupalkkaa Euroopan keskuspankista. TV-kuva tästä on olemassa: Sirkka Hämäläinen jo poistuu tilaisuudesta ja kävellessään ilmoittaa: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". Lainaus muistin varainen. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-05-08.

Pankkikuvat Timo Erkki-Heinon ohjelmasta "Pankkiryöstö" vuodelta 1992, joka aloitti Ylen viiden ohjelman pankkien pelastamisoperaatiosarjan. Luontokuvat "Lokki" tänään torstaina 2008-05-08 klo 14.35 ja "Pupu" eilen keskiviikkona 2008-05-07 klo 13:02. Keski-Suomi. Laukaa. Vuojärvi. Pertti Manninen.

Sirkka Hämäläinen ollessaan vielä Suomen pankin pääjohtaja: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". - "Koroille ei ole asetettu ylärajaa, taivas on kattona". (Ylen lähetyksiissä 1992).

Veronmaksajien pelastaman pankin johtaja Björn Wahlroos: "Tähdet olivat suotuisat".
(Käännös. Ylen ruotsinkielisessä lähetyksessä 1992).

Lue myös mm!

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 2004-04-01.

Lue myös mm!



Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.

Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien!
Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen.
2006-11-11.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. 2004-05-20


Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." 1999-08-12

Laman uhrit ja tekijät - Suomalainen polttouhri - Liite: Kymmeniä pankkien pelastamis- ja asiakkaiden hukuttamiskirjoituksia (ainakin linkit!)
2008-02-19

Aho - anteeksiantamaton amatööri?
"Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Pääministeri oli silloin sellaisessa virkamiesten ja liikemiesten pyörityksessä, että hän amatööriydessään hyväksyi pankkien osakkeenomistajien pelastamisen ja kansalaisten hukuttamisen. Jos hänessä silloin olisi ollut todellista valtiomiesmäisyyttä hän olisi tullut heikompien puolelle, viimeisellä hetkellä kun se Suomessa olisi ylipäätään ollut enää mahdollista. Presidenttiehdokas Ahon menestyminen riippuu täysin siitä kuinka moni antaa hänelle anteeksi. Ahon pelastukseksi voivat tulla muut ehdokkaat!" 1999-10-14

Jukka Kilpi. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. 2005-04-16 mm!

Tämä oli sirpaleinen pääkirjoitus tänään torstaina 2008-05-08. Nettisanomat- Pertti Manninen.

Arkisto 2008. Björn Wahlroos-story.
Nettisanomat Torstai 2008-05-08:
Arkisto 2008: http://www.sanomanetti.fi/2008/05/08/etusivu.htm
Arkisto 2009: http://www.sanomanetti.fi/2009/08/18/etusivu.htm

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 

Syksyllä 2013 ruskan jo saavuttua Keski-Suomeen löysin varastosta, johon oli saanut säilöä vanhoja tavaroita: kirjoja, lehtiä ym. esineistöä, pahvilaatikon, hajoamaisillaan olevan, jonka sisältö heti paljastui 80-luvulla Kirkkonummella pyörineen elokuvakerho kirkuvan aineistoksi.

Kerhoa pyörittivät aikoinaan minä, Pertti Manninen, ja Markku Paavilainen urheiluseura  Kirkkonummen Urheilijat hoivissa, itse asiassa sen nuorisojaostona. Seura oli TUL:n seura, siis silloin ”työläisurheilijoiden” seura.

Päätin tutkia laatikon sisällön saman tien ja muutamaa päivää myöhemmin, perjantaina
2013-09-20 aloitin työn. Sain käyttööni varaston vieressä olevan pienen kesähuvilan, josta kiitokset, ja klo 8.30 – 16.30 välisen ajan purin laatikkoa koko ajan tunnin mittaista ruokataukoa ja muutamia kahvihetkiä lukuun ottamatta.

Aluksi järjestin laatikon sisällön muutamaan kymmeneen kasaan eri aihein ja valmiiksi sain ohjelmistoluettelot niin monisteista kuin myös laatikoissa olleista lehdistä. Muutama vuosi puuttuu kokonaan siitä noin 10 vuodesta, jonka kerho pyöri Kirkkonummella.

Lisäksi löysin lehdistä hiukan sitä kaarta, jonka lastenelokuvakerhon pyörittäjä koki joutuessaan lasten vanhempien valitsemana kunnanvaltuustoon, jossa yhden jakson, neljä vuotta,  sekoitin parhaani mukaan kunnallisen päätöksenteon tunkkaisuutta!

Puran ensimmäiseksi ohjelmisto-osan. Muita osia tulevat olemaan lehtikirjoitusten lisäksi eri vuokraajien luettelot, osallistuminen joihinkin tapahtumiin, elokuvien hankkimiskuvioista hiukan ja muutakin elokuvatoimintaani liittyvään ja lopuksi kaikenlaisen sälän selittämistä, jos muistan, mitä niissä sitten on ollut.

Tämä oli jonkunlainen esipuhe ja päiväys tähän loppuun perjantai 2013-09-20 16:44 Pertti Manninen. 

Lue koko historia! - www.elama.fi/kirkuva

 
 
2013-09-20 

Laatikon tyhjennys youtubessa:
- http://youtu.be/nukIVozBfvI
http://youtu.be/vs4dOSP072M
http://youtu.be/cjlrCV5KePY
- http://youtu.be/Fo5QcmVA5AM
http://youtu.be/HgScTUXfxVQ 

Kuvat: Pertti Manninen.

Lue koko historia! - www.elama.fi/kirkuva


Tekstiversio 222 sivua


Loppukirjoitus keskiviikkona 2013-10-02

Nyt on sopiva hetki lopettaa. Täytyy lähteä kauppaan hakemaan evästä itselle ja Rasmuksellekin, Huomenna lähden parin päivän reissulle, yövyn 100-vuotiassa mökissä ja Rasmuksen hoitaja käy riittävästi katsomassa ja ruokkimassa. Kissa nukkuu, kun väki on poissa?

Tämä Kirkuvan puoli historia sai alkunsa siitä löytämästäni, käsiini puolitarkoituksella tupsahtaneesta laatikosta, josta videot on aikanaan nähtävissä. Niin kuin alussa kerroin kuvasin kaiken materiaalin ja yritin sillä tavalla kertoa tätä historiaa. Se tapa osoittautui mahdottomaksi toteuttaa ja nyt tämä on yhtenäisenä tekstinä, jonka jotenkin jäsentelen ja johon lisään niitä kuvia ja lisäksi joskus linkitän materiaalin itseensäkin ja ulkopuolelle, suunnitelmat ovat ainakin olemassa.

Tämä elokuvakerhon historia laajeni sitten omiin touhuihini kunnallispolitiikassa, samoihin aikoihin ja myös muihin elokuviin liittyviin toimiini Kirkkonummella, kansalaisopiston tuntiopettajana ja Gesterbyn ala-asteen kerhonvetäjänä.
Kaikki liittyvät kaikkeen ja tämä laatikko rajasi mistä kerroin.
Ehkä otsikoksi sopisikin paremmin ”Erään laatikon tarina” tai ”Papereita eräästä laatikosta”.
...
Harmaata on Keski-Suomessa, tintitkin ovat hiukan menneet huilaamaan, katson vielä lämpötilan: ulkona on viisi astetta.

Keskiviikko 2013-10-02 klo 12:20. Pertti Manninen.

Tällainenkin asia tuli mieleeni: Kun sitä ”Meidän koulua” emme kuvanneet joka luokassa, niin keksimme, että kuvaamme vilinää käytävässä. Rehtori Raimo Arposelle tuli kerran sitten pikkutyttö, tyttö muistaakseni, kertomaan että häntä ei filmissä näkynyt. Rehtori kertoi minulle sitten myöhemmin, että hän oli vastannut: ”Kyllä minä sinut mielestäni näin siinä rappuja alastullessa”. Näin. Ja Näin klo 12:34 PM.

Lue koko historia! - www.elama.fi/kirkuva


Jyväskylä Rugby Club Ladies Suomen mestari. Helsingin Warriors hävisi tiukan väännön 10 - 5 Töölön kentällä Helsingissä tänään lauantaina 05.10.2013. Kesän kuva
(Korjaus 2013-10-08: Peli pelattiin Töölön pallokentällä, ei Kallion niinkuin aluksi luki).


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä". Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Lähennä!


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Wahlroos I Lue! - Wahlroos II Lue! - Ahde Lue!

Hjallis Haista Vittu! Kuva

Arkisto 2006. Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.



Nettisanomat lauantai 2006-11-11.

Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen. Juhani Niirasen kuva. 

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien! 

Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan.

Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!

Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta. 



"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.


 
Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. 

Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. 
Kuva:
Juhani Niiranen.  Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

 

Arkisto 2006. Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".

Kuka näin sanoi ja milloin?  Ehkä monikin, mutta Nettisanomiin, Viikon Kettuseen, se tarttui Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen kirjoituksesta Keskisuomalaisessa 1999-07-25. Kaupunginjohtaja sitten noudattikin tätä ohjetta. Vielä ns. kuuluisassa erorahassaankin hän höynäytti kaupungin päättäjiä maksattamaan itselleen siitä, että itse halusi erota! Taitaa olla asian käsittely vielä yhä kesken oikeuksissa. 
http://www.sanomanetti.fi/1999_00/netti2007.htm#viikonkettunen

Björn Wahlroos sai tiettävästi tämän elämänohjeen kuuluisalta aikaisempien vuosikymmenien sijoittajalta Henrik Kuninkaalta, joka on pitänyt kyllä hyvin matalaa profiilia rikkauksistaan. Legendan mukaan Kuningas olisi tuhahtanut Wahlroosille nämä kuuluisat sanat: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä."

Tässä nyt kuitenkin ensiksi Helsingin Sanomissa julkaistun jutun nimi: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti oli seuraava: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Hiukan lisää muistinvaraista omaisuustietoa ja omaisuuden mukanaan tuomaa tietoa. Björn Wahlroos omistaa Halikossa, Salon kupeessa kartanon, jota on aikoinaan isännöinyt Kustaa Mauri Armfelt. Maaomaisuuttaan Wahlroos lisäsi muutama vuosi sitten maanvaihtokaupalla. Nokian tehtaiden vierestä Salon kaupunki sai teollisuustontteja Wahlroosilta ja Wahlroos sai sata tai ehkä enemmänkin hehtaaria metsämaata. Ei kai Nokia sinne mitään enää ole lisää rakentanut. Kaupungin päättäjät tietenkin tekivät oikein, kun ottivat huomioon tämän rakentamismahdollisuuden maanvaihdossaan. Tämä nyt muistinvaraisesti.

Jossakin tv-ohjelmassa kerrottiin myös, että Björn Wahlroos saa suunnilleen eniten EU:n maataloustukea Brysselistä. Eihän siinä mitään nokankoputtamista ole. Tuki jaetaan EU:n hyväksymien sääntöjen mukaan ja asia on ihan klaari suuresta porusta huolimatta.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Niinhän siinä sitten kävi, että aikapula iski päälle ja vanhojen lehtien läpikäynti oli lopetettava, tällä kertaa. Kun katkelmat ja kokonaiset jutut ovat aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan, niin tosielämän tapahtumat ovat sikin sokin. Kertomuksesta tuli enemmänkin valtion omaisuuden hävittämiskertomus, joka ehkä hiukan kertoo taustoista. Paljon puuttuu asioita ja henkilöitä. Tämä kappale tuli tähän viimeisenä, joten ehkä edellinen kappale on syytä toistaa.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Suomen Yhdyspankin aikaan liittyy Wärtsilä-Meriteollisuuden konkurssiin liittyvä juttu Nettisanomissa torstaina 1999-08-12  Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla:

"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos. Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta."
http://www.sanomanetti.fi/1999_02/netti1208.htm#alho2


Syksyllä 1999 pankkitukirahat valuivat Ruotsiin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa. 
Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia. Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella. SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle. Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen. Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkituki.htm


Yksi pankkipilkkojista, Matti Inha  kertoo jotakin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993!
Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: 
"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen." "Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa."" "Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan." ""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät." ""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm
 

Valtion omaisuutta oltiin hävittämässä. Seuraavassa jutussa  Soneran jonkun osakeannin yhteydessä Nettisanomat kirjoitti torstaina 1999-10-07 jutussa Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi?

"Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi? (sanomanetti.fi 5.10.99 pm) .
http://www.nettisanomat.fi/1999/10/07/n9910mihinpekka.htm


Vaikka poliittinen tahto valtion omaisuuden hävittämiseksi eli yksityistämiseksi oli olemassa, niin koville joutui välillä hävittämisen keskipiste valtiovarainministeri Sauli Niinistökin. Nettisanomat torstaina 1999-10-28:

"Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö hiljentää. Niinistö ei viihdy enää ministerinä. 
Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä."
http://www.sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913polit.htm 


Postipankin hävittämishistorian juuria tämäkin Seppo Lindblomin ja Mauno Koiviston toiminta. Nettisanomat torstaina 1999-11-28:

"Taloushistoriaa: Kun Lindblom ja Koivisto olivat norjalaisessa boksissa ja kuinka he pääsivät sieltä pois. Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä norjalaiselle boksille 26.10.1999: 
"Norjalainen boksi" "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin, että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä. Tiedä sitten."  Ilta-Sanomien Diileri 26.10.1999. Mitä silloin oikein tapahtui? Pääjohtaja Lindblom ryhtyi edellämainittujen kauppalopojen toivomuksesta suunnitelmalliseen peittelyoperaatioon, jossa tappiot oli tarkoitus jakaa usealle vuodelle ja häivyttää se tietoisesti julkisuudelta. Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi ja Lindblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Lindblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. sanomanetti.fi keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm."
http://www.sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913syyte.htm


Postipankin jyväskyläläinen johtaja muisteli syntymäpäivähaastattelussaan pankkimurrosta torstaina 1999-10-28 Nettisanomien Keskisuomalaisesta löytämästä jutusta mm. näin:

"Pankkimurros ollut myös kiehtovaa!" Leonian johtajana Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen  50-vuotishaastattelussaan pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, synttärien aattona. 
"Ennen vanhaan saattoi pankkiin töihin pääsevä kiittää hyvää onneaan. Töitä uskottiin riittävän, sai olla sisätiloissa eikä palkkakaan ihan pelkkiin minimeihin jäänyt. Kun pankkialaa katselee reilun kymmenen viime vuoden ajalta, työnteon onnesta voi jo olla toista mieltä. - Pankki- ja rahoitusalan muutokset 1990-luvulla ovat olleet niin kovia, ettei vastaavaa ole ollut varmaan sataan aikaisempaan vuoteen yhteensä, vertaa jyväskyläläinen pankinjohtaja Elmer Toivanen. Kaikille murrokset ja myllerrykset eivät ole olleet pahasta. Toivasen mielestä oikeastaan vaikeampaa oli 1980-luvulla, kun pankkibisnes oli tiukan sääntelyn alla. - Silloin ei ehkä päässyt toimimaan niin kuin olisi halunnut.  Kun rahamarkkinat sitten 80-luvun puolivälissä vapautuivat ja pystyttiin kilpailemaan, alkoi tuntua, että tässähän saattaa olla monenlaisia kuvioita vielä edessä, Toivanen muistelee. - Niin hullulta kuin se tuntuukin, olen tykännyt, kun on vähän hankalampaa. Murros on ollut kiehtovaa, on ollut mukava elää siinä mukana ja päästää vaikuttamaan, Toivanen miettii. Toivasen mielestä ehdottomasti järisyttävimpiin kokemuksiin kuuluu säästöpankkien pilkkominen syksyllä 1993. Hänen vastuullaan oli silloisessa Postipankin Jyväskylän konttorissa kaikki heille säästöpankista tulleet yritysasiakkaat.  - Historiallisesti se on yksittäisenä tapahtumana aika kova juttu. Menee varmaan kaksi tai kolme sukupolvea, ennen kuin niitä asioita voidaan kiihkottomasti tutkia, Toivanen uskoo. - Yritysasiakaskannan tila oli esimerkiksi lähes käsittämätön. Meillä vastaanotetuista Säästöpankki Suomen yritysvastuista järjestämättömiä luottoja ja takauksia oli yli 90 prosenttia. Meillä itsellämme oli niitä pahimmillaan noin 20 prosenttia ja minusta sekin oli hurjan korkea määrä. Elmer Toivanen työskentelee tällä hetkellä Leonian Keski-Suomen yrityskonttorissa, missä hänen asiakkaitaan ovat julkisyhteisöt. Toivasen uraan on tällä vuosikymmenellä mahtunut myös kimurantteja käänteitä. Vuonna 1994 hän oli häviävänä osapuolena pankin ja asiakkaiden välisessä kiistassa, joka koski tontin omistussuhteita. Oikeusjutun jälkimainingit veivät miehen kahdeksi vuodeksi Helsinkiin pankin ns. keltaisen linjan projektin johtajaksi. Jyväskylään hän palasi vuonna 1996. - Jutusta ei jäänyt mitään pysyvää traumaa, mutta olihan se kiusallista silloin. Oikeuslaitosta en halua kritisoida, mutta kyllä siihen prosessiin erikoisiakin piirteitä mahtui, Toivanen muistelee. ... EIJA LEINONEN Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/18/n9916pankit.htm 


Postipankin hävittämisestä vuoden 1999 lopulla kirjoitti Nettisanomat kaksikin juttua torstaina 1999-11-04. Näistä ensimmäinen oli nimeltään: Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa:

"Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa. Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Samana päivänä juttua torstaina 1990-11-04 oli otsikoitu: Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! ja koko juttu:

"Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." "Postin ja Leonian sopimuksen mukaan Posti ei saa ottaa konttoriinsa muiden pankkiryhmien tuotteita välittömästi vuodenvaihteen 2000-2001 jälkeen." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999). Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan!"
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Tällä kertaa sai myös Sdp-poliitikko ansaitsemaansa (?) kritiikkiä. Nettisanomat edelleen torstaina 1999-11-04 jutussa: Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija:

"Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija: "En ole ollut mukana neuvotteluissa." Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa. - Tämä on virkamiesten neuvottelema ratkaisu." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999)."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm#anterokekkonen


Tarina jatkuu seuraavalla viikolla ja sivun otsikoksi on asioina: Suomen posti - Leonia - alasajo - Olli-Pekka Heinonen - Antti Kalliomäki - postin työntekijä. Nettisanomat Posti-otsikolla torstaina 1999-11-11:

"Posti:
 Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." (irtisanomisneuvotteluja). TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/11/n9915posti.htm

Niinpä.

Säkääkin elämässä tarvitaan.
 Toisen huono säkä voi olla toisen hyväksi. Nettisanomissa torstaina 1999-11-18 juttu Lain yläpuolella kertoo Sammon silloisen pääjohtaja Jouko K. Leskisen säkästä:

"Ostettuaan Orionin osakkeita vähän ennen ylimääräistä osingonjakoa Sammon pääjohtaja Jouko K. Leskinen ilmoittaa kuulleensa ylimääräisestä osingonjaosta vasta hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksessa, siis vasta senjälkeen kun hän oli hankkinut arvokkaat osakkeensa. Epäily mahdollisesta sisäpiiririkoksesta on Ratassa (Rahoitustarkastuksessa) selvitettävänä ja Rata on jättänyt asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Omituinen todistaja astui kuvaan: Sammon hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä ilmoittaa julkisuudessa, että Orionin hallintoneuvostossa istuvalla Leskisellä on ollut vain "huono säkä" ajoittaessaan oston niinkuin ajoitti! "Huono säkä"-ilmaus  Diileriltä Ilta-Sanomaista tiistaina 16. marraskuuta 1999."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/18/n9916yleiset.htm#lain
 

Postipankin erotettu pääjohtaja Seppo Lindblom  muisti hiukan väärin Postipankin aikojaan. Nettisanomat torstaina 199-11-18:

"Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Sairaseläkkeelle itsensä keplotellut ja valtion erityisessä suojeluksessa ollut Postipankin entinen pääjohtaja muistaa väärin, kun hän väittää oman osuutensa olleen vaatimaton Postipankin seikkailuissa edellisen pankkikriisin aikaan. Kun Timo Harakka (Musta laatikko tiistaina 16. marraskuuta 1999) väitti Postipankin sekaantuneen niin sanottuihin Kouri-kauppoihin Lindblom totesi: "Toimitusjohtaja sai lähteä". Ei siis hän itse. Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin. Senaikainen mafia-presidentti esti suojattinsa häätämisen pääjohtajan paikalta. Huseerattiinhan siinä toisten rahoilla ja kai siinä vaiheessa oli jo päätetty, että seikkailut pistetään kansan maksettaviksi! sanomanetti.fi 18. marraskuuta 1999 pm"
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/18/n9916pankit.htm


Marraskuun lopussa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin osallistui keskusteluun ja päästeli suustaan legendaarisen sammakon. Nettisanomat 1999-11-30:

"Pohjola - Leonia- Sampo: Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ei päästäisi poliitikkoja päättämään talouselämän asioista. Iiro Viinanen television haastattelemana 23.11.99 TV1:ssä klo 20.35: "Ruotsalaisilta uskomaton välistäveto. Uutisten toimittaja: "Oliko tämä kouluesimerkki siitä, että poliitikkoja ei pitäisi päästä päättämään talouselämän asioista?" Viinanen: "Ehdottomasti". Helsingin Sanomat jätti pois tämän jälkimmäisen kommentin julkaistessaan seuraavana päivänä em. haastattelun sisältöä!
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/25/n9917uutiset.htm


Vuonna 2000 maaliskuussa arvioitiin neljää poliitikkoa otsikoin: Ahne Ahtisaari - Heikko Heinonen
Liukas Lipponen - Nihkeä Niinistö 
. Tässä heistä kaksi, Nettisanomat 2000-03-09:

"Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta! Vaikka Lipponen ja Niinistö kuinka jyräisivät, niin aina minä selvityksen keksin. Ne kai kokeilee kuinka paljon minua passaa mankeloida, ensin lasten esikoulussa ja nyt postin teurastamisessa. Uskokaa vain, kyllä minua irtisanottavat käy sääliksi. Mutta kun tämä ajan henki on nyt tällainen ja täytyyhän minunkin ajatella tulevaisuuttani!"

Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi! Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.19999.
Kansallis-varallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?"
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/etusivu.htm


Meno jatkui 2001. Nettisanomat taas muistutti asiasta etusivullaan ja linkillä HS:n kirjoitukseen torstaina 2001-04-05 otsikoiden Soneran portaat:

"Tästä se alkoi. Leonia järjesti. Soneran osakemyynti Soneras aktie-försäljning 26.9- 12.10.1999. 
Toinen myynti. Ja tänne se päätyi. Käväisy välillä huipulla 13. kerroksessa. Soneran osake romahti jo alle anti-hinnan. Ostitko ja myitkö ajoissa?"
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/etusivu.htm


Katkelma HS:n kirjoituksesta. Nettisanomat torstaina 2001-04-05:

"Soneran osake romahti jo alle antihinnan.
 "Valtion teleyhtiön Soneran surullinen pörssitaaperrus ohitti jälleen yhden virstanpylvään maanantaina, kun rajussa laskussa ollut osake halventui antihintansa alapuolelle Helsingin pörssissä. Päätöskurssi oli 7,19 euroa eli 12,3 prosenttia maanantaista aloitusta alempana. Sonera tuli pörssiin 16-kertaisesti ylimerkittynä marraskuussa 1998 hintaan 7,57 euroa. Rapahalvaksi tuomittu hinnoittelu aiheutti suuren nurinan, jossa kyytiä saivat niin annin pääjärjestäjä Merrill Lynch kuin liikenneministeriökin." JYRI RAIVIO / Helsingin Sanomat tiistaina, katkelma kirjoituksen alusta 03.04.01.
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/sonera.htm
 

Vuonna 2002 ihmeteltiin Soneran UMTS-seikkailuja ja ilmestyi ns. Sonera-kirja. Se on yhä Nettisanomien arkistossa luettavissa. Alunperinkään lehti ei uskaltanut julkaista Kaj-Erik Relanderin kavallusepäilyksiä koskevaa lukua eikä myöskään Venäjän mafiaa koskevaa lukua. Kirjassa on ihan hyvä analyysi ja selostus kuinka valtion hyvin hoidettu perustoiminto onnistuttiin yksityistämään ja omaisuus hävittämään. Nettisanomat torstaina 2002-06-27:

"Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm. Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.  Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä oli mahdollista?"
http://www.sanomanetti.fi/2002/06/27/sonera_1.htm


Vuonna 2003 Nettisanomat ihmetteli edelleen valtion omaisuuden hävittämistä kertomalla tällä kertaa Valtrasta Postipankkia ja Teleä unohtamatta. Nettisanomat torstaina 2003-09-11 jutussa Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu:

"Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä. Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan. Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö. Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet."
http://www.sanomanetti.fi/2003/09/11/valtra.htm


Suomen Yhdyspankin
 aikaisesta toiminnasta, Suomen taloushistorian kavalimmasta ja peitellyimmästä pelastusoperaatiota Nettisanomat kirjoitti torstaina 2004-05-20: 

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. Lue lisää!
http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti lauantaina 2005-09-17 jutussa "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna.":

"Kuvatekstit:  "SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko - 1 408 661 euroa vähemmän veroja. - Erkkojen perillinen Rafaela Seppälä - 830 965 euroa vähemmän veroja. - Sammon suuromistaja Björn Wahlroos - 568 000 euroa vähemmän veroja. - Onnisen suuromistaja Anja Toivanen - 535 405 euroa vähemmän veroja. - Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo - 279 717 euroa vähemmän veroja." 
Selitys: "Veron määrä laskettu vuoden 2003 omaisuustietojen ja 2005 veroperusteiden mukaan ja on vain suuntaa antava."
http://www.sanomanetti.fi/2005/09/17/varallisuusvero.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti keskiviikkona 2005-09-28 jutussa Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa:

"Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa. Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn WahlroosinOnninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet."
http://www.nettisanomat.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm

Tässä siis joitakin sirpaleita. Ympäristöä, sille, miten joku erityisesti vaurastui. Taisi käydä niin, että Björn Wahlroos onnistui ostamaan Sypiltä tai Unitakselta tai tähän liittyvältä jonkun pankin pikkuisen osan tehtyään tietenkin ensin hyvät palvelukset emoyhtiölle. Tämän osasen Björn Wahlroos onnistui myymään Postipankille tai Leonialle tai tähän liittyvälle saaden maksuksi kaksi prosenttia entisen valtion pankin, Postipankin tai sen seuraajan oaskkeista. Suunnilleen ehkä näin. Loppu onkin sitten legendaa jo eläessään! 

Pääkirjoitus. Lauantai 2006-11-11. Nettisanomat. Pertti Manninen.

http://www.sanomanetti.fi/2006/11/11/etusivu.html


 

Nettisanomat sunnuntai 2006-11-05

 

Optioner i Fortum värda en halv miljard - Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder.

Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus.  Aftonbladet Ekonomi & E24.se. Läs! -Lue!    Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!

 

Nettisanomat sunnuntai 2006-11-05.



"Lihapatojen äärellä". Kuva: Pertti Manninen.

Pääkirjoitus

Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia. Epäpäteviä virkamiehiä ja ministereitä hyvin palkatuissa suojatyöpaikoissaan. Suojelijana mm. tasavallan presidentti.

Fortumin optiot ovat monella tapaa häikäilemättömät. Talousasiantuntijat ovat moneen kertaan selittäneet, että osakkeiden arvonnousu on johtunut muustakin kuin toimitusjohtaja Mikael Liliuksen tai esim. tiedotusjohtaja Carola Teir-Lehtisen pätevyydestä. 

Aikamme häikäilemätöntä ahneutta kuvastaa se, että nämä valtion omaisuuden erityiset jakajat jaksavat puolustaa optioittensa oikeutusta. Kun asiaa yritettiin tutkia ja mahdollisesti kohtuullistaakin, niin tasavallan presidentti Tarja Halonen tuli hätiin ja pysäytti Eduskunnan selvityksen. 

Hän menetteli samalla tavalla kuin aikanaan presidentti Mauno Koivisto, kun tämä kutsui oikeuslaitoksen syyttäjät koolle ja antoi "ukaasinsa" talousrikosten syyttämiskynnyksen korkealle nostamiseksi. Hän pelasti silloin ainakin vävypoikansa nimeltään Jari Komulainen ja tietenkin monet sdp:n edustajat Rakennusosakeyhtiö Hakan johdossa. Tällä kertaa presidentti Tarja Halonen pelasti puoluetoverinsa, ministerit maan hallituksessa ja virkamiehet, jotka olivat löperön optio-ohjelman neuvotelleet.

Tähän väliin joitakin katkelmia vuosi sitten julkaistusta pääkirjoituksesta:

"Pääkirjoitus keskiviikkona 28. syyskuuta 2005. Pertti Manninen. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. (http://www.sanomanetti.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm).
 
Ajankohta: 
Helsingin Sanomat saa tietenkin valita mistä kirjoittaa, mutta on lukijoiden halveksimista jättää kirjoittamatta varallisuusveron poistosta ja kiinnittää kaikki huomio Fortumin optioihin.

Psykopaatit: 
Aftonbladetissa ruotsalainen kirjailija ja lehden kolumnisti Jan Guillou käytti ökyoptioiden saajista psykopaatit- nimitystä jossain lehtijutussaan jo kuukausia sitten. Kolumnissaan helmikuun sunnuntaina 06.02.2005 “Den växande direktörsklassen blir vår nya adel” hän kertoo Fortumista, toimitusjohtaja Mikael Liliuksesta ja sähkönhinnasta mm. näin:

"Den växande direktörsklassen blir vår nya adel. Elpriserna har ökat med 64 procent sedan 2000 och är högre än någonsin. Under samma period steg vinsten för de tre bolagen Fortum, Sydkraft och Vattenfall från 8 till 19 miljarder. Det finns ett samband." (http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,599363,00.html)

Ministerit: 
Kauppa- ja teollisuusministereinä toimineet Erkki Tuomioja ja Sinikka Mönkäre ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet tai ainakin valtuuttaneet allekirjoittamaan optiot valtion puolesta. Kaikesta hallituksen toiminnasta kantaa vastuun pääministeri, tässä tapauksessa Paavo Lipponen. Varapääministerinä toimi ilmeisesti niihin aikoihin valtiovarainministeri Sauli Niinistö. 

Nämä herrathan ovat tunnettuja vastuun pakoilijoita ja ovat uhranneet ministerin toisensa jälkeen pelastaakseen oman nahkansa. Ainakin Arja Alho, Matti Aura ja Olli-Pekka Heinonen ovat saaneet lähteä, jotta oma kuori ei vahingoittuisi.

Virkamiehet: 
Kaksi nimeä on tuotu esille: Markku Tapio ja Erkki Virtanen kauppa- ja teollisuusministeriöstä. Jossain haastattelussa, ilmeisesti Helsingin Sanomissa, toinen kertoi , että jonkinlainen optioleikkuri oli esillä sopimuksia kirjoitettaessa, mutta “se jäi jostain syystä pois”. Sietäisi tutkia tämä leväperäisyys.

Raimo Sailas ja Anne Brunila voivat huokaista helpotuksesta, kun sattuivat olemaan valtiovarainministeriössä. Luurankoja ei sieltä ainakaan vielä ole löytynyt, jos ei nyt oteta lukuun Soneran seikkailuja ja vihreää valoa menneille hulluille miljarditappioille. Luulisi kyseisen ministeriön olevan nimensä mukaisesti jonkinlaisessa vastuussa valtion varoista!"

Optiot: 
Tämä ahneuden ja ryöstämisen ja pimittämisen ilmapiiri on pesiytynyt myös Helsingin Sanomien omistajayhtiöönkin ainakin seuraavasta päätellen: ”SanomaWSOY:n yhtiökokoukseen optiot yritettiin salakuljettaa. Listalla oli viattomalta kuulostava kohta "Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakepääoman korottamisesta"." Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Siniset silmät. Jarmo Leppiniemi -kolumni. Tiistai 13.04.2004. Nettisanomat 15.04.2004. (http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/etusivu.htm).

Varallisuusveron poisto: 
Kauppalehti Presso julkaisi veron poistoa ylistävän artikkelin lauantaina 24.09.2005 Raha &Valta-osan etusivulla:  “Veron poisto vapauttaa varakkaan”. “Sijoittajalla on pian lupa olla vapautuneesti varakas. Varallisuusvero poistuu vuoden 2006 alussa, eikä omaisuutta enää tarvitse näennäisesti minimoida verojen välttämiseksi.” ... "Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa.

Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet. Tänä vuonna varallisuusveroa kertyy huomattavasti pienempi summa, arviolta 60-70 miljoonaa euroa. Hallitus nosti varallisuusveron alarajan 250 000 euroon verovuoden 2005 alusta ja pienensi samalla alarajan ylimenevästä summasta laskettavan varallisuusveroprosentin 0,8 prosenttiin. Aiemmin varallisuusveron perimisen alaraja oli 185 000 euroa.” Kauppalehti Presso lauantaina 24.09.2005.

Ajankohta: 
Fortumin optio-meteli ajoittui nyt siihen hetkeen, jolloin pitäisi olla käynnissä varallisuus veron poisto-meteli. Näin ei tietenkään ole, sillä tämä kuuluisa kolmen kopla: pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Antti Kalliomäki ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam yllätti kaikki, tietenkin takapirujen siivittäminä, ja poisti muina miehinä tupon yhteydessä varallisuusveron. Siinä oli eleetöntä gangsterismia parhaimmillaan.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin jotain sopersi kameroiden edessä, ettei se ihan yllätyksenä tullut. Samasta asiasta lausui muuten Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, että se jouti pois “fiskaalisesti merkityksettömänä". 

Tässä teemoja ja henkilöitä sille, miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat ja miksi empaattisuus on heitetty romukoppaan kaikessa toiminnassa. Ryöstämisen ja oman edun kulttuuri on lyönyt läpi koko yhteiskunnan. Perinteisesti inhimillisten ihmistenkin on pakko toimia näin kun heidät siihen pakotetaan. Pakottajat häpeään, tai hirteen jos muu ei auta! Ei tämä meno ole kansakunnan onneksi!

Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005. Pertti Manninen.

P.S. Kirjoittamisen jälkeen tutkin illan ohjelmaa Ylen Digi-Teema-kanavalla. Siellä esitetään tänään klo 23.30, siis keskiyöllä, vuonna 1963 valmistunut italialainen elokuva Mondo Cane - Kova maailma. Sama. 

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä: Heli Paasio, Jan Guillou, Mikael Lilius,  Lundberg,  Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Arja Alho, Matti Aura, Olli-Pekka Heinonen, Markku Tapio, Erkki Virtanen, Raimo Sailas, Anne Brunila, Rauno Puolimatka,  Aatos Erkko, Rafaela Seppälä, Björn Wahlroos, Anja Toivanen-Koivisto, Erkki J. Pentti,  Matti Vanhanen, Antti Kalliomäki, Jan-Erik Enestam, Lauri Ihalainen ja Erkki Liikanen.

Lue myös! 
Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

"Hallituksessa on ollut molempien päähallituspuolueiden puheenjohtajat, joten hupeloinnilla on korkein mahdollinen tuki takanaan." Nettisanomat torstaina 06.09.2001. (http://www.sanomanetti.fi/2001/09/06/omistajalipponen.htm)".

Näin siis vuosi sitten. Mitä tähän nyt enää muuta lisäämään kuin, että Helsingin Sanomat toi esille uuden paljastuksen. Nyt on käynyt ilmi, että optioita on annettu sellaisillekin Fortumin johtajille, jotka ovat saaneet potkut tai siirretty toisiin tehtäviin. Siis annettu kannustuspalkkioita jo potkut saaneille. 

Eihän tässä ole mitään muuta järkeä kuin, että valtion omaisuuden ryöstö on sallittua. Aikakausi ja päättäjät hyväksyvät tämän. Itse asiassa oman nahkansa pelastaakseen. Vuosi sitten lainatusta pääkirjoituksesta voi lukea ohjeen, miten leväperäisiä päättäjiä pitäisi kohdella: 

"Toinen näistä kaverin tai toverin uhraajista sai hyvän viran Euroopasta ja pyrkii nyt presidentiksi ja toinen lämmittelee eduskunnan puhemiehenä odottaen itse säätämäänsä jättieläkettä. Voisiko ajatella, että myös ex-pääministeri Paavo Lipponen kaiken Soneran ja nyt Fortumin jälkeen joutuisi tekemisistään vastuuseen ja alennettaisiin tavalliseksi kansanedustajaksi tavallista kansanedustajan eläkettä nostamaan? Voi tietenkin ajatella ja kysyä, mutta eihän tämä mafia-verkosto toveriaan hylkää!" Nettisanomat keskiviikkona 2005- 08-28.

Vuosi sitten julkaistu pääkirjoitus kokonaisuudessaan liitteenä myös tämän sivun lopussa. Hissillä alas!

Lopuksi hiukan lainauksia Helsingin Sanomien ansiokkaasta, tosin aika hienovaraisesti ministerejä kohtelevasta kolumnista lauantailta 2006-11-04: Helsingin Sanomat. Talous. Näkökulma. Jyri Raivio. Fortum-skandaalien yhteiset nimittäjät. 

"Päättyneen viikon suuri mediasirkus, verotietojen julkistaminen, paljasti jälleen yhden Fortumin palkitsemis- ja kannustinjärjestelmään liittyvän skandaalin. Se on miljoonaoptioiden myöntäminen jo aikoja sitten paikkansa jättäneille tai potkut saaneille johtajille . Puhuminen kannustinpalkkioista on rienausta, jos niitä jaellaan miljoonatolkulla jo kaksi vuotta aiemmin yhtiöstä lähteneille tai ns. linjaorganisaatiosta neuvonantajiksi siirtyneille johtajille."

Toinen katkelma: "... ällistelty useana viime vuonna Fortumin johdon jättimäisiä optioita. Yritysjohto ja sen palkitsemiseen erikoistuneet konsultit ovat vieneet, omistajaohjaus on vikissyt. "Ei koskaan enää", ovat omistajaa eli meitä kaikkia edustavat ministerit ja muut poliitikot vakuuttaneet jokaisen uuden skandaalin jälkeen. Ministerit kuitenkin vaihtuvat. Mönkäreet, Tuomiojat, Kalliomäet ja Pekkariset ovat pätkätyöläisiä, joiden on hyvin vaikea perehtyä monimutkaisten kannustinjärjestelmien saloihin."

"Yksi sen sijaan on säilynyt, Fortumin isännän, kauppa ja teollisuusministeriön eli ktm:n korkein virkamiesjohto. Kansliapäällikkö Erkki Virtasen ja omistajapolitiikan yksikön johtajan Markku Tapion olisi pitänyt vahtia poliittisten isäntiensä puolesta sitä, ettei valtionyhtiön kannustinjärjestelmissä mennä kohtuuttomuuksiin, joko he eivät ole niin tehneet tai ministerit eivät ole heitä uskoneet." 

"Tai ehkä he kaikki uskovat sitkeästi eläviin väitteisiin, joiden mukaan yrityksen kurssinousun perusteella myönnettävät optiotulot eivät ole keneltäkään pois."

Tässä siis oli joitakin katkelmia kirjoituksesta lauantailta 2006-11-04: Helsingin Sanomat. Talous. Näkökulma. Jyri Raivio. Fortum-skandaalien yhteiset nimittäjät. 

Ihan hiukan huomautuksena.
 Eihän niihin kaikkiin kannustinjärjestelmän saloihin tarvitsisikaan tutustua, kun ihan terveellä maalais- tai kaupunkilaisjärjellä liittäisi niihin yhden kaikkea myöhempää kromeluudia leikkaavan pykälän numero yksi: "Kannustin- ja optio-ohjelman tuottama tulo ei saa vuotta kohden ylittää vuosipalkkaa ja piste." 

Käyttäköön kannustettu tämän ylimääräisen tulon vuosittain sitten ihan miten hyvänsä, ostakoon vaikka yhtiönsä osakkeita ja rikastukoon sitten vaikka kuinka. Riski on kuitenkin sijoittajan. Tässä se pieni ero.

Lopuksi: Jonkun ministerin Sinikka Mönkäreen tai Leena Luhtasen mieskin oli Fortumin optioiden saajien joukossa. Asia on kuitenkin syytä tarkistaa jottei tulisi levitettyä väärää tietoa.




Fortumin optiot
 ovat herättäneet mielenkiintoa myös Ruotsissa. Tässä muutamia otsikoita ja linkkejä E24.se:stä: 
Optioner i Fortum  värda en halv miljard 
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13995340.asp)
Fortums omtalade optionsprogram upphör
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13995350.asp)
Här hamnar dina elpengar
(http://www.e24.se/dynamiskt/samhallsekonomi/did_13890405.asp)
Kommunernas miljardblunder
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13992251.asp)
Tyskt kol räddar Vattenfalls vinst
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13973356.asp).

Artikkelit ovat myös liitteenä tämän sivun alimmaisena. Liite!

Suomessakin monet kunnat hupeloivat rahansa myydessään sähköyhtiönsä osakkeet ruotsalaiselle Vattenfallille. Nyt saa lukea siitä, että ruotsalaiset ovat katkeria, kun kunnat ovat myyneet omistamansa sähköyhtiöt Fortumille Ruotsissa. Ja pian kunnat ovat katkeria Suomessa. 

Tulee mieleen ajatus, että johtajat molemmin puolin lahtea ovat olleet hyvässä yhteisymmärryksessä. Ostetaan naapurimaasta, niin voidaan pitää sähkönhinta halutussa, eikä tulisi niin kovia vaatimuksia enemmistöosakkaalta hinnan kurissa pitämiseksi. 

Keski-Suomessa ainakin kymmenen kunnan omistama sähköyhtiö Keski-Suomen Valo Oy myytiinVattenfallille. Osa kunnista säilytti ehkä rahat jotenkin, mutta osa, esim. Laukaa hupeloi ne samantien. Noin 42 miljoonan markan potti hurahti hetkessä yleisiin menoihin, mitä nyt 5 miljoonaa markkaa Jyväskylänseudun kehittämisyhtiö Oy:hyn elinkeinojen kehittämiseksi. Kyläkouluja ja lukio Lievestuoreella lakkautetaan (ilmeisesti). Vanhusten hoitoon ja omaishoitajille tarvittaisiin lisää resursseja jne.

Ja asukkaat maksavat nyt sitten huikeasti nousseita sähkölaskujaan ja entinen kunnanhallituksen tai kunnanvaltuuston puheenjohtaja, nykyinen maakuntahallituksen tai jonkun sellaisen puheenjohtaja halajaa eduskuntaan päätöksiä tekemään, ehkä hiukan viisaampana. 

Pääkirjoitus. Sunnuntai 2006-11-04. Nettisanomat. Pertti Manninen.

Tämän pääkirjoituksen alkuun!

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Wahlroos Lue! - Ahde Lue! - Ollila Lue!

Hjallis Haista Vittu! Kuva

Arkisto 2004. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset ...



"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

Arkisto 2004. Pankkivangit. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan
osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa".

TALOUSARVIO
YLE. Radio perjantaina 14.05.2004
NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN.

seppo konttinen

tervetuloa taas kaikki vapaan suomen vapaat miehet ja naiset talousarvion pariin seuraavaksi runsaaksi 25 minuutiksi nyt kärkeen heti suomen taloushistorian murheellisimpaan lukuun pankkikriisiin velallisiin ja pankkitukeen
näinä aikoina pankit jakavat miljoonien eurojen osinkoja omistajilleen

sampo pankkikin tuo pankki jossa siis me veronmaksajat eli valtio on huomattava osakkeenomistaja jakoi osakkeelleen osinkoa puolitoista euroa huikean summan
pankkiahan johtaa yksinoikeudella nalle wahlroos entinen syp:n johtaja hänelle on tässä kertomuksessa varattu tärkeä rooli
samoin kuin entisellä syp:llä ja pankin pienasiakkaalla sepolla se en suinkaan ole siis minä
tässä vaiheessa käytän hänestä vain etunimeä koska oikeusjuttu syp:tä vastaan on vireillä sepon toimesta

veronmaksajien rahoilla runsaat kymmenen vuotta sitten pelastettiin pankit konkursseilta ja ehdottomasti mikä tärkeintä pankkien omistajien rahat ja varat
tämä on nyt hyvä muistaa niidenkin jotka ovat leipäjonoissa ja kilometritehtailla
silloin elettiin aikaa jolloin köyhänkin viimeiset rovot kelpasivat pankeille
tässä talousarviossa nyt kuultavaa tositarinaa voitaisiin kutsua se voitaisiin kastaa operaatio roskapankiksi

mutta mennään ensiksi kuumaan tunnelmaan helsingin säätytalolle maaliskuun 18 päivänä vuonna 1992
tilassa leijuu tuskaa ja suurta epätietoisuutta
lehdistön edessä istuvat pääministeri esko aho valtiovarainministeri iiro viinanen pankkien pääjohtajat pankkivaltuuston puheenjohtaja ja myös suomen pankin pääjohtaja sirkka hämäläinen
se on suomen talouselämän herraeliitti jolle oli nyt annettu paljon vastuuta ja valtaa
aho myönsi heti tilaisuuden aluksi että nyt liikutaan alueella jossa housunpuntitkin voivat kastua
tosiasiassa kosteus oli jo ylempänä housuissa

ja näin aho jatkoi 
nyt tehdyt päätökset ovat sekä hallitukselle ja veron maksajille raskaita ja vastenmielisiä
vaihtoehtoja ei ole pankkeja on pakko tukea 
siis toistan
vaihtoehtoja ei ole pankkeja on pakko tukea julisti nuori pääministeri

ja kun tultiin tilaisuuden loppupuolelle aho julisti
virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava 
toistan
virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava
enempää ei voi rehellinen suomalainen mies voi olla väärässä
ketään ei ole pantu vastuuseen pankkien väärinkäytöksistä
kukaan ei ole ottanut poliittista vastuuta pankkihölmöilystä 
mutta useat ovat palkitut

tilaisuudessa ensimmäisen kerran julkistettu kahdeksan miljardin pääomatuki avasi pankkiherroille veronmaksajien kymmenien miljoonien markkojen piikin ei kenenkään rahaa
valtio otti lisäbudjettiin kahdeksan miljardin könttäsumman luottolaman torjumiseksi niinkuin muotoiltiin eli veronmaksajat antoivat huonosti kannattaville pankeille luoton edullisesti
tuki oli suomen taloushistorian suurin

se oli kuitenkin alkusoitto kymmenille tuhansille velkavankeuksille ja vararikoille inhimillisten kärsimysten golgatan tielle
se oli tie jolla pankkien omistajien varat ja velat pelastettiin ja joista tuli meille veronmaksajille ainakin 50 miljardin markan lasku
siis ainakin 50 miljardin markan lasku

pankkikriisin hoidon päävastuun valtion taholta kantoivat kaksi pankkiamatööriä kannuksen kunnan entinen elinkeinoasiamies ja riihimäkeläinen entinen pienyrittäjä
tästä ei voinut seurata kuin kärsimystä

mutta palatkaamme kertomuksemme syp:n pienasiakkaan sepon surulliseen ja ikävään tositarinaan
hän oli perheineen ruvennut syp:n asiakkaaksi jo 90-luvun alussa ulkomaisten luottojen myötä raha-asioista keskusteltiin pankinjohtajan opastuksella
kun markan erm-kytkennän yhteydessä ruvettiin puhumaan devalvaatiosta ehdotti pankkiasiantuntija terminointia eli luoton vakauttamista devalvaation varalta
syksyllä sitten vuonna 91 devalvaatiohuhut voimistuivat mutta nyt jostain kumman syystä uusi pankinjohtaja ei kannattanutkaan terminointia
devalvaatio kuitenkin tuli ja lasku sepolle lankesi valuuttakurssimuutoksesta

seppo siinä pähkäili ja ihmetteli että mistä tämä pankinjohtajan takinkääntö oikein johtui
siinä sitten selvisi että sepon velat oli kaikessa hiljaisuudessa siirretty toiseen pankkiin
suomen yhdyspankkiin perustettuun uuteen roskapankkiin ilmoittamatta

sepolle tuli tässä vaiheessa mieleen vanha talousrikollisten temppu siirretään vanhan yhtiön omaisuus ja varat uuteen yhtiöön ja jätetään vanhaan yhtiöön velat
samalla pidetään uudella yhtiöllä vanha nimi ulospäin silloin näyttää siltä että kaikki menee entisenlaisena eteenpäin

mutta mitä siis syp:ssä oli kaikessa hiljaisuudessa oikein tapahtunut
pankkitarkastusviraston ylijohtaja jorma aranko oli syksyllä 89 kirjoittanut luottamuksellisen muistion valtionvarainministeri erkki liikaselle
siinä luki muunmuassa luottovetoisen suhdannenousun hillinnässä käytettävät keinot samoinkuin taloudellisen kasvun laantuminenkin heikentävät näissä oloissa pankkien kannattavuutta velkaisten kotitalouksien velanhoitokykyä ja vakuuksien arvoa
seurauksena on noidankehä jota on vaikea katkaista
arangon näkökyky oli loistava
harva näki tuohon aikaan näin pitkälle ja selvästi

samoihin aikoihin suomen yhdyspankin tuore pääjohtaja ahti hirvonen alkoi selvittää pankin riskikeskittymiä sen seurauksena pankissa jarrua ei vielä paniikissa
riskiasteita kuitenkin alennettiin ja luotonannon kriteerejä kiristettiin mutta toimenpiteet eivät auttaneet
pankki oli matkalla kohti loppuaan
osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa

jo vuotta ennen esko ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut suomen yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto
paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia
johtokunnan jäsenet ahti hirvonen ja björn wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta
lopuksi esitettiin suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio
oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset

vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä
velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta syp:stä pohjoismaiden yhdyspankki oy:lle joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 suomen yhdyspankiksi
vanha ja kunnianarvoisa entinen syp se muutettiin unitas oy:ksi

uudelle yhtiölle roskapankki syp:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat sekä ulkomaiset että kotimaiset ne siirrettiin tälle susipankille
kysymys kuuluu antoivatko ulkomaiset velkakirjojen omistajat ja velkojat luvan siirroista roskapankki syp:lle
ilmoitettiinko siirroista suomalaisille tallettajille takaajille ja velallisille
tuskin muutenhan kymmeniä tuhansia velallisia ei olisi keskuudessamme

miksi tällainen salainen operaatio tehtiin
heinäkuussa tehty nimenmuutos ja menettelytapa todistaa että kaikki haluttiin tehdä salassa niin veronmaksajilta pankin asiakkailta kuin valtiovallalta

mutta annetaan syp:n silloisen pääjohtaja ahti hirvosen todistaa

ahti hirvonen

sehän ei liittynyt tähän pankkikriisiin millään tavalla vaan se oli sellainen pitemmän ajan suunnitelma sillon sillon tuota muutettiin silloisen yhdyspankin nimi liikepankki unitas oy:ksi
ja sitten perustettiin uusi liikepankki jolleka tää vanha nimi annettiin ja pankkitoiminta siirrettiin sille sille tuota uudelle yhdyspankille ja tästä tuli holding-yhtiö tälle tuota konsernille tästä liikepankki unitas oy:stä
ja sitten se seuraavana vuonna luopui liikepankkioikeuksistaan ja siitä tuli tavallinen yhtiö
ja näinollen sitten se ei tarvinnut enää hallintoneuvostoa vaan sille muodostettiin normaali ulkopuolinen hallitus

seppo konttinen

niin miksi pankkitoiminta otettiin pois unitas oy:ltä hyvä kysymys
mutta ahti hirvonen ilmotettiinko tästä pelastusoperaatiosta nimenmuutoksesta ja yhtiöjärjestyksen muutoksista tallettajille velkojille ja velallisille

ahti hirvonen

juu hyvin tarkkaan hyvin tarkkaan sehän oli sehän oli tietysti viranomaiset valvo sitä ja kaikki kansainväliset velalliset niille niille meillä kiersi sillon harri holmén joka oli pankin johtokunnan jäsen kiersi ympäri maailmaa ja piti näitä kokouksia joissa joissa tuota ne jotka oli sijoittanut rahaa saivat selostukset tästä
eikä siitä kenellekään mitään vahinkoa tietenkään tullutkaan
sehän perusteellisesti informoitiin julkisuuteen joo onhan se pankin historiassa myöskin sehän oli nimenomaan kaa kaa se hyvin tarkkaan kerrottiin

seppo konttinen

tässä tuota

ahti hirvonen

se oli tietysti aika monimutkainen operaatio moni ei ehkä ymmärtänyt sitä tai ei kiinnittänyt siihen huomiota sanotaan näin
eikä sillä ollut mitään teke ei ei sillä ollut kenellekään mitään haitallisia vaikutuksia

seppo konttinen

valtio siis antoi tukea tälle uudelle perustetulle pankille

ahti hirvonen

joo o hetkinen vaan mitenkähän se nyt oikein oli kyll mä luulen että se anto sille sille tuota noin niin unitas kyllä se oli unitas oy joka se ne rahat sai siitä

seppo konttinen

kyllä se ei ollut se oli suomen yhdyspankki

ahti hirvonen

no jaa ehkä se voi olla joo mutt ei sillä ollut mitään merkitystä joo kyllä

seppo konttinen

eli

ahti hirvonen

ja pää pääomaa vastaavasti joo ei siinä siinä ei oo mitään semmosta joka siinä ei oo mitään hämärää se oli kaikki täysin viranomaisten suostumuksella
ja suorastaan sillon muistan kun käytiin kertomassa suomen pankissa ja pankkitarkastusvirastossa niin pitivät sitä erittäin hyvänä

seppo konttinen

pelastettiinko tällä operaatiolla vanhojen omistajien rahat ja varallisuus

ahti hirvonen

siis missään tapauksessa valtiolle ei tullu siitä penninkään vahinkoa se on ihan varma
ei sillä mitään omistajia pelastettu mutta unitas omisti sen pankin kokonaan

seppo konttinen

niin

ahti hirvonen

jos jos sä etsit tämmöstä tässä jotakin hämärää niin lopetetaan tää keskustelu tähän
mä oon sataprosenttisen varma ett siinä ei ollut pienintäkään hämärää
pankkia ei tällä mitenkään pelastettu sii sillä ei olis ollu mitään vaikutusta vaikka se ois jatkanut ennallaankin

seppo konttinen

joo no kiitoksia haastattelusta

ahti hirvonen

joo

seppo konttinen

syp:n pääjohtaja ahti hirvonen käsi sydämellä jos asiassa ei kerran ollut mitään hämärää miksi syp sitten perustettiin samannimisenä uudelleen
en ymmärrä

nyt oli siis olemassa kaksi pankkia mutta minkälaista omaisuutta uuteen roskapankki syp:hen oikein siirrettiin
vanhasta syp:stä siirrettiin apportio-omaisuutena varallisuutta talletuksia velkoja ja niiden takauksia
jopa suomen pankin talletuksia siirrettiin roskapankkiin siunattiinko sielläkin tämä käsittämätön operaatio niinkuin hirvonen tuossa aiemmin vakuutti

vanhalle syp:lle eli siis uuden nimen saaneelle unitas oy:lle jätettiin hetkeksi liikepankkistatus niinkuin hirvonen sanoi
vaikka ei 19 hengen työvoimalla mitään pankkitoimintaa voitukaan pyörittää ja niin liikepankkistatustuksesta luovuttiinkin jo syyskuussa 92
näin oli itse asiassa pakko tehdä koska veronmaksajien pääomalainaa voitiin maksaa vain pankkitoimintaa harjoittavalle yhtiölle eli siis roskapankki syp:lle
vaarana oli että pääomalaina olisi mennyt rikkaalle emopankki unitakselle

unitaksen vuosikertomus paljastaa hirvosen ja wahlroosin tarkoituksena olleen pelastaa vanhat osakkeenomistajat ja työntää kaikki roskat roskapankki syp:lle joka myös teki valtion kanssa kaikki sitoumukset
myös siis tuon pankkitukisitoumuksen

valtiovarainministeri ja virkamiesjohto siunasi pankin nimenmuutoksen ja yhtiöjärjestyksen muutoksen
ja talletuspankkistatus hyväksyttiin kädenkäänteessä

kannuksen entinen elinkeinoasiamies ja pienyrittäjä riihimäeltä tekivät pääomasijoituksen roskapankki syp:n kanssa
sitoumus oli jopa vakuudeton
rahan saajana oli siis kerrattakoon vuotta aikaisemmin perustettu roskapankki jonka pääomat olivat sitä sun tätä

valtion herroja vietiin näin rätti silmillä roskapankin pelastajaksi
sitä todistaa pankkitukisopimuksen ehto jossa puhutaan pääomasijoituksen vaihtamisesta pankin osakkeisiin eli sanatarkasti näin

pankkitukisopimus, lukijana seppo konttinen

vaihdettaessa pääomasijoitusta pankin osakkeisiin vaihtosuhteena on pidettävä osakkeen nimellisarvoa tai sitä korkeampaa markkina-arvoa joka saadaan kun lasketaan vaihtovaatimuksen esittämistä edeltävän kahden kuukauden aikana julkisessa kaupankäynnissä osakkeesta maksettujen hintojen kaupankäyntimäärällä painotettu keskiarvo

seppo konttinen

kapulakieltä mutta tästä paljastuu se että valtion edustajat luulivat että roskapankki syp:n osakkeita noteerataan pörssissä
niitä ei siellä koskaan noteerattu ei julkisessa kaupankäynnissä
uskomaton moka

ja vielä uskomattomammaksi asian tekee se että vajaan parin miljardin pankkituella valtio olisi voinut ostaa lähes kokonaan emopankki unitaksen
uskomatonta

professori matti rudanko helsingin kauppakorkeakoulusta  kun pankkikriisi oli pahimmillaan niin ihmiset rupesivat tiedustelemaan sitä että mitkä ovat velallisen ja takaajan ja toisaalta tallettajien oikeudet
jos lähdetään ensiksi siitä että mitkä ovat tallettajien oikeudet noin yleensä

matti rudanko

tallettajahan on tehnyt sopimuksen  pankin kanssa siitä että hän on antanut ei oikeastaan niinku talletuksena vaan velaksi pankille summan rahaa siinä tarkoituksessa että hän tästä sijoituksena hyötyy tilille maksettavan koron ja toisaalta että rahat ovat siellä tallessa käytettävissä silloin kun niitä tarvitaan tiliehtojen mukaan tietysti
ja toisaalta pankki on sitoutunut rahoja hoitamaan sellaisena sijoituksena jonka ehdot on määritelty siinä tilisopimuksessa

seppo konttinen

entäs jos pankki sitten siirtää tämän talletuksen toiselle uudelle osakeyhtiölle

matti rudanko

siinä tilanne riippuu tietysti näistä sopimusehdoista mutta lähtökohta ja minimisuojahan on se että tämän tallettajan asema siinä sopimussuhteessa ei saa huonontua tämmösen muutoksen johdosta

seppo konttinen

kai tästä on ilmoitettava tallettajille

matti rudanko

kyllä siitä on ilmoitettava nyt on tosin tilanne sellainen että mitään yksityiskohtaisia lain normeja ei oo jossa näin sanotaan mutta hyvä pankkitapa ja sopimusoikeudelliset periaatteet ilman muuta tämmösen velvollisuuden asettavat

seppo konttinen

no puhutaan sitten velallisen oikeuksista ja velvollisuuksista mitkä ne ovat noin yleisesti ottaen professori rudanko

matti rudanko

velallisen päävelvollisuutena on tietysti maksaa velan korot ja pääoma maksusuunnitelman mukaan eräpäivinä siinä kai on ytimekäs vastaus tähän kysymykseen

seppo konttinen

entä sitten jos tämän velallisen asema muuttuu että nämä velat siirretään johonkin muualle esimerkiksi toiseen pankkiin

matti rudanko

ei nämä velvollisuudet ja oikeudet mitä velallisella sopimussuhteessa on niin tällasessa nimenomaan pankkisuhteessa muutu

seppo konttinen

pitääkö tästä ilmoittaa pankin asiakkaalle

matti rudanko

kyllä pitää

seppo konttinen

no sitten takaajan asema pitääkö takauksesta jos se muuttuu toiseen pankkiin tämä velka niin pitääkö tästä ilmoittaa takaajalle

matti rudanko

kyllä takaaja on tässä suhteessa ihan samassa asemassa kuin velallinen kyllä pitää ilmoittaa
tämähän on erityisen selvää niin sanotussa omavelkaisessa takauksessa missä velkoja voi vaatia heti eräpäivänä tätä velkaa myös takaajalta

seppo konttinen

onko teillä tiedossa tällaisia tapauksia että näin olisi käynyt suomen maassa

matti rudanko

ihan yksityiskohtaisia tapauksia ei ole tiedossa mutta tuolta velallisten kentältä sen suuntaisia viestejä tulee että tällaista hyvää pankkitapaa ei aina olisi ihan tarkkaan noudatettu

seppo konttinen

niin esimerkiksi suomen yhdyspankki samannimisenä perustettiin eli oli kaksi pankkia toiseen siirrettiin nämä velat ja vastuut ja toiseen sitten jotkut sanovat hyvä omaisuus
ulospäin näytti siltä että mitään ei olisi tapahtunut koska nimi säilyi entisenä mitäs mieltä te olette tällasesta toiminnasta

matti rudanko

jos sitä katsoo ihan tämän velallisen oikeussuojan kannalta niin asiahan olisi ollut kunnossa jos velallisen tai sanotaan takaajan asema olis säilynyt ennallaan
mutta nythän näihin on liittynyt selviä ongelmia on esimerkiksi tullut viestejä tilanteissa joissa velallinen tai takaaja väittää joutuneensa maksamaan kahteen kertaan sellaisia eriä jotka joko hänen toimestaan tai jonkun toisen toimesta on jo maksettu
samoin siis ylipäänsä epätietoisuutta on ollut siitä kuka on velkoja ja mikä on tilanne tässä velkasuhteessa saldot ja tämmöset on voinut olla epäselviä

seppo konttinen

niin kesällä 91 tuskin kukaan tiesi että yhdyspankki muutti nimensä suomen yhdyspankki muutti nimensä
osakeyhtiö muuttui mutta nimi säilyi samana että ulospäin tästä operaatiosta tuskin kukaan ties kukaan muu kuin pankin johto

tämä pankkiherrojen kuppaus
se hipoo täydellisyyttä
ensin sumutettiin pankin pienasiakkaita ja sitten pelastettiin suuri raha omistajineen operaatio roskapankilla
tämä tiesi usein pankin tunnollisten pienasiakkaiden joutumista ikuisiksi ajoiksi pankkivangeiksi

olisiko jo aika armahtaa vai mitä hirvonen ja wahlroos käsi raamatulla

mitä se nuori pääministeri aho sanoikaan säätytalolla
virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava

TALOUSARVION TOIMITTAJA OLI SEPPO KONTTINEN

siitä mistä voi puhua-ohjelmassa kerrotaan kuinka hullu apina kesytetään filosofisilla harjoituksilla
tamperelainen filosofi yhteiskuntatieteiden tohtori timo klemola on jo vuosia harjoittanut zeniläistä filosofiaa
tässä tuhansia vuosia vanhassa itämaisessa ajattelussa filosofia ymmärretään ruumiinharjoitukseksi toisin kuin lännessä jossa filosofia tapahtuu päässä
seuraavan 25 minuutin ajan timo klemola selvittää kuinka mieli saadaan tyyntymään filosofisilla harjoituksilla
ohjelman lomassa kuullaan jukka mikkolan lukemia zen-runoja toimittaja on liisa vihmanen

Yle. Radio perjantaina 14.05.2004. Nauhalta kuunnellut Pertti Manninen.

http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm

Lue myös!

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki.

Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille.

http://www.sanomanetti.fi/1999/12/09/n9919arsenaljapankki.htm

 

Linkkejä ja kuvia. Valikoima.

"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

"Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.
Nettisanomat 12.08.1999.

"Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!" 
Nettisanomat 18.11.1999. 

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen.
Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 
Torstaina 01.04.2004.

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  
Nettisanomat 18.11.1999. 

"Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa." Ilta-Sanomat 16.11.1999.  
Nettisanomat 18.11.1999.
 

"Ruotsissa päästiin ainakin kuiville. Norjassa valtio on jo tähän mennessä voittanut. Ja lisää tuottoa on odotettavissa. Siellä valtio otti tukensa vastikkeeksi sumeilematta omistusta pankeista."  Kaleva 18.11.1999
Nettisanomat 18.11.1999. 

"Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy." Velkaneuvoja Ritva Anttonen. Keskisuomalainen 15.05.2001. 
Nettisanomat 17.05.2001. 

Aho - anteeksiantamaton amatööri? Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. 
Nettisanomat 14.10.1999.

Velka, vankeus vai armo? Pääkirjoitus.
Nettisanomat 17.05.2001.

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat?  Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla.  Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? 
Nettisanomat 18.11.1999.


Tukea se on takaisinmaksettukin tuki. MATTI EKLUND Helsinki Kauppalehti tiistaina 7.12.1999. Mielipide.   Nettisanomat 09.12.1999.

Lue myös! "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." Iltasanomat 26.10.1999. 
Nettisanomat 28.10.1999.


"Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin."  
Nettisanomat 18.11.1999. 

Kuinka velallinen pääsi pankkivankeusta sopimukseen pankin kanssa, mutta joutui osille tulleen asianajaja (Pekka Mononen)  vangiksi pankin virkailijan (Lauri Kara) myötävaikutuksella asian hoidon ja sitten oikeudenkäynneissä todistajan muistamattomuuden takia. Pankki oli luvannut tehdä sopimuksen niin, ettei siitä tulisi velalliselle mitään kuluja. Asianajajan tyytymättömyys maksuttomasta oikeudenkäynnistä saamaansa korvaukseen johti kuitenkin siis uuteen vankeuteen!
sanomanetti.fi 06.05.2004!

Lisää luettavaa alla olevalla Nettisanomien omalla haulla!

http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm


Tämä linkkilista on julkaistu aiemmin 17.05.2001. 

kiirastorstaina 2001 - etusivu - kaipuu - matteus - evankeliumi - velka - kertomus - pääkirjoitus - kuva - kuvat - elokuva - sanomanetti.fi 12.04.01 - ... 
Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo ...
  ...velkakertomuksista"Ja niin verottaja, pankki, velkojat ja pesänhoitajat veivät kaiken, minkä kykenivät kenenkään estämättä." kiirastorstaina 2001. ...
  ... Otteitavelkakertomuksista"Toivon, että jokin ihme pelastaisi perheemme tuholta. Joskus olen toivonut rekan ajavan päällemme. Ja kaksi kertaa olen ...
  ... korkoihin. Kahdentoista vuoden velkavankeuden aikana noin miljoonan markan velka on kasvanut seitsemään miljoonaan ja kasvaa edelleen. - - Viimeinen ...


otteita velkakertomuksista - vanhassa kirkossa kuultiin karmeita tarinoita - sanomanetti.fi 20.04.00
 ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteitavelkakertomuksistaTyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
  ... Otteitavelkakertomuksista"Toivon, että jokin ihme pelastaisi perheemme tuholta. Joskus olen toivonut rekan ajavan päällemme. Ja kaksi kertaa olen ...
  ... korkoihin. Kahdentoista vuoden velkavankeuden aikana noin miljoonan markan velka on kasvanut seitsemään miljoonaan ja kasvaa edelleen. - - Viimeinen ...
etusivu - miksei piinaviikolla luettaisi ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista - diakoniasihteeri kaarina lappalainen - ...
 ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteitavelkakertomuksistaTyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
vanhassa kirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita - niiden rinnalla karpolla ei ole juurikaan asiaa - ... 
  ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteita velkakertomuksista Tyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
jot - osakkeiden arvo romahtanut - viestintäjohtaja eronnut - veikko lesonen - timo korhonen - sanomanetti.fi 20.04.00
 ... osakkeiden arvo on romahtanut kirkossa kuultiin karmeita tarinoita otteitavelkakertomuksistaTyttö ja Leica hanami ilmot torstaina 20. huhtikuuta ...
pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ... 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... jokainen suomalainen muistaa sen pitkään. Kriisin hintana on edelleenkin velka, josta jokainen suomalainen kantaa 10 000 markan henkilökohtaista ...
  ... -Velkavankeuteen ja unohdukseen tuomitut tarvitsevat yleistä ja yhtäläistä velka-armahdusta, Smeds julisti. Velallisia ei pelastettu Perussuomalaisten ...
  ... kun taas kriisin alkuvaiheenvelka-asiakkaat voivat useimmiten kaikkea muuta kuin hyvin, Vistbacka sanoi. Myös Vistbacka ehdottaa velka-armahdusta ...

pankinomistajien tuki - mauno koivisto - esko aho - ulf sundqvist - pentti kouri - per-erik lundh - jaakko lassila - voutilaisen ajoitettu juoni - ...
  ... ja unohdukseen tuomitut tarvitsevat yleistä ja yhtäläistä akordia, velka-armahdusta, laajaa sopimisen ja sovittelun henkeä". Perusssuomalaisten Raimo ...
sanomanetti.fi - 19.04.01 - etusivu - nokia - matti ahde - janne virkkunen - pekka karhuvaara - kuolema - raid - lätkä - elämä - pääkirjoitus - ... 
  ...velkakertomuksista"Ja niin verottaja, pankki, velkojat ja pesänhoitajat veivät kaiken, minkä kykenivät kenenkään estämättä." kiirastorstaina 2001. ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo


1. viikon kuva - pankkikonttorin karu kohtalo - pertti manninen - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - joka torstai 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... "Pankkikonttorinkaru kohtalo" Keski-Suomen Säästöpankki Suomen Säästöpankki Kansallis-Osake-Pankki Merita Tyhjillään monta vuotta ja edelleen... ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 etusivulle Lahjoita ruokaa: "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia ...
etusivu - viikon kuvakysymys - mikä liikaa? - kulvik operoi jerseyn saarilla - viimeinen painokone? - minä ja media - sanomanetti.fi 16.12.99 - avoin - ... .. 

  ... Pankkikonttorin karu kohtalo torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 bisnes + urheilu = urheilubisnes "Lyytikäinen ja Harkimo sukset ristissä". ...
pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ...
valokuvagalleria hakemisto kaikki lehdet sanomanetti.fi 1999/17 vanhin edellinen tämä nyt seuraava uusin Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo: Säästöpankki - Säästöpankki - KOP- Merita - TYHJÄ. Mitä STT kertoi "Suuresta pankkituki-keskustelusta" ja mitä tästä ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo: Säästöpankki - Säästöpankki - KOP- Merita - TYHJÄ. Mitä STT kertoi "Suuresta pankkituki-keskustelusta" ja mitä tästä ...
  ... Pankkikonttorin karu kohtalo torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 etusivulle Lahjoita ruokaa: "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo


1. vallan väärinkäyttö - martti ahtisaari - bill clinton - hannes kulvik - armahdukset - armahdus - vero - jälkiverot - pentti kouri - kouri-kaupat - ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo


1. ulf sundqvist - halusiko arsenal-silta todellista ulosottoa? - jarmo matinlassi vain teetti ulosottoselvityksiä? - netisanomat.com 04.11.99 - avoin - joka ...
... Halusiko Arsenal-Silta todellistaulosottoa? Entisen STS:n pääjohtaja Ulf Sundqvistin oikeudenkäynti näyttää jälleen kerran mihin hyvä asianajaja ...

 


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo

 

ilmoitukset

pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ... 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Ja myös! Aho - anteeksi antamaton amatööri? ...
  ... Keskustan mielestäpankkituki oli välttämätön paha. Siimes pitää pankkien huonon palvelun syynä kilpailun puutetta (11/17/99 23:03:50) HELSINKI, STT ...
pankkituki - kompastuuko aho pankkisaliin? - norjassa valtio otti haltuunsa - lindblom vääristelee - paikallispankkeja painostettiin - pankkimurros ollut ...Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Pankkitukipuheetjatkuvat Timo Paakki "Monissa muiden alojen yrityksissä ajatellaankin yleisesti, että asiakkaat tuottavat. Siksi heidän käyntejään ...
  ... pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan"pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, ...
etusivu - miten voi sivistynyt kansakunta sallia pankkikriisiksi kutsutun toiminnan ja suoranaisen koronkiskonnan? - pankkituki - sanomanetti.fi 25.05.00 ... 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä huhtikuu ...
eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä - tapio soivio - pankkituki - pankinomistajien tuki - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä huhtikuu 2000. Viikon ...
ottakaa varas kiinni ! - viikon kuva - kuvasarja - pertti manninen - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai - pankkituki
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki
pankkituki - pankinomistajien tuki - tukea se on takaisin maksettukin tuki - arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille - matti eklund - harri ruohola - ...
etusivu - riittävätkö rahasi ruokaan? - viikon kysymys - katujuopottelu - rantojen ryöstö golf-seuralle -pankkituki ruotsiin - pääkirjoitus - ... 
valokuvagalleria hakemisto kaikki aiemmat sanomanetti.fi 1999/08 vanhin edellinen tämä nyt seuraava uusin 1999/8b maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999 ...
matti inha - pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu - eino halonen - markku pohjola - taisto joensuu - pankkituki - totisinta totta suomessa 1993 - ... 
valokuvagalleria hakemisto kaikki aiemmat sanomanetti.fi 1999/08 vanhin edellinen tämä nyt seuraava uusin 1999/8 torstaina syyskuun 23. päivänä 1999 Joka ...
etusivu - varjoja - varjoja - varjoja - pankinomistajien tuessa - speden peleissä - arena-teatterissa - jyväskylä paviljongissa - viikonkuva 1 - viikonkuva ...
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle! ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...

harry harkimo sopimuskumppanina 2 - tapaus hjk - olli-pekka lyytikäinen - harkimoiden hattutemppu - pentti sainio - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - ... 
Viikon kuva: Pankkikonttorin karu kohtalo ...
  ... Mitä STT kertoi "Suurestapankkituki- keskustelusta" ja mitä tästä poimittiin edelleen kerrottavaksi? Poliisien liitto politikoi: Häkämies on ...


etusivu - viikon kuva - viikon kettunen - viikon ovi - viikon supo - sanomanetti.fi 01.06.00 - avoin - joka torstai 
  ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. aiemmin ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän ...
etusivu - käytä yläpäätä - hyppää kantapäät edellä - kesän hyvä teko - opeta lapsi uimaan - sanomanetti.fi 08.06.00 - avoin - joka torstai - 2000 
... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. aiemmin ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän ...
etusivu - lomalla - rannalla - sanomanetti.fi 15.06.00 - 22.06.00 - 29.06.00 - 06.07.00 - 13.07.00 - 20.07.00 - 27-07.00 avoin - joka torstai - 2000 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajien tuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. aiemmin ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän ...

pankinomistajien tuki - mauno koivisto - esko aho - ulf sundqvist - pentti kouri - per-erik lundh - jaakko lassila - voutilaisen ajoitettu juoni - ...
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... "Pankkituki"- keskustelu eduskunnassa Helsingin Sanomien mukaan (Jaakko Hautamäki ja Jouni Mölsä). Helsingin Sanomat, torstaina 18 marraskuuta 1999. Ei ...
  ... Perusssuomalaisten Raimo Vistbacka totesi, että:"pankkituki olisi pitänyt kierrättää velallisten kautta"." Remonttiryhmän Risto Kuisma arvioi, että ...
varjoja - speden peleissä - arenateatterissa - lain yläpuolella - jouko k. leskinen - mika salo - sundqvist - arsenal-silta - matinlassi - sanomanetti.fi ... 
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan ...
etusivu - romut pois paviljongin edestä - selänne ampui kolme surmanluotia dallasissa - kopterien yhteishankinta bluffia? - viikon kysymys - ... 
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta: Harry Harkimo ...
etusivu - hakkaamista harkimon hartwall areenalla - urheilubisnes - harkimo - lyytikäinen - kummola - viikon kysymys - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - ...
  ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta: Harry Harkimo ...
etusivu - kela - tilintarkastus - tarkoituksenmukaisuustilintarkastus - gangsteritilintarkastus - viikon kysymys - sanomanetti.fi 09.11.99 - avoin - joka ... 
 ... Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen ...
  ... Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta: Harry Harkimo ...

1. pankinomistajien tuki - mauno koivisto - esko aho - ulf sundqvist - pentti kouri - per-erik lundh - jaakko lassila - voutilaisen ajoitettu juoni - ...
...Pankinomistajientuki Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 torstaina marraskuun 18. päivänä 1999 Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Per-Erik Lundh vai Jaakko Lassila vai vai vai ... voi voi ...
  ...Pankinomistajientuessa VARJOJA Mauno Koivisto, entinen Suomen tasavallan presidentti, entinen Suomen Pankin johtaja ja entinen Työväen Säästöpankin ...
eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä - tapio soivio - pankkituki - pankinomistajien tuki - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä huhtikuu 2000. Viikon ...
pankkituki -pankinomistajientuki - tukea se on takaisin maksettukin tuki - arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille - matti eklund - harri ruohola - ... 
sanomanetti.fi - avoin nettilehti - ilmestyy joka torstai. Uutisia, juttuja ja valokuvia. Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja vuosien varrelta.
pankkituki - kompastuuko aho pankkisaliin? - norjassa valtio otti haltuunsa - lindblom vääristelee - paikallispankkeja painostettiin - pankkimurros ollut ... 
sanomanetti.fi - avoin nettilehti - ilmestyy joka torstai. Uutisia, juttuja ja valokuvia. Hesan Sanomat - Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.
  ...Pankinomistajientuki Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 maanantaina marraskuun 22. päivänä 1999 Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva ...
  ... "Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin! Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!" torstaina elokuun 12. päivänä vuonna 1999 Tässä numerossa: ...
etusivu - ilkka suominen armahdettiin - erkki tuomioja - björn wahlroos - niinistö - lipponen - puhkupillit - kiukas - zyskowicz - siitonen - virkkunen - ... 
 ... Ette maksa tarpeeksipankinomistajientukea! Suuri Sanan Selittäjä Zyskowicz sai sittenkin sanansa solmuun, suuret selitykset suistivat suohon. Siis: ...
  ... Ette maksa tarpeeksipankinomistajientukea! KIRJOITA MIELIPITEESI TOIMITUKSELLE: ... Ylläolevalle lomakkeelle kirjoitetun teksti välittyy anonyymina, ...
etusivu - miten voi sivistynyt kansakunta sallia pankkikriisiksi kutsutun toiminnan ja suoranaisen koronkiskonnan? - pankkituki - sanomanetti.fi 25.05.00 ...
  ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
etusivu - viikon kuva - viikon kettunen - viikon ovi - viikon supo - sanomanetti.fi 01.06.00 - avoin - joka torstai
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
etusivu - käytä yläpäätä - hyppää kantapäät edellä - kesän hyvä teko - opeta lapsi uimaan - sanomanetti.fi 08.06.00 - avoin - joka torstai - 2000 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
etusivu - lomalla - rannalla - sanomanetti.fi 15.06.00 - 22.06.00 - 29.06.00 - 06.07.00 - 13.07.00 - 20.07.00 - 27-07.00 avoin - joka torstai - 2000 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki hakukenttä ylhäällä! sanomanetti.fi 99/17 torstaina marraskuun 25. päivänä ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...

ottakaa varas kiinni ! - viikon kuva - kuvasarja - pertti manninen - sanomanetti.fi 25.05.00 - avoin - joka torstai - pankkituki 
 ... hae lisää sanomanetti.fi:ista! esim. pankkituki,pankinomistajientuki
presidentinvaalit - luonteenpiirteitä kaivetaan esille - uosukainen lupsakka - aho kireä - rehn kompasteleva - sanomanetti.fi 25.11,99 - avoin - joka torstai 
Viikon kuva: Pankkikonttorin karu kohtalo ...
  ...Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Presidenttiehdokas Elisabeth ...
etusivu - puhkupillit jyväskylän kesässä - viikon kuvakertomus - pehkonen - viitanen - perho - ikonen - helsingin sanomat - hurskastelu - työttömät - ... 
 ...Pankinomistajien- tukeako tässäkin maksetaan? (Nettisanomat 5.8.99 pm) seuraava Nuoret ovat aina halunneet kivuta ylöspäin, kun heille on siihen annettu ...
  ...Pankinomistajien- tukeako tässäkin maksetaan? (Nettisanomat 5.8.99 pm) alkuun Jaakko Pehkonen: Mistä töitä pitkäaikaistyöttömille? (Katkelmia ...
pankkituki - pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta - antti-pekka pietilä - stt kyllä kertoi mistä eduskunnassa puhuttiin, lehdistö ei - siitä mistä ei ... 
Voiko kolmosen ratikkaan kadottaa ystävän? ...
  ... Varjojapankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ... Tahallinen hämäys ...
  ... "Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin! Ette maksa tarpeeksipankinomistajientukea!" torstaina elokuun 12. päivänä vuonna 1999. Seuraavat STT:n ...
etusivu - joulusanomat - jouluviikon kuva - onnellinen lapsi - kuvakertomus - pertti manninen - erika manninen - sanomanetti.fi 23.12.99 - avoin - joka
Milloin ihminen vapautuu ...
  ... Kaupunginjohtaja Kettunen - uupumaton ideanikkari Mauno Koivisto Varjojapankinomistajientuessa Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin ...
  ... Merita-Nordbanken: Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin.Pankinomistajientuki Varjojapankinomistajientuessa Posti Kokonaisuus kadoksissa Suomen valtio ...
etusivu - hakkaamista harkimon hartwall areenalla - urheilubisnes - harkimo - lyytikäinen - kummola - viikon kysymys - sanomanetti.fi 25.11.99 - avoin - ... 
 ... vai Erkki ikonen? Arena-teatterissa Antti Viinikka vai Eva-Riitta Siitonen.Pankinomistajientuessa Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai ...


viikonkuva 25.11.99
pankkikonttorin karu kohtalo

 

ilmoitukset


 

Ahde Lue! - Nokia Lue!

Hjallis Haista Vittu! Kuva

Arkisto 1999. ...Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:  Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos ...

 

Arkisto 1999. Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan.

Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui.

Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä.

Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:
Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta.

Voi aikoja, voi tapoja!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)

http://www.sanomanetti.fi/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

 

Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon. Video

Video: Nettisanomat 20130915 Hjallis haista vittu!! Yle Urheiluruutu 20130914.

Jokerien fanit levittävät lakana-banderollin Rauman jäähallissa lauantai-iltana 14.09.2013. "Hjallis haista vittu!! S-kirjaimet taalan merkein. Toisessa hiukan pienemmässä lukee: "Ei Raha Kiekkoa!". Urheiluruudun tämän uutisen otsikko:"Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon!". Harkimon Twitter-viesti ja Duvfa ajettiin pukukoppiin ja Rauma voitti jännittävän ottelun 2 -1.

http://youtu.be/XFVl0sAqIUg

Kuvassa: "HJALLI$ HAI$TA VITTU!!" Yle Urheiluruutu lauantai 2013-09-14.

Heinäkuussa:

"Karalahden Jokerit-saaga päättyi jo ennen kuin se alkoi".



"Paljon melua tyhjästä".
Keskisuomalainen. Urheilu. Perjantaina 2013-07-19.

Kuva: Pertti Manninen perjantaina 2013-07-19 12:31 Rosannen terassilla Laukaassa, jossa Forcit Oy on saanut hetki sitten luvan käynnistää tuotantonsa uudelleen viimeviikkoisen vaaratilanteen jälkeen.


Mm. 2007:
Jere Karalahti kunnian päivinään.  Kuva Suomi-Kanada -ottelusta 3-1 keväällä 2001. Nettisanomat 2001-04-19. 
Tänään elämä on umpisolmussa ja liiga asetti hänet eilen pelikieltoon solmujen selvittämisen ajaksi.

http://www.sanomanetti.fi/2007/12/13/etusivu.htm#jere

Harkimo höynäytti faneja Karalahdella. Medianhallintamestari asialla.

heinäkuu 19, 2013

Harkimo höynäytti faneja Karalahdella. Medianhallintamestari asialla.

Ei voi kuin ihailla kuinka taitavasti, oikeasti, Harry Harkimo hallitsee mediamanipuloinnin ja siinä sivussa tällä kertaa fanien höynäyttämisen. Fanien ”raivo” KHL-kaupasta kanavoitiin väitteellä, että Jere Karalahti olisi tulossa Jokereihin. Kyllä Harkimo tiesi, että se nostattaa valtavan myrskyn ja jonkunlaisen neuvottelukokouksen jälkeen Karalahdesta luovuttiin!

Tätä tempausta voi verrata esimerkiksi Juhani Peltosen telomiseen, jonka Harkimo järjesti ennen edelliskauden alkua (Ben Amor oli siinä asialla), Silloin saatiin Helsingin Sanomat vetäytymään Jokereiden sponsoroinnista, ei vielä sentään Sanoma Oy:tä merkittävästä osaomistuksesta. Tämä vetäytyminen toteutui sitten Helsinki-Halli Oy:n myymisellä venäläismiljardöörille ja KHL-siirtymiselle, joka tietenkin vaatii hyvin onnistuakseen fanien ja kannattajien hyväksymisen.

Tätä helpottaa se, että Jere Karalahti ei tulekaan Jokereihin.

”Kyllä Harkimo on reilu jätkä”.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2013-07-19 09:17.

Tags: , ,

http://viikkosanomat.fi/2013/07/19/harkimo-hoynaytti-faneja-karalahdella-medianhallintamestari-asialla/

Lue myös!

Sanoma pääsi Jokerit-sotkusta Harkimon avulla kuin koira veräjästä. ”Taivaan lahja”.

Peltosen aivotärähdyskin tarvittiin Sanoman irtautumisessa Helsinki-Hallista ja Jokereista KHL-matkalla.

http://viikkosanomat.fi/2013/07/17/sanoma-paasi-jokerit-sotkusta-harkimon-avulla-kuin-koira-verajasta-taivaan-lahja/

http://viikkosanomat.fi/2013/07/06/peltosen-aivotarahdyskin-tarvittiin-sanoman-irtautumisessa-helsinki-hallista-ja-jokereista-khl-matkalla/



Lukko löi Jokerit, fanit protestoivat. - Harkimo: "Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon". HS sunnuntai 2013-09-15



Kuvassa: "Ei Raha Kiekkoa!" - "HJALLI$ HAI$TA U" HS sunnuntai 2013-09-15

"Jokerifanit levittivät katsomooon lakanoita, joissa muun muassa haistateltiin joukkueen omistajalle Harry Harkimolle."

"Avauserässä fanikatsomossa oli kaksi lakanaa. Isommassa, kymmenen metriä pitkässä kaksiosaisessa lakanassa, haistateltiin alatyylisesti Harkimolle. Tekstien s-kirjainet oli korvattu dollarimerkeillä. Pienemmässä luki "ei rahakiekkoa".

"Jokerien fanikatsomosta lähetettiin Harry Harkimolle seurapomon KHL-suunnitelmia vastustavat lakanaterveiset."
Helsingin Sanomat sunnuntai 2013-09-15.

Kuvat: Nettisanomat. Pertti Manninen. Isonna!


Jokerifanien lakana sai Harkimon suuttumaan. Keskisuomalainen STT sunnuntai 2013-09-15.



Ei kuvaa.
"Liigakautensa avanneen Jokerien kannattajien katsomolakana hätkähdytti lauantaina Raumalla. Vierasjoukkueen fanien mielenilmauksessa haistateltiin seuran toimitusjohtajalle Hjallis Harkimolle. Vastalause koski ilmeisesti Jokerien kotihallin myyntiä ja siirtymistä KHL-liigaan."

"Haistattelulakanan lisäksi Jokerifanien katsomonosassa oli toinen pienempi lakana, jossa luki "Ei rahakiekkoa".

Keskisuomalainen STT sunnuntai 2013-09-15.
Kuvat: Nettisanomat. Pertti Manninen. Isonna!


MTV3:n tulosruudussa ei kerrottu fanien mielenosoituksesta mitään. Näytettiin pelin lisäksi Lukon valmentaja Risto Dufvan poistuminen pukusuojaan helmat ja käsi terävästi heiluen. Duvfa oli astunut jäälle, jonne hänellä ei tietenkään ollut mitään oikeutta mennä pelin aikana. Kuva: Nettisanomat. Pertti Manninen.



Heinäkuu 2013. Ilta-Sanomat panimoteollisuuden agentti?



Ilta-Sanomat valitsi Harkimon haastattelusta tämän oluen nauttimista koskevan lausahduksen etusivulleen!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Ylä-Ruth. Keskiviikkona 2013-07-31 12:05 ja 12:10. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


2010. Liikemies Harry Harkimo penää olematonta kunniaansa Lue! Helsinki-Halli. Kauppa tutkitaan? Lue! Ilta-Sanomat ja panimoteollisuus Lue!


Elokuu 2013. Urheilu. Viikkosanomat.

”Hänellä on vahva eettinen näkemys, jota hän on pystynyt toteuttamaan. Siinä mielessä ihan hienoa. Uskon, että hän eettisesti myös ymmärtää, miten Olympiakomitean tulee tässä tilanteessa toimia.” Risto Nieminen Paavo Arhinmäestä.

elokuu 21, 2013

Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Niemisen eettinen luonnehdinta Paavo Arhinmäen sateenkaarilipun heiluttelusta uutisessa, jossa Suomen Olympiakomitea kieltää sateenkaarikynnet Sotshin Olympialaisissa.

Lähde: HS.fi keskiviikkona 2013-08-21.

Viikkosanomat. Pertti Manninen Keskiviikkona 2013-08-21 21:47

Tags: ,

http://viikkosanomat.fi/2013/08/21/hanella-on-vahva-
eettinen-nakemys-jota-han-on-pystynyt-toteuttamaan-siina-
mielessa-ihan-hienoa-uskon-etta-han-eettisesti-myos-
ymmartaa-miten-olympiakomitean-tulee-tassa-tilanteessa-toimia/

Elokuu 2013. Talous. Viikkosanomat.

Kustantajan mukaan Mahdoton menetys – Kasvun paikkana Nokia on kertomus miehestä, josta tuli Nokian päätuhooja …

elokuu 21, 2013

Ollilan ja Harri Saukkomaan kirjoittama elämäkerta ilmestyy lokakuussa, kertoo Otava tiedotteessaan. Kustantajan mukaan Mahdoton menestys – Kasvun paikkana Nokia on ”kertomus miehestä, josta tuli Nokian pääjohtaja, vaikka hänestä piti tulla fyysikko tai taloustieteilijä”.
Uusi Suomi

Otsikko Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-08-21 02:25

Tags: , http://viikkosanomat.fi/2013/08/21/kustantajan-mukaan-mahdoton-menetys-kasvun-paikkana-nokia-on-kertomus-miehesta-josta-tuli-nokian-paatuhooja/


Elokuu 2013. Politiikka ja urheilu. Viikkosanomat.

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sekoilee: HS kirjoitti väärin, en ole kieltänyt sateenkaarikynsiä.

elokuu 22, 2013

HS:n  julkaisemassa uutisessa on seuraava alku:

LAINAUS ALKAA

UUTISET URHEILU

Suomen olympiakomitea kieltää kilpailijoilta sateenkaarikynnet
21.8.2013 20:35 Päivitetty 21.8.2013 21:55

Jussi Sippola
HELSINGIN SANOMAT

(Kuvateksti:) Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sanoo, että suomalainen urheilija voidaan sulkea ulos Sotšin olympialaisista, jos hän maalaa kyntensä sateenkaaren väreihin. PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

Olympiakomitean linja on selvä.

Jos suomalainen urheilija maalaa kyntensä sateenkaaren värein Sotšin olympialaisissa ensi vuonna, hänet voidaan sulkea kisoista.
”Monen mielestä se voi vaikuttaa kylmältä, mutta toisaalta se on mahdollistanut sen, että kilpailut ovat säilyneet globaaleina ja ilman boikotteja”, sanoo Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen.

Hän puhuu olympialiikkeen säännöistä, jotka kieltävät poliittisten viestien lisäksi muun muassa mainonnan.

”Urheilija sitoutuu näihin sääntöihin.”

Olympiakomitean hallitus käsitteli paljon kritisoitua Venäjän homopropagandalakia kokouksessaan keskiviikkona. Laki kieltää ”homopropagandan” levittämisen alaikäisille Venäjällä.

”Kisojen ulkopuolella ihmiset ovat vapaita ottamaan kantaa, mutta kisojen aikana ei”, Nieminen sanoi.

LAINAUS LOPPUU

Suomen olympiakomitea kieltää kilpailijoilta sateenkaarikynnet – Seksuaalivähemmistöt – Urheilu – Helsingin Sanomat

Päivitetyssä versiossa sitten kerrotaan Niemisen soittaneen toimitukseen ja kiistäneen aikaisemman sanomansa.

Tähän sitten Olympiakomitean julkaisema tiedote asiasta niin kuvana kuin tekstinä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2013-08-22 17:37

TIEDOTE ALKAA

http://www.noc.fi/?x2008=7544564

Suomen Olympiakomitea ei kiellä sateenkaarikynsiä urheilijoilta

22.8.2013



suurenna kuva
>>>

Toisin kuin Helsingin Sanomat eilen verkkosivuillaan virheellisesti otsikoi, Suomen Olympiakomitea ei erikseen kiellä sateenkaarikynsiä urheilijoilta.

Olympiakomitean hallitus keskusteli eilen kokouksessaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Olympiakomitean suhtautumisesta siihen. Hallitus totesi, että Suomen Olympiakomitea on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen Olympiakomitean sääntöjä, jotka kieltävät poliittiset kannanotot kisa-aikana. Asiasta tiedotettiin eilen myös Olympiakomitean kotisivuilla kohdassa ilmoitukset / Hallituksen päätöksiä.

- Suomen Olympiakomitea ei voi sen paremmin kieltää kuin salliakaan sateenkaarikynsiä olympiaurheilijoilta, vaan asiasta päättää Kansainvälinen Olympiakomitea, joka määrittelee, milloin kyseessä on säännöissä mainittu poliittinen kannanotto, sanoo Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen.

Nieminen korostaa, että Kansainvälinen Olympialiike ja Suomen Olympiakomitea pitävät urheilua kaikille kuuluvana ihmisoikeutena.

- Urheilu on ihmisoikeus, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille maailman ihmisille etniseen taustaan, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta, Nieminen sanoo.

KOK:n säännöt (Olympic Charter)

TIEDOTE LOPPUU

Lue myös edellispäivän  kirjoitus:

”Hänellä on vahva eettinen näkemys, jota hän on pystynyt toteuttamaan. Siinä mielessä ihan hienoa. Uskon, että hän eettisesti myös ymmärtää, miten Olympiakomitean tulee tässä tilanteessa toimia.” Risto Nieminen Paavo Arhinmäestä.

elokuu 21, 2013

Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Niemisen eettinen luonnehdinta Paavo Arhinmäen sateenkaarilipun heiluttelusta uutisessa, jossa Suomen Olympiakomitea kieltää sateenkaarikynnet Sotshin Olympialaisissa.

Lähde; HS.fi keskiviikkona 2013-08-21.
http://www.hs.fi/urheilu/Suomen+olympiakomitea+
kielt%C3%A4%C3%A4
+kilpailijoilta+sateenkaarikynnet/
a1377055621676?ref=tf_iHSisboksi300-
artikkeli&jako=3a9f67bf85b246a3bace16f41c244e81

Viikkosanomat. Pertti Manninen Keskiviikkona 2013-08-21 21:47

Tags: ,

Lisäys
Hallituksen päätös ko. asiasta:

”Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia rajoittava laki Venäjällä

Hallitus keskusteli Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Olympiakomitean suhtautumisesta siihen. Todettiin, että Suomen Olympiakomitea on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen Olympiakomitean sääntöjä, jotka kieltävät poliittiset kannanotot olympiakisojen aikana. Suomen Olympiakomitea pitää urheilua ihmisoikeutena, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille maailman ihmisille etniseen taustaan, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta. ”

Läsnä hallituksesta: Risto Nieminen, Jukka Rauhala, Kalervo Kummola, Maria Laakso, Tuuli Merikoski, Antti Peltoniemi, Peter Tallberg, Emma Terho, Hannu Tihinen, Susanna Rahkamo, Olli-Pekka Karjalainen, Antti Pihlakoski.

Läsnä Olympiakomitean toimihenkilöistä: Mika Kojonkoski, Leena Paavolainen, Hanna Sarkeala, Mika Sulin, Jari Elo, Laura Lehtonen.

http://www.noc.fi/?x43=7540661

Tags: 
,


Suomen olympiakomitean tiedote sateenkaarikynsistä torstaina 2013-08-22.


Elokuu 2013. Politiikka. Viikkosanomat.

Professori ei ymmärrä lipun merkitystä: ”Itse asiassa lipun liehuttaminen on hienovaraisempi mielipiteenilmaus kuin sanallinen Venäjän lakien moittiminen. Sanat voisi Venäjän valtio ottaa virallisena ja suhteita huonontavana, lipunliehutukseen puuttuminen sen sijaan voisi olla outoa, kun katsomossa niin monet liput liehuvat joka tapauksessa.” Erkki Karvonen.

elokuu 19, 2013

Ei tietenkään voi olla varma onko professori Karvonen ikinä osallistunut vappumarssiin punalippujen liehuessa. Enpä usko tai ainakaan hän ei ole sisäistänyt lippujen merkitystä. Lienee kuitenkin nähnyt kuvia natsiparaatien jättitapahtumista, joissa lipuilla oli todella merkitystä kansan kiihottamisesta.

Tämä lause on poimittu MTV3:n uutisesta, joka kokonaisuudessaan on osoitteessa: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/08/1793435/professori-ministerikin-saa-heiluttaa-sateenkaarilippua

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Maanantai 2013-08-19 22:36.

Professori: Ministerikin saa heiluttaa sateenkaarilippua

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki keskustelee provokaatiostaan Venäjän urheiluministeri Vitali Mutkon kanssa MM-kisoissa Moskovassa 17.8.2013.

Tags: 
,
,,
 

http://viikkosanomat.fi/2013/08/19/professori-ei-ymmarra-lipun-merkitysta-itse-asiassa-lipun-liehuttaminen-on-hienovaraisempi-mielipiteenilmaus-kuin-sanallinen-venajan-lakien-moittiminen-sanat-voisi-venajan-valtio-ottaa-virallisena/


Lauantai-illan huumaa.

Kuvassa vanha, alkuperäisin kilvin varustettu kuplavolkkari kiitää rauhallisesti Laukaan pääkatua, joka on välillä aivan autio.

Kaupat, muut kuin Siwa, ovat sulkeneet ovensa, niin K-Kaupan vieressä oleva Alkokin. R-kioskilla ihmiset tekevät hankintojaan ostaen lehtiä ja purtavaa, toiset syytävät kolikoitaan tai tilejään pelikoneissa.

Kulkijakin ottaa kahvikupin ja muffinsin mukaansa ja istahtaa matalan kivikaiteen päälle, joka usein päiväaikaan on alan miesten valloittama, kun kaikki penkit yhtä lukuunottamatta on kylältä aikojen kuluessa hävitetty.

Tämä stoori on tarpeen, koska pokkarikamera ei oikein pystynyt kuvaa tarkasti tallentamaan: Etupenkillä istuu pariskunta kesäisissä tamineissaan ja takapenkin kokonaan valloittaa valtava ruskea lyhytkarvainen isokokoinen koira. Sekä rouva ja koira vilkaisevat kadulla istujaa ja hymyilevät, molemmat.

Toisessa kuvassa muffinssi on jo syöty ja viimeiset kanvipisarat täytyy imeä suu tötteröllä. Tässä ilta-auringon varjottamassa kuvassa ei muita näy.

Tapahtumapaikka: Keski-Suomi. Laukaa. Laukaantie, Osuuspankin oven edessä. Tapahtuma-aika lauantai 2013-09-14 18:41 (Kupla) ja 18:44 (Kahvi). Kuvat ja teksti: Pertti Manninen. Isonna!


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2006/05/01/etusivu.htm


Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm


Arhinmäen eettinen näkemys Lue! Nokia - Mahdoton menetys Lue! Urheilutunti Kuva Avioliitto Lue! Riskiheitto Lue! Halvalla Lue!


Elokuu 2013. "Kahden kerroksen väkeä ylempää nähtynä".
Keski-Suomi. Laukaa ja Jyväskylä. Tiistai 2012-08-20 11:34 ja 12:05. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Ohituksia Kuvasarja Olympiakomitean puheenjohtaja Nieminen sekoilee Lue! Tiedote sateenkaarikynsistä Lue!
Syrian eyewitness accounts Guardian
Urheilutunti Panoraamakuva Avioliitto kokoelmasta Rakasta Lue! Riskiheitto olisi kirkastanut Lue! Halvalla meni sarjapaikka Lue! Lipun merkitys Lue!


Riskiheitto olisi kirkastanut hopean kullaksi. Lue! Halvalla meni, Jokerien sarjapaikka vain 3 miljoonaa. Lue! Lipun merkityksen ymmärtäminen Lue!


2010. Liikemies Harry Harkimo penää olematonta kunniaansa Lue! Helsinki-Halli. Kauppa tutkitaan? Lue! Ilta-Sanomat ja panimoteollisuus Lue!


Konfirmaatio Lue! Ensirakkaus ja kihlaus Lue! SHIT: Rajapuun kaato Videot Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue!Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Karalahdella Lue! Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue! Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Musiikki ja rakkaus Lue! Vuosisadan kuva EMU-kokouksesta: Sauli Niinistö ja Sirkka Hämäläinen Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva


Rallin aattona 1 Kuvat Iltasanomat panimoteollisuuden agentti Lue! Rugby JRCL - Warriors Kuvat Rajapuun kaato Videot Harkimo höynäytti faneja Lue!


Konfirmaatio Lue! Ensirakkaus ja kihlaus Lue! SHIT: Rajapuun kaato Videot Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Karalahdella Lue! Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue! Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Musiikki ja rakkaus Lue! Vuosisadan kuva EMU-kokouksesta: Sauli Niinistö ja Sirkka Hämäläinen Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva



Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä".
Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Laajenna!


Rugby Kuvat Konfirmaatio Lue! Ensirakkaus ja kihlaus Lue! Puun kaato Videot Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup Lue! Harkimo höynäytti faneja Lue!


Puun kaato rajalla. Kielenkäyttö Videot Vapaudenkatu Kuvat Elämän alku Lue! 2003. Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup. Lue! Harkimo höynäytti faneja Lue!


Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva


Vapaudenkatu Kuvat Elämän alku Lue! 2003. Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup. Galtung Lue! Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Lue!


Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Elämän alku Lue! Hervannan Varjobaarin ohitus Kuvat & Kuvat Harkimo, Halli ja Sanoma. 3 kirjoitusta Lue! Kaste Lue! Arkisto 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue!

Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Henrik Otto Donner 1939-2013 Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Heinäkuu 2013. Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue!
Eric Holder condemns self-defence laws in wake of Zimmerman acquittal Guardian



"Ooppera. Mainoskiitäjä kesästä nauttivien kulkijoiden joukossa viileänä ja sateisena heinäkuun päivänä 2003".
Keski-Suomi. Jyväskylä. Aren aukio - Kauppakatu. Tiistaina 2013-07-16 16:34. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Nuori vauhti Kuva Naakka kadulla Kuvat Kesä ja luonto Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Ruusu Kuva 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Syreeni kukkii Kuva Nuoruus Lue! For Gentlemen Only? Kuvat Vuosisadan kuva Kuva Vihreys Kuva Valoa ja varjoa Kuvat Violetti taitaja Kuva Kukkaloistoa Kuva Pingviinipoika Kuva Ilmaista jäätelöä Video Kevätkuulumiset Kuva Lastensairaala Kuva Hirvet Kuva Kansallismaisema Eduskuntatalo Video 2002. Kansallismaisema? Lue! Äidin rakkaus Kuva Käden ojennus Kuva SMILE Lue! Kävijätilasto Lue! Työtä Kuva

Ruusu juhannuksen aikaan Kuva Arkisto 2003. Irak-Gate 10 vuotta Lue! Musiikki ja rakkaus Lue! Kokko 50 vuotta sitten Kuva Nuoruus Lue! Kaupunkikeidas Kuva KO:n valituslupa Lue! Suuri Vakuus Lue!


Arkisto:


Huhtikuu 2013. Violetti taitaja.

Sunnuntai 2013-04-21: Violetti taitaja 16:55. Jyväskylä. Väinönkatu. Skeitti-kolina teki kuvaajan valppaaksi.
Kuva: Pertti Manninen.




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.sanomanetti.fi/2012/01/16/etusivu.htm
Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!









Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm



 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm


 


Hesan Sanomat 2013/10/05 - JRCL Suomen mestari! - Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria kirjoitettu (1980-luku) - Arkisto 2008. Björn Wahlroos-story. - Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." - Arkisto 2006. Björn Wahlroos 2006. Sampo Pankin myynti. Valtion omaisuuden yksityistäminen ministerien ja markkinoiden painostuksessa. - Arkisto 2004. Björn Wahlroos 1991. "Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. "Arkisto 1999. Bror Wahlroos, Björn Wahlroos, Ilkka Suominen, Erkki Tuomioja, Paavö Lipponen, Sauli Niinistö, Wärtsilä-Meriteollisuus, konkurssin pitkittäminen, SYP, 300 miljoonaa -  "Hjallis Haista Vittu!" Harkimo: Minua ei ole koskaan loukattu näin paljon. Video - HS:n siisti . Keskisuomalaisen siisti - MTV3 ei kertonut - Lauantai-illan huumaa, Kuvat: Vanha Volkkari kiitää ja Kahvinautinto - Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen sekoilee - Tiedote sateenkaarikynsistä - Arhinmäen eettinen näkemys - Nokia - Mahdoton menetys - Ollilan elämäkerta - Urheilutunti Panoraamakuva - Lipun merkityksen ymmärtäminen - Iltasanomat panimoteollisuuden agentti - Rugby JRCL - Warriors Kuvat - Harkimo höynäytti faneja - Ilta-Sanomat oluen nauttimista koskevan lausahduksen etusivulleen! - Kuva. Kovaa vääntöä. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n! -- Kuva: Ooppera - Violetti taitaja Kuva - Vuosisadan kuva - Kuva, Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Lauantai 05.10.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Kirkuva, Elama.fi - Elama - Elämä - historia - teksti 222 sivua

N:o 1668. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-10-05 ja 2013-10-06, nettiin 2013-10-07 00:19, linkkejä 2013-10-07.
Ilmestymiskuukauden nimi korjattu 2013-10-23.


Sivun alkuun!

Elokuu 2013. Urheilutuntipanoraama: kuulantyöntöä, aitajuoksua ja pituushyppyä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Halssila. Tiistai 2012-08-20 12:08. Kuva: Pertti Manninen. Lähennä! - Laajenna!


Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2006/05/01/etusivu.htm

Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona logot ja osoitteet muuttaen nettiin tiistaina 2013-10-29.


Hesan Sanomat-sivustoon poimittu valikoima otsikot säilyttäen sunnuntaina 2013-11-17.